Suuri Pohjan sota

Ruotsi oli 1600-luvulla noussut suurvallaksi Tanskan, Venäjän, Puola-Liettuan ja Saksan kustannuksella. Tanska oli vuonna 1658 menettänyt Roskilden rauhassa lopullisesti Skånen, Blekingen ja Hallannin maakunnat, Saarenmaan sekä Gotlannin, ja Norjan puolelta Bohuslänin, Jämtlandin ja Härjedalenin maakunnat. Venäjä oli vuoden 1617 Stolbovan rauhassa menettänyt Ruotsille Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin, ja samalla itselleen kauppa- ja sotilaspoliittisesti elintärkeän pääsyn Itämerelle. Ruotsi kykeni kontrolloimaan ja verottamaan Venäjän ulkomaanliikennettä Itämeren satamissa, ja Venäjän ainoa vapaa kauppareitti nousevalle Euroopan-kaupalle kulki pohjoisen Arkangelin kautta.

Ruotsi oli käynyt 1600-luvulla lähes taukoamatta sotaa naapureiden eri liittokuntia vastaan – ainoa pitempi rauhanjakso oli saatu vasta vuodesta 1679 Brandenburgin, Tanskan ja Hollannin kanssa solmittujen rauhansopimusten myötä.

Sota alkoi 22. helmikuuta 1700, kun August II hyökkäsi ilman ajalle tyypillistä sodanjulistusta 10 000 miehen saksilaisarmeijallaan kohti Ruotsin valtakunnan suurinta kaupunkia, Riikaa Liivinmaalla. Saatuaan tiedon hyökkäyksestä Viron kenraalikuvernööri Axel Julius De la Gardie antoi Suomen rykmenteille käskyn nousta liikekannalle. Baltiaan sijoitettujen 8 000 miehen varuskuntajoukkojen tueksi laivattiin pikavauhtia Suomesta kaikki vakinaiset yksiköt ja ylimääräisellä väenotolla perustetut lisäjoukot, kolmikkaat, yhteensä 7 000 miestä. Armeija marssi nopeasti Narvasta etelään ja saapui 6. toukokuuta Riian edustalle, jolloin saksilaisjoukot vetäytyivät Väinäjoen taakse.[4][5]

Riian toinen piiritys

Ruotsin Riian kenttäarmeijan komentaja Otto Wellingk pidättäytyi hyökkäämästä Väinäjoen yli, jolloin saksit saivat rauhassa varustaa 18 000 miestä. Tarkoitus oli hyökätä ylivoimalla uudestaan Riikaa vastaan. August II Väkevä oli tullut henkilökohtaisesti johtamaan Saksin armeijaa, joka ylitti Väinäjoen 19. päivä ja piiritti Riian 27. heinäkuuta. Kaupungissa levisi samaan aikaan ruttoepidemia. Kun saksit miehittivät läheisen Kockenhusenin kaupungin, taipui Riian komentaja ja Liivinmaan joukkojen ylipäällikkö Eric Dahlberg aselepoon. Saksin armeija vetäytyi talvileiriin Kuurinmaan ja Samogitian puolelle.[8]

Kun Kaarle XII nousi lokakuun alussa maihin Pärnussa, hän sai tietää Riian aselevosta. Kaarle lähti epäröimättä kohtaamaan ainoan jäljelle jääneen vastustajansa, tsaari Pietarin. Ruotsin Virossa ja Liivinmaalla olevat joukot määrättiin marssimaan Wesenbergin (nyk. Rakvere) luo, josta Kaarle lähti 13. marraskuuta Narvaa kohden.

Ruotsi ja Turkki Ruotsin Kaarle XII Turkin Ahmed III kasakka Ivan Mazepa

Ruotsia vastustava liittouma Venäjän Pietari Suuri Puolan August II Väkevä Tanskan Fredrik IV

Kaarle XII kaavaili Puola-Liettuasta liittolaista, mutta ensin hänen piti voittaa Saksin ja Puolan armeijat ja syöstä August II Väkevä vallasta. August ei ollut antanut periksi lopullisesti vaikka olikin luopunut Riian piirityksestä. August uudisti liiton Pietarin kanssa talvella 1701, jolloin Pietari lupaili apujoukkoja ja sivustatukea hyökkäämällä uudestaan Inkeriin. Kaarle XII ei jäänyt odottamaan Augustin hyökkäystä, vaan ylitti Väinäjoen ja löi Saksin ja Venäjän armeijat Väinäjoen taistelussa heinäkuun alussa 1701 Riian lähellä. August oli nyt lyöty, mutta Kaarle ei tyytynyt tarjotun rauhan ehtoihin vaan vaati ehdotonta antautumista.

