Suuret muinaiset

Suuret muinaiset (engl. Great Old Ones) ovat Cthulhu-tarustossa esiintyviä kuvitteellisia hirviöitä, avaruusolentoja tai pahoja jumalia. Ne ovat saapuneet maapallolle kaukaisilta tähdiltä tai vieraista ulottuvuuksista. Suuret muinaiset eivät noudata normaaleja luonnonlakeja, ja jo pelkkä niiden näkeminen voi tehdä ihmisen hulluksi. Tunnetuin suurista muinaisista on Cthulhu, joka nukkuu mereen vajonneessa R’lyehin kaupungissa. Erilaiset kultit palvovat suuria muinaisia jumalina ja toivovat heidän paluutaan.

Cthulhua esittävä piirros.

Sanapari on peräisin kauhukirjailija H. P. Lovecraftin tuotannosta, jossa sen merkitys on jokseenkin epämääräinen. Lovecraftin kuoleman jälkeen muut kirjoittajat ovat keksineet lisää suuria muinaisia. Osa kirjailijoista on myös yrittänyt jaotella Lovecraftin ja hänen seuraajiensa kehittelemiä jumalolentoja. August Derlethin mukaan suuret muinaiset olivat pahoja jumalia, jotka taistelivat hyviä vanhempia jumalia vastaan. Cthulhun kutsu -roolipelissä suurista muinaisista erotettiin ”ulommat jumalat”, jotka ovat vieläkin voimakkaampia. Tuoreempi Lovecraft-tutkimus on kuitenkin suhtautunut skeptisesti yrityksiin jaotella hänen keksintöjään. Lovecraft itse käytti keksimiään termejä epäjohdonmukaisesti ja jopa ristiriitaisesti.

Kaunokirjallisuudessa

H. P. Lovecraftin kirjoitukset

»[Minä ja kirjeystäväni] olemme huviksemme kehitelleet keinotekoista kansanperinnettä, jossa toistuvasti viittaamme toistemme lemmikkidemoneihin – niinpä [Clark Ashton] Smith käyttää minun Yog-Sothothiani ja minä käytän hänen Tsathogguaansa. Välillä livautan asiakkailleni haamukirjoittamiini kertomuksiin yhden tai kaksi omaa paholaistani. Siten meidän synkeä pantheonimme saa laajaa julkisuutta ja näennäistä uskottavuutta, josta se muuten jäisi paitsi. Koskaan emme kuitenkaan yritä huijata muita, vaan teemme selväksi, että kyse on sataprosenttisesta sepitteestä.»
(Lyhennelmä eräästä H. P. Lovecraftin kirjeestä.[1])

H. P. Lovecraftin novelleissa toistuu ajatus ihmistä edeltäneestä hirviömäisestä lajista, joka kauan sitten hallitsi maapalloa ja uneksii nyt meren tai maan syövereissä, valtansa uutta tulemista odottaen.[2] Vuosina 1925–1926 kirjoitettua ja 1928 julkaistua novellia ”Cthulhun kutsu” pidetään usein niin sanotun Cthulhu-taruston perustekstinä tai syntyhetkenä.[3] Lovecraft kertoi lainanneensa ”fiktiivisen mytologian” ajatuksen irlantilaiskirjailija Lordi Dunsanyn teoksesta The Gods of Pegana (1904).[4]

Cthulhu-tarinoissa suuret muinaiset kuvataan niin oudoiksi ja pelottaviksi, että pelkästään niiden näkeminen voi ajaa ihmisen hulluuteen.[5] ”Cthulhun kutsun” mukaan ”suurten muinaisten ylipappi Cthulhu” saapui seuraajiensa kanssa tähdistä miljoonia vuosia sitten ja rakensi maapallolle R’lyehin kaupungin. Myöhemmin R’lyeh upposi meren alle, missä ”kuollut Cthulhu odottaa uneksien”. Telepaattisten voimiensa avulla se on hankkinut itselleen seuraajia, jotka ympäri maailman irstailevat ja tarjoavat Cthulhulle ihmisuhreja. Kun ”tähdet ovat oikein”, suuret muinaiset palaavat valtaan palvojiensa tuella. Cthulhu itse kuvataan tarinassa ”mustekalan, lohikäärmeen ja ihmiskarikatyyrin” vastenmieliseksi sekoitukseksi.[6] Lovecraft esitti jumalhahmonsa alkuun mytologisessa valossa, mutta antoi niille myöhemmissä teksteissä näennäistieteellisen selityksen ja kuvasi ne maapallon ulkopuoliksi elämänmuodoiksi[7] tai vieraiden ulottuvuuksien asukeiksi.[5] Muiden kirjailijoiden teksteissä suuret muinaiset on usein tulkittu pahantahtoisiksi epäjumaliksi.[8]

