Suvorovin sotakanavat

• Kutveleen kanava sijaitsee Taipalsaaren ja Ruokolahden rajalla Kyläniemen tyvessä. Pituudeltaan se on 100 metriä. Kanavasta kulkee 2,4 metrin laivaväylä, jonka alikulkukorkeus on 12,5 m.
• Käyhkään kanava sijaitsee Ruokolahdella. Kanavan pituus on 350 metriä. Kanavassa ei kulje vesiväylää. Kanavan lähellä on hylky, joka on uponnut kanavan rakennustöiden aikana.
• Kukonharjun kanava on Puumalan ja Ruokolahden rajalla. Kanava on pituudeltaan 800 metriä. Kanavassa kulkee 1,0 metrin veneväylä. Kanava on louhittu osittain kallioon.
• Telataipaleen kanava sijaitsee Sulkavalla. Pituutta kanavalla on 300 metriä. Kanavassa ei kulje vesiväylää.

Turun rauhassa vuonna 1743, ruotsalaisille tappiollisen hattujen sodan (1741–1743) jälkeen, piirrettiin Ruotsin ja Venäjän välinen raja halki Saimaan. Rajamuutoksitta käydyn Kustaa III:n sodan (1788–1790) jälkeen ryhtyivät venäläiset vahvistamaan alueen puolustusta 1790-luvulla. Rakennustyön tuloksena valmistui mittava Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä, jonka yksi osa olivat Suvorovin sotakanavat. Linnoitusjärjestelmän tehtävänä oli paitsi keisarikunnan luoteisrajan myös sen pääkaupungin Pietarin turvallisuuden takaaminen. Järjestelmän rakentaminen annettiin kenraali Suvorovin tehtäväksi[2].

Venäjän puolustuksesta Saimaan alueella vastasivat erityisesti Lappeenrannan linnoitus Saimaan etelärannalla, pieni Kärnäkosken linnoitus Lounais-Saimaalla sekä Olavinlinna Savonlinnassa. Lisäksi Venäjällä oli käytettävissään Saimaan laivasto, jonka tukikohtina toimivat Saimaan alueen kolme linnoitusta. Venäjän Saimaan laivastolla oli vastassaan Ristiinassa kotisatamaansa pitävä Ruotsin Saimaan-laivasto.

Venäjän Saimaan laivaston ainut vesitie Lappeenrannasta Savonlinnaan kulki Puumalansalmen kautta. Salmi oli jäänyt vuonna 1743 Ruotsin puolelle rajaa. Ruotsalaiset olivat rakentaneet etenkin salmen pohjoisrannalle vahvat linnoitukset tykkipattereineen. Salmi oli osoittanut strategisen merkityksensä Kustaa III:n sodan aikana, ja mahdollisen uuden yhteenoton yhteydessä salmen läpi murtautuminen saattaisi osoittautua vaaralliseksi tehtäväksi Venäjän Saimaan laivastolle.

Ratkaisuksi kenraali Suvorov esitti keisarinna Katariina II:lle kolmen kanavan avulla toteutettavaa vaihtoehtoista vesitietä Puumalansalmen ohi. Rauhan aikana kanavien kautta voitaisiin ylläpitää huolto- ja viestiyhteyksiä venäläisten linnoitusten välillä. Kanavahankkeen laskettiin olevan myös taloudellisesti kannattava, sillä omia kanavia pitkin saattoivat Lappeenrannan ja Savonlinnan välillä rauhan aikana liikennöivät alukset välttyä maksamasta tullimaksuja Puumalansalmessa. Keisarinna oli myötämielinen Suvorovin esitykselle, ja työt kanavatyömailla alkoivat syksyllä 1791. Työtä kanavilla johti hovineuvos Ivan Laube.

Kukonharjun kanava vuodelta 1800 olevassa piirroksessa

Kanavien rakennusvaihe kesti odotettua kauemmin, aina vuoteen 1798 saakka. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jouduttiin kanavia rakentamaan kolmen sijasta neljä. Töitä hankaloitti myös esimerkiksi Kukonharjun kanavatyömaan padon murtuminen rakennustöiden ollessa jo loppusuoralla.

