Suurpuolan kapina (1918–1919)

Posenin provinssi (punaisella) Preussin kuningaskunnassa (valkoisella) sekä muut Saksan liittovaltion osat (vaal.rusk.)

Vuonna 1795 tapahtuneen Puola-Liettuan kolmannen jaon seurauksena Puola lakkasi olemasta itsenäisenä valtiona. Vuoden 1795 ja ensimmäisen maailmansodan syttymisen välillä Puolan alueella syntyi monta itsenäistymistä ajanutta kapinaa. Vuoden 1806 kapinan seurauksena syntyi Varsovan herttuakunta, joka oli olemassa kahdeksan vuotta ennen kuin alue jaettiin jälleen Preussin ja Venäjän kesken. Saksalaisten hallinto syrji ja sorti puolalaisia.[1][2][3]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin Neljäntoista kohdan ohjelma kohtasi vastustusta eurooppalaisilta valloilta, jotka pelkäsivät vallan ja alueiden menettämistä. Saksan poliitikot olivat allekirjoittaneet aselevon 11. marraskuuta 1918 tilanteessa, jolloin saksalaisten rintamalinjat ulottuivat Saksan aiempien rajojen ulkopuolelle sekä lännessä että idässä. Aiemmin maaliskuussa 1918 Saksa oli allekirjoittanut Brest-Litovskin rauhansopimuksen Venäjän kanssa sopiakseen rajoistaan idässä. Tässä sopimuksessa ei huomioitu miljoonia puolalaisia, jotka asuivat välissä olevalla alueella. Tämän seurauksena monta hallinnollista ja alueellista kysymystä jäi avoimeksi ennen kuin Versailles’n sopimus ratifioitiin täysin tammikuussa 1920.

Wilsonin ehdotus Puolan itsenäisyydestä ja sen rajoista ei saavuttanut kaikkien osapuolten hyväksyntää. Suurin osa Puolan jaetusta ja Preussiin 1700-luvun lopulla liitetystä alueesta oli yhä osa Saksaa ensimmäisen maailmansodan lopussa, ja osia kuului myös Itävalta-Unkariin ja Venäjään. Saksaan kuuluva osa sisälsi Posenin provinssin, eli Suurpuolan alueen, jonka teollinen keskus Poznan (saks. Posen) oli. Alueen asukasluvusta enemmistö eli yli 60 prosenttia oli puolalaisia[4] ja toistaiseksi oli epäselvää, mihin he tulisivat sijoittumaan ehdotuksen mukaisessa uudessa Puolan valtiossa.

Puolalaisia kapinaan osallistuneita sotilaita Saksan vastaisella rajalla 1919.

Keisari Vilhelm II:n erottaminen 9. marraskuuta 1918 merkitsi Saksan monarkian lakkaamista ja Weimarin tasavallan syntymistä. Loppuvuonna Puolassa heräsivät toiveet itsenäisestä valtiosta, ja kapinan valmistelut alkoivat. Kapina puhkesi kuuluisan pianistin ja Puolan tulevan pääministerin Ignacy Paderewskin pitämän patrioottisen puheen jälkeen Poznanissa 27. joulukuuta 1918.

Kapinallisjoukot koostuivat puolalaisen Itä-Preussin alueen sotilasorganisaation jäsenistä, jotka perustivat kansalliskaartin (puol. Straż Obywatelska), joka nimettiin myöhemmin kansankaartiksi (Straż Ludowa). Kaartiin liittyi vapaaehtoisia, jotka olivat pääosin maailmansodan veteraaneja. Ensimmäinen kapinan syntypaikaksi muodostuneessa hotelli Bazarissa ollut osasto oli satahenkinen joukko Wildan, Poznanin kaupunginosan, kansalliskaartin miehiä. Heitä johti Antoni Wysocki. Johtava ydin oli korkein kansanneuvosto (Naczelna Rada Ludowa), joka aluksi vastusti kapinaa, mutta asettui sen tueksi muutaman päivän kuluttua; epävirallisesti jo 3. tammikuuta 1919 ja virallisesti 8–9. tammikuuta alkaen. Sotilaallisessa johdossa toimi alkuun kapteeni Stanisław Taczak ja 9. tammikuuta alkaen kenraali Józef Dowbor-Muśnicki.

Ajoitus oli edullinen kapinallisille, sillä lokakuun 1918 ja vuoden 1919 ensimmäisten kuukausien välillä Saksassa oli käynnissä vallankumous, jonka aikana monet sotilaat ja merimiehet kapinoivat monarkiaa ja upseerikuntaa vastaan. Tämän jälkeen aselevon demoralisoiman maan uuden tasavaltalaishallituksen päällimmäinen ongelma oli muiden vallankumousliikkeiden kukistaminen Saksassa.

15. tammikuuta mennessä puolalaiset kapinalliset onnistuivat valtaamaan suurimman osan Posenin provinssista. He kävivät raskaita taisteluita Saksan armeijaa ja rajavartiota vastaan aina kunnes 16. helmikuuta ympärysvallat ja Saksa uudistivat aselevon, joka vaikutti Posenin alueella olleeseen Saksan rintamalinjaan. Kahakat jatkuivat aina Versailles’n rauhansopimuksen allekirjoittamiseen 28. kesäkuuta 1919. Suurpuolan kapina 1918–1919 on toinen kahdesta menestyksellisestä puolalaiskapinasta, toinen oli Suurpuolan kapina 1806, joka päättyi Napoleonin armeijan väliintuloon.

Moni Suur-Puolan kapinallisista osallistui myös 1919–1921 kapinoihin Sleesiassa.

Kapinalla oli huomattava merkitys Versailles’ssa tehtyihin päätöksiin, jotka koskivat niin kapinallisten voittamia alueita kuin Puolan käytävääkin. Puolan käytävä oli ennen Puolan ensimmäistä jakoa osa Puola-Liettuaa ja yhdisti maan Itämereen. Tärkeimpiä kaupunkeja alueella olivat Bydgoszcz (saks. Bromberg), Leszno (Lissa) ja Wawicz (Rawitsch). Saksalaisen vähemmistöryhmän käynnistämät mielenosoitukset vaikuttivat myöhemmin ihmisten ääniin Sleesiassa, jossa järjestettiin kansanäänestys siitä, halusivatko paikalliset alueen kuuluvan Puolaan vai Saksaan.

Versailles’n rauhansopimuksesta seuranneet Saksan aluemenetykset lisäsivät saksalaisten halua saada menetetyt alueet takaisin. Rauhansopimuksen myötä joitain ongelmia jäi myös ratkaisematta, kuten Danzigin vapaakaupungin ja Puolan käytävän asema. Osa Adolf Hitlerin puolueongelmaa oli huolehtia näistä ongelmista. Puola kuitenkin kieltäytyi aluemenetysten pelossa 1920- ja 1930-luvuilla Saksan lukuisista pyynnöistä järjestää kansanäänestys ja väestönsiirtoja sekä sen ehdotuksista yhteiseen maanteiden kunnostusprojektiin ja maiden tullien yhdistämiseen.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suurpuolan kapina (1918–1919) Wikimedia Commonsissa