Pienoisromaanissaan Hulluuden vuorilla Lovecraft antaa yksityiskohtaisen selonteon maapallon historiasta.[8] Avaruudesta saapui muinaisiksi (engl. Elder Things) kutsuttu laji, joka muistutti osin eläintä ja osin kasvia. Muinaiset hallitsivat maapalloa satojen miljoonien vuosien ajan ja loivat ensimmäiset elolliset olennot. Ne muovasivat alkulimasta shoggotheiksi kutsutut orjat, jotka rakensivat isännilleen valtavia kivisiä kaupunkeja. Noin 50 miljoonaa vuotta sitten maapallolle saapui Cthulhun rotu, joka koostui maapallolle vieraasta aineesta. Rotu kävi pitkän sodan muinaisia vastaan, mutta solmi myöhemmin rauhan. Rauhansopimuksessa muinaiset saivat meret ja vanhat mantereet, kun taas uudet mantereet annettiin Cthulhun rodulle. Sittemmin R’lyeh ja muut Cthulhun rodun kaupungit kuitenkin upposivat merten alle. Valtakautensa lopulla muinaiset loivat itselleen lemmikiksi ja ravinnoksi ”apinamaisen olennon” eli ihmisen. Muinaisten hallituskausi maan päällä päättyi Lovecraftin mukaan noin miljoona vuotta sitten, pitkän taantumisen ja ilmastonmuutoksen seurauksena.[9]

Cthulhu-tarusto

Jo Lovecraftin eläessä monet hänen kirjeystävänsä kirjoittivat pastisseja, joissa esiintyi suuria muinaisia ja muita irvokkaita olentoja.[10] Lovecraftin kuoltua August Derleth kehitteli hänen ajatuksiaan eteenpäin ja loi niiden pohjalta Cthulhu-taruston. Derleth erotti toisistaan pahat suuret muinaiset ja hyvät ”vanhemmat jumalat”. Muinaisina aikoina vanhemmat jumalat olivat karkottaneet suuret muinaiset niiden harjoittaman mustan magian vuoksi ja kävivät nyt jatkuvaa taistelua niitä vastaan.[11] Taustalla vaikutti katolilaisen Derlethin maailmankatsomus, joka poikkesi ateistisen ja pessimistisen Lovecraftin ajatuksista.[8] Lisäksi Derleth esitti muinaisten olevan elementaaleja: Cthulhu edusti vettä ja Nyarlathotep maata. Lovecraftin ohimennen mainitseman Hasturin Derleth tulkitsi ilman jumalaksi, vaikka Lovecraftin tarina jättää epäselväksi, onko Hastur ylipäätään elävä olento. Koska Lovecraftin tarinoissa ei esiintynyt tulielementaaliksi sopivaa olentoa, Derleth kehitteli tarkoitusta varten Cthugha-nimisen jumalan.[11]

Lovecraftin kuoltua tuli suosituksi kirjoittaa kokonaan hänen luomuksiinsa keskittyviä tarinoita. Lovecraftin eläessä hänen kirjeystävänsä olivat yleensä tyytyneet tekemään ohimeneviä viittauksia hänen hahmoihinsa.[12] Lovecraftin vielä eläessä suurista muinaisista kirjoittivat esimerkiksi Clark Ashton Smith, Robert E. Howard ja Henry Kuttner. Nuoremmat polven kirjailijoita ovat olleet muun muassa Ramsey Campbell, Brian Lumley ja Stephen King.[13]

