Suuri orikilpailu

Suuri orikilpailu oli Suomessa vuosina 1884–1924 järjestetty oriille tarkoitettu valtiollinen ravikilpailu, jonka tavoitteena oli maan hevoskannan kehittäminen. Se perustettiin vuonna 1883 annetulla keisarillisella asetuksella, jossa myös määriteltiin kilpailun säännöt. Kymmenen vuotta myöhemmin sen järjestämisestä annettiin uusi valtiollinen asetus ja kilpailua alettiin tuolloin kutsumaan myös nimellä Suuri ravikilpailu. Samalla myös tammojen osallistuminen kilpailuun tuli mahdolliseksi muutaman vuoden ajaksi. Suuri orikilpailu oli Suomen ensimmäinen raviurheilun suurkilpailu ja sitä voidaan pitää myös vuodesta 1924 lähtien järjestettyjen Kuninkuusravien edeltäjänä.[1]

Suuri orikilpailu

Kilpailun kuusinkertainen voittaja Eino-Vakaa.
Perustettu 1884
Lopetettu 1924
Matka 3 000 metriä
Rotu suomenhevonen
Sukupuoli ori
Voitokkain hevonen Eino-Vakaa, 6 voittoa

Suuri orikilpailu pidettiin vuoteen 1893 saakka Hämeenlinnassa Vanajaveden jäälle tehdyllä kilparadalla, kunnes vuodesta 1894 lähtien kilpailuja järjetettiin eri paikkakunnilla kaksi kertaa talven aikana. Vuosisadan vaihteessa valmistuneet uudet raviradat mahdollistivat toisen kilpailun siirtämisen syksylle. Kilpailumatkana oli 3 000 metriä.