Kaarle XII eteni Puolaan ja vaikka Puolan valtakunnan armeija liittyi nyt sotaan, Kaarlen armeija valtasi Varsovan, Krakovan ja löi Saksin sekä Puolan armeijat 1703 keväällä Pultuskissa. Vuoden 1704 alussa Kaarle XII valitutti Varsovassa Stanisław Leszczyńskin Puolan kuninkaaksi. August Väkevä pakeni Liettuaan. Helmikuussa 1706 sotamarsalkka Schulenburgin johtama saksien ja venäläisten armeija tuhottiin Fraustadtin luona. Narvan jälkeen ruotsalaisten päällikkö, kenraali Rehnschiöldt oli päästänyt venäläisvangit menemään sen jälkeen, kun he olivat luovuttaneet aseensa. Nyt hän ei kuitenkaan aikonut päästää samoja miehiä taistelemaan kolmatta kertaa ruotsalaisia vastaan ja ilmeisesti määräsi venäläiset teloitettavaksi. Joka tapauksessa Schulenburgin armeija menetti 18 000 miehestään 8 000 kaatuneina ja 7 600 vankeina. Espanjan perimyssodan tapahtumien johdosta Saksan keisari päästi Ruotsin joukot kesällä 1706 marssimaan Sleesian läpi Saksiin, ja Kaarle pakotti August Väkevän solmimaan rauhan syyskuussa.[8]

Ruotsalaisten voitto Narvassa 1700. Gustaf Cederströmin maalaus (1910).

Pultavan taistelu. Denis Martens nuoremman maalaus vuodelta 1726.

Ruotsin sotiessa Saksia ja Puolaa vastaan ruotsalaiset olivat sallineet venäläisten hyökkäillä itärintamalla. Pietari oli valloittanut Inkerin ja alkoi rakentaa uutta pääkaupunkiaan, Pietaria vuonna 1703 Suomenlahden pohjukkaan. Pietari Suuri tarjosi rauhaa, ja rauhanehtojen mukaan Ruotsi olisi menettänyt vain Inkerin.[10] Kaarle ei kuitenkaan tyytynyt tarjoukseen, ja elokuussa 1707 Ruotsin joukot lähtivät marssimaan kohti Venäjää. Kesällä 1708 armeija käsitti 49 500 miestä, jotka kaikki olivat matkalla kohti Moskovaa. Ruotsi pystyi voittamaan joitain erillistaisteluja, Kaarle pääsi Smolenskiin muttei kyennyt lyömään Venäjää. Pietari Suuri käytti poltetun maan taktiikkaa: venäläiset tuhosivat alueet, joilta joutuivat perääntymään, jolloin Ruotsin armeija ei löytänyt ruokaa sen enempää miehille kuin elikoillekaan. Kun tie Smolenskista Moskovaan ei auennut, Kaarle XII muutti strategiaansa, hän pyrki saamaan hetmanaatin kapinalliset kasakat, tataarit ja Turkin mukaan sotaan Pietaria vastaan.

Ruotsin armeija lähti marssimaan kohti Ukrainaa. Kaarlen apujoukkojen huoltovankkurit ja tykit juuttuivat mutaan, ja ne tuhottiin Lesnajan kylässä lumimyrskyssä syyskuussa 1708. Puolet Adam Ludvig Lewenhauptin 12 000 miehestä saavutti pääjoukon ilman varusteitaan, mikä ei auttanut armeijan huoltoa.[11]

Erityisen kylmän talven 1708–1709 jälkeen Kaarle XII lähti jälleen kohti Moskovaa. Jälleen poltetun maan taktiikka ja ilmasto tekivät tehtävänsä: kolmannes armeijasta oli kuollut ja Kaarle itse haavoittunut, kun Ruotsin ja Venäjän armeijat viimein kohtasivat 28. kesäkuuta 1709 Pultavan taistelussa. Pietari Suuren 45 000 miehen armeija löi Ruotsin 29 000 miehen joukot.[12]

Kaarle pakeni henkikaartin ja parin ruotsalaisen pataljoonan kanssa, joissa oli yhteensä noin tuhat miestä, sulttaani Ahmed III:n hallitsemaan Turkkiin. Ruotsin armeijan pääjoukot antautuivat 30. kesäkuuta, ja 2 500 sotavankia vietiin Siperiaan, kaivoksiin tai rakentamaan Pietarin kaupunkia. Turkissa Kaarle sai houkuteltua Ahmed III:n julistamaan sodan Venäjälle. Suurvisiiri Baltacı Mehmet paššan osmanisotilaat voittivat Pietari Suuren armeijan Venäjän–Turkin sodassa, mutta tyytyivät verrattain vähiin myönnytyksiin rauhansopimuksissa.[13]

Gadebuschiin taistelu 1712.