Toisinaan suurista muinaisista erotetaan ”ulommat jumalat” (outer gods, myös ”toiset jumalat”, other gods). Tämä luokitus on peräisin Cthulhun kutsu -roolipelistä (1981) ja levisi kaunokirjallisuuteen vasta 1990-luvun lopulla.[14] Suuret muinaiset kuvataan usein persoonallisiksi ja aineellisiksi olennoiksi, kun taas toiset jumalat ovat kosmisten voimien henkilöitymiä.[15] Ulompia jumalia ovat esimerkiksi ”demonisulttaani” Azathoth,[16] portinvartija Yog-Sothoth[17] sekä naispuolinen tai androgyyni hedelmällisyydenjumala Shub-Niggurath.[18] Toisten jumalten sanansaattaja on Nyarlathotep,[8] joka kykenee ottamaan monenlaisia hahmoja ja jolla on lukemattomia maanpäällisiä palvojia.[19] Nykyään monet Lovecraft-tutkijat luopuvat yrityksistä luokitella Cthulhu-taruston olentoja.[20] Myöskään roolipelin uusin laitos ei tee eroa erilaisten jumalolentojen välille. Lovecraft itse ei luokitellut olentojaan ja käytti erilaisia termejä epäjohdonmukaisesti ja ristiriitaisesti.[21]

Vaikutteet vanhemmassa kirjallisuudessa

Monet suurista muinaisista on lainattu joko tosimaailman mytologioista tai varhaisemmasta kaunokirjallisuudesta. Usein Cthulhu-kirjailijat ottavat vapauden poiketa aiemmista kuvauksista.[22] Tosimaailman taruista omaksuttuja hahmoja ovat esimerkisi Bast (kissajumalatar muinaisessa Egyptissä),[23] Dagon (seemiläinen hedelmällisyydenjumala, joka mainitaan myös Raamatussa),[24] Hypnos (unen jumala Kreikan tarustossa)[25] ja Wendigo (lainaus Pohjois-Amerikan intiaanien tarustosta).[26]

Osa fiktiivisistä hirviöistä on kehittynyt lopulliseen muotoonsa useiden kirjailijasukupolvien myötä. Esimerkiksi Ambrose Biercen novellissa ”Haïta the Shepherd” (1893) mainittu Hastur on hyväntahtoinen jumala. Robert W. Chambers (1865–1933) käytti omassa tuotannossaan sanaa sekä henkilön- että paikannimenä.[27] Myös Lovecraft mainitsi Hasturin ohimennen novellissaan ”Kuiskaus pimeässä” (1931), minkä seurauksena myöhemmät Cthulhu-kirjailijat alkoivat viitata hahmoon.[11] August Derleth kehitteli Hasturista suuren muinaisen, ”jonka nimeä ei mainittaman pidä”, ja Dungeons & Dragons -roolipeliä varten julkaistu Deities & Demigods (1980) esitteli myöhemmin vakiintuneen ajatuksen, jonka mukaan pelkkä Hasturin nimen sanominen tuhoaa ihmisen.[27]

Simonin Necronomicon

Simonin Necronomicon on 1977 julkaistu väärennös, joka yhdistelee Cthulhu-tarustoa sumerilaiseen mytologiaan.[28] Kirjassa esiintyy sekä pahoja ”muinaisia” (Ancient Ones) että hyviä ”vanhempia jumalia” (Elder Gods). Muinaisiin kuuluu babylonialaisen mytologian jumalia ja demoneja (Ningišzida, Pazuzu ja Tiamat), mutta myös Cthulhu-taruston olentoja, joille on keksitty sumerinkieliset etymologiat.[29] Esimerkiksi Cthulhusta on tullut Kutulu, ”Kuthan mies”.[30]

Kaunokirjallisuuden ulkopuolella

Pelit

Dungeons & Dragonsiin julkaistiin 1980 lisäkirja Deities & Demigods, joka esitteli tosimaailman mytologian ohella myös suuria muinaisia ja Elric-kirjojen hahmoja. Chaosium-yhtiö valmisteli samoihin aikoihin Cthulhu- ja Elric-aiheisten pelien julkaisua, ja niihin viittaava materiaali jätettiin Chaosiumin vaatimuksesta Deities & Demigodsin myöhemmistä laitoksista pois.[31]

Chaosiumin Cthulhun kutsu -roolipeli ilmestyi 1981. Suuret muinaiset ja niiden palvojat toimivat usein pelin antagonisteina. Jo pelkästään suurten muinaisten näkeminen voi tehdä pelaajahahmon hulluksi, mistä aiheutuu pelimekaanisia haittoja. Monet suurista muinaisista ovat niin voimakkaita, ettei niitä voi lopullisesti lyödä, vaan ainoastaan karkottaa tai lamauttaa väliaikaisesti.[32] Monien suurten muinaisten ympärille on syntynyt kultteja, jotka toimivat salassa ympäri maapallon, kun taas toisia palvovat vain yksittäiset velhot ja hullut. Joillakin suurilla muinaisilla ei ole ihmisseuraajia lainkaan, mutta erilaiset oudot muukalaisolennot toimittavat niiden käskyjä.[32]