Kilpailut ja voittajat 1884–1924

Kilpailun voittaneet tammat on merkitty tähdellä

Vuosi Paikkakunta Voittaja Ohjastaja Omistaja Voittoaika Viite
1884HämeenlinnaLahjaErik HakolaErik Hakola, Alahärmä5.52,0[2]
1885AlarikJohn KockJohn Kock, Polvijärvi5.51,0[3]
1886AmpiainenG. Lundgren, Helsinki5.45,0[4]
1887Wilpas IA. LeppämäkiW. Kammonen, Jyväskylä5.38,0[5]
1888KirppuLudvig FabritiusLudvig Fabritius, Turku5.34,4[6]
1889KirppuLudvig FabritiusLudvig Fabritius, Turku5.38,5[7]
1890KirppuLudvig FabritiusLudvig Fabritius, Turku5.45,0[8]
1891KirppuLudvig FabritiusLudvig Fabritius, Turku5.37.0[9]
1892HurraE. V. Kronholm, Hämeenlinna5.28,8[10]
1893LankoN. A. EkqvistN. A. Ekqvist, Laukaa5.48,5[11]
1894HelsinkiAliAlbin RamsténAlbin Ramstén, Viipuri5.48,0[12]
1895MikkeliVilkasPekka Parviainen, Kuopio5.39,0[13]
TurkuLinnunpoikaIvan KuffschinoffA. Kuffschinoff, Turku5.47,5[14]
1896ViipuriVihuriAlbin RamsténAlbin Ramstén, Viipuri5.31,0[15]
NikolainkaupunkiVilliF. V. Lagerstedt, Lapua6.02,4[16]
1897HämeenlinnaVihuriAlbin RamsténAlbin Ramstén, Viipuri5.42,4[17]
OuluErin*Isak Ravander, Oulu5.47,0[18]
1898KuopioKaikuH. VesterinenP. E. Ranin, Kuopio5.39,0[19]
OulunkyläHurjaO. Naakka, Harjavalta5.47,0[20]
1899MikkeliVihuriAlbin RamsténAlbin Ramstén, Viipuri5.43,5[21]
TurkuEolHj. Stackelberg, Vihti5.47,5[22]
1900NikolainkaupunkiExtraAxel Lindfors, Euran kappeli5.43,5[23]
ViipuriWoimaAlfred Klockars, Viipurin mlk5.32,5[24]
1901HämeenlinnaWoimaAlfred Klockars, Viipurin mlk5.52,0[25]
OuluEolHj. Stackelberg, Vihti5.36,0[26]
1902OulunkyläOrmondeA. G. Adlercreutz, Nurmijärvi5.25,3[27]
1903MikkeliWoimaAlfred Klockars, Viipurin mlk5.34,7[28]
TurkuAjatusF. W. Uschanoff, Muolaa5.37,0[29]
1904NikolainkaupunkiAjatusF. W. Uschanoff, Muolaa5.31,2[30]
ViipuriEolH. Pääkkönen, Joensuu5.18,0[31]
1905OuluEllu*Matti Lamppu, Sakkola5.35,0[32]
HämeenlinnaAjatusF. W. Uschanoff, Muolaa5.29,5[33]
1906OulunkyläTuima*O. J. Berggren Helsinki5.23,0[34]
KuopioOrmondeA. G. Adlercreutz, Nurmijärvi5.13,4[35]
1907MikkeliEino-VakaaFritz ButtenhoffFritz Buttenhoff, Viipuri5.06,0[36]
TurkuPoikaEmil Wihlman, Kokkola5.10,0[37]
1908NikolainkaupunkiEino-VakaaFritz ButtenhoffFritz Buttenhoff, Viipuri5.07,0[38]
ViipuriManuA. HietanenKeski-Suomen Hippos, Jyväskylä5.12,2[39]
1909HämeenlinnaManuA. HietanenKeski-Suomen Hippos, Jyväskylä5.13,0[40]
OuluEino-VakaaFritz ButtenhoffFritz Buttenhoff, Viipuri5.10,4[41]
1910JyväskyläEino-VakaaFritz ButtenhoffFritz Buttenhoff, Viipuri4.59,8[42]
JoensuuOivaSoanlahden oriyhdistys, Soanlahti5.02,8[43]
1911KuopioEino-VakaaFritz ButtenhoffFritz Buttenhoff, Viipuri5.02,0[44]
OulunkyläRiuskaVilho Soivio, Tampere5.08,0[45]
1912MikkeliRiuskaVilho Soivio, Tampere5.13,2[46]
TurkuEino-VakaaFritz ButtenhoffFritz Buttenhoff, Viipuri4.58,2[47]
1913ViipuriRiuskaVilho Soivio, Tampere4.46,8[48]
KokkolaIntoJ. P. HakkarainenValtion hevossiittola5.07,0[49]
1914Tampere1PeikkoVihtori SeppäläVihtori Seppälä, Lahti4.56,2[50]
Oulukilpailu peruttiin[51]
1915JyväskyläPeikkoVihtori SeppäläVihtori Seppälä, Lahti5.01,0[52]
JoensuuIntoJ. P. HakkarainenValtion hevossiittola5.06,8[53]
1916KuopioPeikkoVihtori SeppäläVihtori Seppälä, Lahti4.56,8[54]
OulunkyläReipasK. F. Wahlroos, Helsinki5.01,6[55][56]
1917MikkeliPeikkoVihtori SeppäläVihtori Seppälä, Lahti4.52,4[57]
TurkuTurkkaJ. Jokela, Mynämäki5.13,2[58]
1918kilpailuja ei järjestetty
1919Viipurikilpailu peruttiin[59]
KokkolaKössiRafael LundRafael Lund, Vaasa5.10,8[60]
1920OuluTahtiVeljekset Massinen, Iitti5.13,5[61]
HämeenlinnaNopsan JoppeHans G. Bergskaug, Lappeenranta5.12,0[62]
1921JyväskyläHuoviEvert JärvinenEvert Järvinen & J. F. Sipilä, Toijala4.51,0[63]
JoensuuRiennon-PyryToivo Partanen, Sortavala5.06,8[64]
1922KuopioHuoviEvert JärvinenEvert Järvinen & J. F. Sipilä, Toijala4.57,8[65]
1923MikkeliHuoviEvert JärvinenEvert Järvinen & J. F. Sipilä, Toijala4.56,8[66]
TurkuHuoviEvert JärvinenEvert Järvinen & J. F. Sipilä, Toijala4.52,8[67]
1924ViipuriSortoEino Koskinen, Mäntsälä5.12,2[68]
NurmoSortoEino Koskinen, Mäntsälä4.57,6[69]

1 kilpailu siirrettiin huonojen rataolosuhteiden vuoksi Hämeenlinnasta Tampereelle