Pultavan taistelun innoittamana Saksi ja Tanska liittyivät jälleen vuonna 1709 sotaan. August Väkevä kruunattiin uudelleen Puolan kuninkaaksi. Vuoden 1710 helmikuussa Magnus Stenbock löi kuitenkin Helsingborgin taistelussa Skåneen maihinnousseen 14 000 miehen tanskalaisarmeijan.[14]

Iso-Britannia, Alankomaat ja Preussi tarjoutuivat toimimaan välittäjinä mutta Turkkiin jäänyt Kaarle ei vieläkään halunnut tehdä rauhaa. Vuoden 1712 lopulla Stenbock lähti Saksaan tarkoituksenaan kohdata Kaarle XII ja hän voittikin Tanskan ja Saksin armeijat Gadebuschissa Lyypekin lähellä. Saksan-retki päättyi kuitenkin huonosti, ja Stenbock armeijoineen joutui antautumaan toukokuussa 1713 Tönningissä.

Pääartikkeli: Isoviha

Viipurin linna palaa venäläisten hyökkäyksen jäljiltä 1710. Digitaalinen mallinnus perustuen pienoismalliin Viipurin linnan museossa.

Kaarlen vehkeilyistä huolimatta (tai juuri niiden vuoksi) Turkin sulttaani luopui sodasta Venäjää vastaan lopullisesti vuonna 1713 ja Pietari Suuri oli vapaa toimimaan Itämeren suunnalla. Ruotsin ylivoimainen avomerilaivasto pystyi kuitenkin pitämään venäläiset pois Itämereltä, vaikka Venäjä oli saanut ensimmäiset kolme 50-tykkistä linjalaivaansa valmiiksi vuoden 1710 syksyllä. Ruotsin laivasto talvehti Karlskronassa, josta ei ehtinyt estämään Venäjän Itämeren laivaston keväisiä operaatioita. Vuoden 1710 keväällä juuri jäiden lähdön jälkeen venäläiset laivasivat tykistönsä piirittämään Viipuria, jonka lisäksi he valloittivat Riian, Pärnun ja Tallinnan. Viipurin menetyksen jälkeen 1711–1712 laivaston talvehtimispaikaksi valittiinkin Helsinki.[15]

Huonoista kokemuksista huolimatta Ruotsin laivasto vietti talven 1713 jälleen Karlskronassa, vaikka Venäjän maihinnousua Suomeen osattiinkin odottaa. Suomea puolustavat maajoukot oli siroteltu pitkin etelärannikkoa, pääjoukot olivat Porvoossa ja Pernajassa, lännempänä joukkoja oli Helsingissä ja Turussa asti. Heti jäiden lähdön jälkeen Venäjän saaristolaivasto kaleereineen pääsi toimimaan vapaasti Suomenlahdella ja 8. toukokuuta 1713 venäläiset saapuivatkin Helsingin edustalle 300 aluksen ja 17 000 miehen voimin kreivi Fjodor Apraksinin johdolla. Ruotsin avomerilaivasto saapui Helsinkiin liian myöhään, Helsinkiä puolustaneiden 1 800 miehen komentaja Armfelt oli jo polttanut kaupungin ja vetäytynyt. Apraksinin laivasto ja joukot eivät myöskään olleet jääneet odottamaan Ruotsin laivastoa ja nousivat maihin Porvoossa ja Pernajassa Porvoon itäpuolelle. Suomessa olevien joukkojen ylipäällikkö, Georg Lybecker vitkasteli ja vältteli yhteenottoa venäläisten kanssa. Venäjän armeija saavutti taisteluitta Helsingin 10. heinäkuuta, kaupungin edustalla ollut laivasto-osasto poistui ja Lybecker perääntyi lopulta joukkoineen Hämeenlinnaan.[16][17]