Kanavat rakennettiin luonnonkivestä ja tuettiin hirsipaaluin. Kanavien suuaukoille rakennettiin kulkuesteitä mahdollisen hyökkäyksen varalle. Kulku kanavassa voitiin estää joko puuesteillä tai veden alle pingotetuilla kettingeillä. Lisäksi navigoimista kanavan suulle vaikeutettiin upottamalla matkan varrelle kiviesteitä. Kanavien läpi purjehtiminen edellytti siis hyvää paikallistuntemusta.

Kanavien varsille sijoitettiin varuskuntia pitämään huolta liikenteestä ja tarvittaessa puolustamaan vesitietä ruotsalaisten hyökkäyksiä vastaan. Erityisesti Kukonharjun kanavan varrelle nousi tiheä asutus, johon muutti sotilaiden ja upseereiden lisäksi myös suuri joukko kauppiaita ja siviiliväkeä. Kanavien varsia kaunistivat hyvin hoidetut puistot.

Suomen sota (1808–1809) johti koko Suomen liittämiseen osaksi Venäjää, ja valtakunnan raja siirtyi kauas Saimaalta. Vain vuosikymmenen käytön jälkeen menettivät kanavat alkuperäisen sotilaallisen merkityksensä. Vuonna 1816 kanavat luovutettiin Suomen koskenperkausjohtokunnan vastuulle[3], ja ne jäivät paikallisten talonpoikien ja kauppiaiden käyttöön. Kanavia ei ehditty käyttää sotilaallisesti myöskään Suomen sodan aikana, sillä ruotsalaiset joukot vetäytyivät hyvissä ajoin kohti Pohjois-Savoa jättäen Puumalansalmen vapaasti Venäjän Saimaan laivaston käyttöön. Osaltaan kanavat tosin saattoivat uhata ruotsalaisia joukkoja selustaan purjehtivasta venäläisestä laivastosta ja siten nopeuttaa vetäytymispäätöksen tekemistä.

Vasta valmistunut Telataipaleen kanava karttapiirroksessa 1790-luvulla

Kolme neljästä Suvorovin kanavasta on saanut olla rauhassa seuraavan kahden vuosisadan ajan. Kanavat ovat osin rapistuneet, mutta säilyttäneet samalla alkuperäisen luonteensa. Kutveleen kanavaa on sen sijaan uudistettu ja levennetty kahdesti 1900-luvun aikana vesiliikenteen kasvun ja suurentuneiden alusten myötä. Kanavassa ei ole enää jäljellä alkuperäisiä rakenteita.

Vuonna 2003 käynnistettiin museoviraston johdolla restaurointihanke, jonka tarkoituksena on saada kanavat ja kanava-alueet säilymään myös tuleville sukupolville. Kanavilla suoritetaan arkeologisia kaivauksia ja inventointeja, rakenteita rapauttavaa puustoa harvennetaan ja kanavia korjataan siten, että niiden rappeutumisprosessi päättyy. Kanavat saatetaan myös joko osittain tai kokonaan entistää 1790-luvun asuunsa.

Restaurointityön ohella pyritään kehittämään myös kanavia kulttuurimatkailukohteina. Kanava-alueet varustetaan opasteilla ja levähdyspaikoilla veneilijöitä ja muita matkailijoita varten. Veneliikenteen mahdollistamiseksi täytyy Käyhkään ja Telataipaleen kanavien yli kulkevat matalat sillat korvata korkeammilla silloilla. Sotakanavien matkailukäyttöä kehitetään esimerkiksi Saimaan laivaston vanavedessä -projektin myötä.

• 
  Kutvelen kanava
• 
  Käyhkään kanava
• 
  Kukonharjun kanava
• 
  Telataipaleen kanava

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suvorovin sotakanavat Wikimedia Commonsissa

• Kanavien restaurointiprojekti (Museovirasto) (Arkistoitu – Internet Archive)