Lähteet

  1. Pesu, Vili: Raviurheilun maailma, s. 188–189. Ranua: Mäntykustannus, 2008. ISBN 978-952-57121-1-7.
  2. Hämeenlinnasta. Ensimmäinen suuri oris kilpailu. Hämeen Sanomat, 15.2.1884, nro 13, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  3. Toiset yleiset kilpa-ajot Hämeenlinnassa. Suomalainen Wirallinen Lehti, 16.2.1885, nro 38, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  4. Hevosista. Suuri Orikilpailu Hämeenlinnassa. Uljas, 3.4.1886, nro 1, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  5. Suuri orikilpailu Hämeenlinnassa. Uusi Suometar, 13.3.1887, nro 60, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  6. Suuri orikilpailu Hämeenlinnassa. Aura, 11.3.1888, nro 60, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  7. Suuri orikilpailu Hämeenlinnassa. Savo-Karjala, 8.3.1889, nro 29, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  8. Hämeenlinnan suuri orikilpailu Maaliskuun 18 p. 1890. Hämäläinen, 19.3.1890, nro 22, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  9. Hämeenlinnan kilpa-ajot. Aura, 8.3.1891, nro 56, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  10. Hämeenlinnan orikilpailu. Aamulehti, 11.3.1892, nro 59, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  11. Hämeenlinnan suuri orikilpailu Maaliskuun 10 p. 1893. Hämäläinen, 11.3.1893, nro 20, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  12. Uutisia Helsingistä. Elispäiwän suuret kilpa-ajot. Uusi Suometar, 7.3.1894, nro 55, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  13. Mikkelin kaupungista ja läänistä. Suuret kilpa-ajot Mikkelissä. Mikkeli, 23.1.1895, nro 7, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  14. Suuri rawikilpailu Turussa helmik. 12 p:nä 1895. Aura, 14.2.1895, nro 20, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  15. Kilpa-ajot Wiipurissa. Savo-Karjala, 5.2.1896, nro 14, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.7.2017.
  16. Kilpa-ajot. Pohjalainen, 29.2.1896, nro 26, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.7.2017.
  17. Kilpa-ajot. Hämeen Sanomat, 18.2.1897, nro 19, s. 2–3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.7.2017.
  18. Oulu ja Oulun lääni. Suuret kilpa-ajot. Louhi, 28.2.1897, nro 26, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.7.2017.
  19. Suuret kilpa-ajot. Uusi Savo, 13.1.1898, nro 4, s. 2–3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.7.2017.
  20. Kilpa-ajot Oulunkylän radalla. Päivälehti, 28.5.1898, nro 121, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.7.2017.
  21. Yleinen, suurempi ravikilpailu Mikkelissä 14 päivänä tammikuuta 1899 kello 12 päiv.. Mikkeli, 16.1.1899, nro 6, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  22. Den stora traftäflingen. Åbo Tidning, 11.2.1899, nro 40, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.7.2017. (ruotsiksi)
  23. Traftäflingen. Wasa Nyheter, 25.2.1900, nro 46, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017. (ruotsiksi)
  24. Waltion orikilpailut Wiipurissa. Tampereen Sanomat, 7.3.1900, nro 54, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  25. Hämeenlinnan suuriin orikilpailuihin. Uusi Aura, 10.2.1901, nro 35, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  26. Suuret kilpa-ajot Oulussa. Perä-Pohjolainen, 5.3.1901, nro 27, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  27. Valtion kilpa-ajot Oulunkylässä. Päivälehti, 30.5.1902, nro 122, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  28. Mikkelin kilpa-ajot. Päivälehti, 30.1.1903, nro 24, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  29. Waltion suuret rawikilpailut Turussa. Uudenkaupungin Sanomat, 17.2.1903, nro 19, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  30. Waltion kilpa-ajot Waasassa. Vaasa, 1.3.1904, nro 25, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  31. Waltion rawikilpailut Wiipurissa. Uusi Aura, 27.5.1904, nro 120, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  32. Waltion suuret kilpa-ajot Pyykösjärwellä. Kaleva, 22.2.1905, nro 44, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  33. Suuret rawikilpailut. Hämeen Sanomat, 1.3.1905, nro 25, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  34. Urheilun alalta. Waltion rawikilpailut. Uusi Suometar, 31.5.1906, nro 123, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  35. Muualta kotimaasta. Kuopion kilpa-ajot. Suur-Savo, 15.8.1906, nro 68, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.7.2017.