Kaarle XII ratsasti kahdessa viikossa Turkin Transsylvaniasta Unkarin, Itävallan, Baijerin ja muiden Saksan ystävällismielisten valtioiden kautta Ruotsin Pommeriin. Hän saapui Stralsundin kaupunkiin 11. marraskuuta 1714. Kaarle saattoi vain todeta, että Pietari oli vallannut Ruotsin Itämeren maakunnat ja Suomen, sekä Tanska Bremenin. Hannover liittyi sotaan Ruotsia vastaan huhtikuussa 1715. Tilanne muuttui vielä epätoivoisemmaksi saman vuoden lokakuussa, kun Preussikin liittyi sotaan Ruotsia vastaan ja Tanskan, Saksin ja Preussin joukot alkoivat piirittää Stralsundia. Kaarle pakeni piiritetystä kaupungista Skåneen, jonne hän saapui 13. joulukuuta 1715.[27]

Tammikuussa 1716 Kaarle keräsi Lundiin 40 000 miehen armeijan. Suojasää pilasi suunnitelman hyökätä jään yli Tanskaan, joten armeija suuntasi kulkunsa helmikuussa Norjaan. Ilman tykistöä Kaarle ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan norjalaisten linnoituksia, joten huhtikuussa hän joutui palaamaan tyhjin käsin ensimmäiseltä Norjan matkaltaan.

Ruotsia vastaan sodassa olevasta Hannoverin vaaliruhtinaasta oli tullut myös Ison-Britannian kuningas Yrjö I vuoden 1714 syyskuussa. Kaarle oli tukenut katolisia jakobiittejä, jotka yrittivät syöstä Yrjön valtaistuimelta, mutta heidät kukistettiin Skotlannissa vuoden 1716 helmikuuhun mennessä. Niinpä suurten merivaltojen laivastot (Britannian sekä Alankomaiden) tukivat Tanskan ja Venäjän laivastoja kun ne pyrkivät nousemaan uudelleen maihin Skåneen syksyllä 1716. Kaarlen pelasti vain liittolaisten eripura. Tilanne idässä oli toivoton, ja vuonna 1718 Kaarle alkoi jo tunnustella rauhaa Venäjän kanssa Ahvenanmaalla.[28]

Vuosina 1719–1721 tapahtuneet venäläisten maihinnousut aiheuttivat Ruotsissa samantapaisen pakoaallon kuin isoviha Suomessa, mutta pakeneminen kesti vain muutamia viikkoja tai kuukauden ja tilanne palautui pian normaaliksi. Roslagenin ja itärannikon sodan erikoispiirre oli sen yllätyksellisyys. Tsaari Pietari oli koonnut Ahvenanmaalle 132 kaleerin ja monen talonpoikaisen suurveneen laivaston, joka nosti ankkurinsa Lemlandista heinäkuussa 1719 ja soudettiin suoraan Ruotsin rannikolle. Seurauksena oli, että seitsemän rannikkokaupunkia tuhottiin lähes kokonaan ja tuhansia talonpoikaistaloja poltettiin tuhkaksi. Pahimmin kärsi Väddön saari.[30]

Ruotsi solmi Tukholman rauhat vuosina 1719 ja 1720 Hannoverin, Preussin, Tanskan ja Puolan kanssa. Ruotsi menetti Saksan alueensa Hannoverille ja Preussille Länsi-Pommeria lukuun ottamatta, Tanskalle se joutui maksamaan sotakorvauksia ja luopumaan tullivapaudesta Juutinraumassa. Venäjän kanssa tehtiin lopulta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauha, Ruotsi menetti Inkerin, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin ja muuta Karjalaa miltei Suomen nykyistä itärajaa myöten.

Sodan tuloksena Ruotsi menetti asemansa suurvaltana ja Venäjä otti Ruotsille kuuluneen valta-aseman Itämeren alueella. Pietari I Suuren aikana Venäjästä tuli keisarikunta.[31]

• Narvan taistelu 20. marraskuuta 1700
• Väinäjoen taistelu 9. heinäkuuta 1701
• Kliszowin taistelu 9. heinäkuuta 1702
• Pultuskin taistelu 21. huhtikuuta 1703
• Jakobstadtin taistelu 26. heinäkuuta 1704
• Posenin taistelu 9. elokuuta 1704
• Punitzin taistelu 28. lokakuuta 1704
• Freustadtin taistelu 3. helmikuuta 1706
• Holowczynin taistelu 4. heinäkuuta 1708
• Lesnajan taistelu 29. syyskuuta 1708
• Pultavan taistelu 28. kesäkuuta 1709
• Helsingborgin taistelu 28. helmikuuta 1710
• Prutin taistelu 19.–22. heinäkuuta 1711
• Gadebuschin taistelu 20. joulukuuta 1712
• Kostianvirran taistelu 6. lokakuuta 1713
• Napuen taistelu 19. helmikuuta 1714
• Riilahden taistelu 27. heinäkuuta 1714
• Sundsvallin taistelu toukokuu 1721

