Suursnautseri

Suursnautserille tunnusomaisia ovat kuono-osan karkea parta ja silmiä varjostavat tuuheat kulmakarvat. Sen säkäkorkeus on noin 60–70 senttimetriä ja paino 35–47 kilogrammaa. Karkea, jäykkä ja tiheä karvapeite on väriltään puhdas musta, pippuri ja suola tai musta-hopea. Pippuri ja suola -värisillä on tumma, värisävyyn sopiva naamio; se on suhteellisen harvinainen väritys. Musta-hopea tuli puolestaan viralliseksi väritykseksi vasta 1.7.2021.[3] Liian vaaleat merkit päässä, rinnassa tai raajoissa eivät ole toivottuja.

• 
  Musta
• 
  Pippuri ja suola
• 
  Musta-hopea

Tunnusomaisia luonteenpiirteitä ovat peloton kamppailunhalu yhdistettynä rauhallisuuteen ja harkitsevaisuuteen sekä lahjomattomaan uskollisuuteen. Hyvin kehittyneet aistit, älykkyys, oppivaisuus, voimakkuus, kestävyys, nopeus, säänkestävyys ja sairauksien vastustuskyky tekevät suursnautserista kestävän kovaankin käyttöön. Suursnautseri on valpas, peloton, kamppailunhaluinen ja lujahermoinen koira, jolla on runsaasti temperamenttia ja vilpitöntä palveluintoa. Se kiintyy erittäin tiukasti yhteen ihmiseen (tai perheeseen), jolle se osoittaa rajatonta uskollisuutta, mutta ei kuitenkaan koskaan alistu ”tohvelisankarin” asemaan, vaan haluaa nauttia omistajan taholta arvostusta. Suursnautseri saattaa ajoittain heittäytyä varsin itsepäiseksikin.

Uros, jonka on oltava suurempi ja voimakkaampi, on varttuneessa iässä järkevämpi ja vakavampi. Se on ryhdikkäämpi ja halukkaampi kamppailuun kuin narttu. Narttu on mukautuvaisempi ja helpompi tottumattomalle käsiteltäväksi, mutta toisaalta jonkin verran oikukas.

Suursnautseri jalostettiin snautserin kookkaammaksi muunnokseksi Baijerin Alpeilla noin 1800-luvun puolivälissä, ja sen kehittämiseen uskotaan käytetyn tanskandoggia ja muita kookkaita rotuja.[2] Alun alkaen sitä käytettiin Etelä-Saksassa karjanajoon[4][2], minkä lisäksi farmarit, kauppiaat ja majatalonisännät käyttivät sitä vahtikoirana[2]. Junayhteyksien kehittymisen myötä työskentely karjan kanssa tuli tarpeettomaksi, ja suursnautsereita alettiin sen sijaan käyttää poliisi- ja armeijakoirina.[2] 1800-1900-lukujen vaihteessa paikalliset kasvattajat huomasivat rodun erinomaisen luonteen ja työominaisuudet, ja rotukirjaa alettiin pitää vuonna 1913. Palveluskoiraoikeudet suursnautseri sai Saksassa vuonna 1925.[4]

Suursnautseri on monipuolinen harrastuskoira. Se on osoittanut ainutlaatuisen kestävyytensä, sitkeytensä ja nopeutensa jälki-, viesti-, haku-, suojelu-, ipo- sekä etsintäkokeessa. Suursnautsereilla on harrastettu perinteisten palveluskoiralajien lisäksi mm. agilityä, vesipelastusta, vetohiihtoa ja koirajuoksua. Se on myös väsymätön kaveri lenkkipoluilla, hiihtoladuilla tai kesällä uintiretkillä.

Suursnautserin karkean turkin hoito vie aikaa. Se on trimmattava (nypittävä) noin kaksi kertaa vuodessa ja näiden kertojen välillä se on siistittävä. Tuuhean parran hoito muodostaa tärkeän osan suursnautserin hygieniasta. Parta on pidettävä kuivana ja puhtaana sekä kauniisti muotoiltuna. Oikein hoidettuna suursnautserista ei koskaan lähde karvaa, sen turkki on vettä ja likaa hylkivä ja pysyy helposti puhtaana.

Suursnautsereilla esiintyy perinnöllisinä sairauksina lonkkanivelen kasvuhäiriötä, jonkin verran silmäsairauksia (lähinnä PHTVL/PHPV eli persistent hyperplastic tunica vasculosa lentis / persistent hyperplastic primary vitreous eli sikiöaikaisen verisuonijäänteen aiheuttama silmän kehityshäiriö) sekä kilpirauhasen vajaatoimintaa. Vuonna 2005 tehdyssä terveystutkimuksessa todettiin suursnautsereiden olevan tapaturma-alttiita ja niillä esiintyy perinnöllisten sairauksien lisäksi virtsatietulehduksia ja syöpää. Suursnautsereiden keski-ikä on noin kahdeksan vuotta. Suursnautseri kuuluu Suomen Kennelliiton Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISAan. Suursnautserilla on lonkkakuvauspakko ja rekisteröinnin alaraja on lonkkakuvauslausunto C. Myös molempien vanhempien silmät on tutkittava ennen pennuttamista. Nämä säännöt ovat voimassa 31.12.2008 asti.

• Suomen Suursnautserikerho
• Kennelliiton rotumääritelmä (pdf)