  36. Kilpa-ajot. Suur-Savo, 11.3.1907, nro 29, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  37. Suuret rawikilpailut Turussa. Otava, 10.9.1907, nro 102, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  38. Urheilun alalta. Waltion rawikilpailut. Turun Sanomat, 5.3.1908, nro 950, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  39. Waltion rawikilpailut Wiipurissa. Suomalainen Kansa, 8.9.1908, nro 206, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  40. Hämeenlinnan hevosviikko. Suuret valtion orikilpailut ja yleiset ravikilpailut. Hämeen Sanomat, 27.2.1909, nro 23, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  41. Hewospäiwät Oulussa. Kansan Tahto, 6.9.1909, nro 203, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  42. Luettelo waltion rawikilpailuihin Jyväskylässä 11 p:nä helmikuuta w. 1910 osaaottaneista hewosista. Keski-Suomi, 12.2.1910, nro 35, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  43. Waltion suurissa rawikilpailuissa Joensuussa. Kaleva, 6.9.1910, nro 204, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  44. Waltion suuret rawikilpailut. Savo, 24.1.1911, nro 9, s. 2–3. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.7.2017.
  45. Yleisissä ravikilpailuissa Oulunkylässä. Keski-Pohjalainen, 21.9.1911, nro 96, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  46. Muualta Suomesta. Waltion suuret rawikilpailut Mikkelissä. Wiipuri, 29.08.1912, nro 198, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.07.2017.
  47. Waltion suuret rawi- ja orikilpailut. Suomalainen, 16.9.1912, nro 106, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  48. Waltion suuret rawikilpailut Wiipurissa. Viipurin Sanomat, 8.9.1913, nro 103, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  49. Waltion rawikilpailut Kokkolassa. Keski-Suomen Sanomat, 18.9.1913, nro 109, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  50. Tampereen hevopäivät. Aamulehti, 20.2.1914, nro 42, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  51. Maanviljelyshallituksen kuulutus. Uusi Suometar, 12.8.1914, nro 217, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  52. Valtion suuret ori- ja yleiset ravikilpailut elien. Keski-Suomi, 11.2.1915, nro 16, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  53. Valtion suuret ori- ja yleiset ravikilpailut. Suomalainen, 3.9.1915, nro 100, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  54. Valtion suuret yleiset ravikilpailut. Aamulehti, 26.1.1916, nro 20, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  55. Valtion raviajot Oulunkylässä. Uusi Suometar, 13.9.1916, nro 247, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  56. Päivän pakinaa. Oulunkylän eiliset rawikilpailut. Helsingin Sanomat, 13.9.1916, nro 248, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  57. Waltion suuert ori- ja yleiset rawikilpailut. Mikkelin Sanomat, 3.9.1917, nro 85, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  58. Waltion suuret rawikilpailut Turussa. Turun Lehti, 15.9.1917, nro 89, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  59. Maataloushallituksen kuulutus. Suomalainen Wirallinen Lehti, 11.12.1918, nro 219, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2017.
  60. Hevospäivät Kokkolassa. Kokkola, 18.9.1919, nro 104, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  61. Valtion ravikilpailut Oulussa. Liitto, 8.2.1920, nro 30, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.7.2017.
  62. Valtion suuret orikilpailut Hämeenlinnassa. Uusi Suomi, 20.2.1920, nro 42, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2017.
  63. Valtion kilpa-ajoissa. Uusi Suomi, 21.8.1921, nro 191, s. 9. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.1.2018.
  64. Urheilun alalta. Valtion suuret ravikilpailut. Uusi Suomi, 10.9.1921, nro 208, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.1.2018.
  65. Valtion ravikilpailut Kuopiossa. Maaseudun Sanomat, 25.1.1922, nro 20, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.1.2018.
  66. Kilpa-ajot Mikkelissä. Maaseudun Sanomat, 13.3.1923, nro 59, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.1.2018.
  67. Valtion ravikilpailut ja suuret orikilpailut eilen. Uusi Aura, 12.9.1923, nro 244, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.1.2018.
  68. Suuret hevospäivät Viipuurissa. Karjala, 2.3.1924, nro 53, s. 9. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.1.2018.
  69. Nurmon hevospäivät. Maaseudun Tulevaisuus Ajankohta = 23.9.1924, {{{Vuosi}}}, nro 109, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.1.2018.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.