Päivämäärien pitäisi olla Ruotsin käytetyn kalenterin mukaisia. Suuren Pohjan sodan aikana Ruotsi yritti vaiheittain siirtyä käyttämään gregoriaanista kalenteria, mutta palasi sitten takaisin vanhaan juliaaniseen kalenteriin. Vuosien 1700 ja 1712 helmikuiden välillä ruotsalainen kalenteri oli yhden päivän edellä juliaanista kalenteria ja kymmenen päivää jäljessä gregoriaanista kalenteria, Pultavan taistelu tapahtui siis 27. kesäkuuta juliaanisen kalenterin ja 8. heinäkuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan.

• Prutin rauha 1711
• Tukholman rauhat 1719–1720
• Uudenkaupungin rauha 1721

• Juva, Einar W. & Juva, Mikko: Suomen kansan historia 3: Ruotsin ajan loppukausi. Helsinki: Otava, 1965.
• Rauta, Viljo: Isoviha. Helsinki: Sanatar, 1943.

• Keskisarja, Teemu: Murhanenkeli. Suuren Pohjan sodan ihmisten historia, s. 278. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2019. ISBN 978-952-234-638-4.
• Kankaanpää, Matti J.: Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla, s. 790. Porvoo: T:mi Toiset Aijat, 2016. ISBN 978-952-99106-9-4.
• Vilkuna, Kustaa H. J.: Paholaisen sota. Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-065-2.
• Kujala, Antti: ”Suomi suuressa Pohjan sodassa 1700–1714”, symposium ”Suuri Pohjan sota” 9.9.2004 Suomen Pietarin instituutissa
• Hansson, Anders: Armfeldts karoliner. Tukholma: Prisma, 2003. ISBN 91-518-4061-8.
• Lappalainen, Jussi: Sadan vuoden sotatie – Suomen sotilaat 1617–1721. Helsinki: Suomen kirjallisuuden seura, 2001. ISBN 951-746-286-7.
• Kankaanpää, Matti J.: Suuri Pohjansota, Isoviha ja suomalaiset, s. 464. Jyväskylä: T:mi Toiset ajat, 2001. ISBN 952-91-3934-9.
• Antti Kujala, Miekka ei laske leikkiä: Suomi suuressa pohjan sodassa 1700—1714 (Helsinki, 2001).
• Tomi Kangas: Uudenkaupungin ”siunattu” rauha 1721 – Suuren Pohjan sodan ja isonvihan päätös. Uudenkaupungin Merihistoriallinen yhdistys, Uudenkaupungin kulttuurihistoriallinen museo 1996. Verkkoversio: Agricola-Suomen historiaverkko -portaali.
• H. E. Uddgren: Kriget i Finland 1713. Stockholm 1906.
• Nilsson, Bengt: ”Karl XII, Rehnschiöld och de ryska fångarna vid Fraustadt” (sisältää linkit Kaarle XII:n ja Rehnschiöldtin kirjeisiin)
• Toivanen, Pekka: ”Skampavoin kannella” (Arkistoitu – Internet Archive)
• ”The History of Russian Navy”
• Uudenkaupungin rauha 1721 asiakirjajulkaisu. Uudenkaupungin kaupungin Venäjän ulkoministeriöltä saamia rauhan solmimiseen liittyviä asiakirjoja. (Agricola – Suomen historiaverkko -portaalin julkaisusarja osa 10. toim. Heidi Pitkänen)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suuri Pohjan sota Wikimedia Commonsissa

• Kuinka Suomen armeija marssi Suureen Pohjan sotaan v. 1700. Riian avuksi rientävä Suomen armeija osoitti pitkällä marssimatkallaan Suomenlahden ympäri oikeata sisua, jota eivät kelirikkoiset tiet ja puutteellinen muonitus voineet heikentää, Hakkapeliitan joulu, 01.12.1939, s. 75, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Ruotsin ja Novgorodin/Venäjän rauhansopimukset (päättyneet sodat)

Pähkinäsaaren rauha 1323 Täyssinän rauha 1595 (pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota) | Stolbovan rauha 1617 (Inkerin sota) | Kardisin rauha 1661 (Pohjan sota) | Uudenkaupungin rauha 1721 (suuri Pohjan sota) Turun rauha 1743 (hattujen sota) | Värälän rauha 1790 (Kustaa III:n sota) | Haminan rauha 1809 (Suomen sota)