Myös Pathfinder-roolipelissä (2009) pelaajat voivat taistella suuria muinaisia vastaan. Ne ovat pelissä voimakkaita mutta eivät voittamattomia.[13]

Musiikki

Lovecraftin kirjat ovat innoittaneet monia äärimetalliyhtyeitä.[33] Ranskassa toimii vuonna 2009 perustettu black metal -yhtye The Great Old Ones.[34]

Katso myös

Lähteet

  • Bauer, Patricia: Cthulhu Encyclopædia Britannica. 2.8.2019. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  • Harms, Daniel: The Encyclopedia Cthulhiana. Second Edition. Oakland, California: Chaosium, 1998. ISBN 1-56882-119-0. Archive.org. (englanniksi)
  • Joshi, S. T. & Schultz, David E.: An H. P. Lovecraft Encyclopedia. Westport, Connecticut: London: Greenwood Publishing Group, 2001. ISBN 978-0-313-31578-7. Google-kirjat. (englanniksi)
  • Kahn-Harris, Keith: Extreme Metal. Music and Culture on the Edge. Oxford: Berg, 2007. ISBN 1-84520-399-2. (englanniksi)
  • Langford, David: Cthulhu Mythos. Teoksessa Clute, John & Grant, John (toim.): The Encyclopedia of Fantasy. London: Orbit, 1997. ISBN 0-312-15897-1. Artikkelin verkkoversio (viitattu 22.12.2020). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Petersen, Sandy & Mason, Mike & Fricker, Paul & Willis, Lynn & friends: Call of Cthulhu. Horror Roleplaying in the Worlds of H. P. Lovecraft – Keeper Rulebook. Ann Arbor, Michigan: Chaosium, 2015. ISBN 978-1-568-82430-7. (englanniksi)
  • Sadelehto, Markku: Esipuhe. Teoksessa Sadelehto, Markku (toim.): Musta kivi, s. 7–13. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20103-0.
  • Wilson, Colin & Langford, David: Lovecraft, H. P. Teoksessa Clute, John & Grant, John (toim.): The Encyclopedia of Fantasy. London: Orbit, 1997. ISBN 0-312-15897-1. Artikkelin verkkoversio (viitattu 29.12.2020). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

  1. ”For the fun of building up a convincing cycle of synthetic folklore, all of our gang frequently allude to the pet daemons of the others—thus Smith uses my Yog-Sothoth, while I use his Tsathoggua. Also, I sometimes insert a devil or two of my own in the tales I revise or ghost-write for professional clients. Thus our black pantheon acquires an extensive publicity & pseudo-authoritativeness it would not otherwise get.” (Lovecraftin kirje William Frederick Angerille, 14.8.1934. Verkkoversio, viitattu 11.1.2021.) (englanniksi)
  2. Wilson & Langford 1997.
  3. Sadelehto 1995, s. 7–8; Ashley 1997.
  4. Harms 1998, s. viii–ix.
  5. Langford 2020.
  6. Lovecraft, H. P.: The Call of Cthulhu. Kirjoitettu 1925–1926, julkaistu Weird Talesissa 1928. Wikisource, viitattu 11.1.2021. (englanniksi)
  7. Joshi, S. T. & Schultz, David E.: Necronomicon. An H.P.Lovecraft encyclopedia. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  8. Sadelehto 1995, s. 7–13.
  9. Lovecraft, H. P.: At the Mountains of Madness. Kirjoitettu ennen heinäkuuta 1931, julkaistu Astounding Storiesissa 1936. Wikisource, 11.1.2021. (englanniksi)
  10. Sadelehto 1995.
  11. Joshi & Schultz, s. 50–55.
  12. Joshi & Schultz, s. 52.
  13. Great Old Ones. Pathfinder Roleplaying Game Bestiary 4. Paizo Publishing, 2013. (englanniksi)
  14. Harms 1998, s. xiii, 233.
  15. Harms 1998, s. 126–128, 233.
  16. Harms 1998, s. 16–17.
  17. Harms 1998, s. 345–347.
  18. Harms 1998, s. 275–276.
  19. Harms 1998, s. 218–225.
  20. Harms 1998, s. 233; Petersen ym. 2015, s. 310.
  21. Petersen ym. 2015, s. 310.
  22. Harms 1998, s. 20; 117–118; 145–146; 153–154; 326. (”The name ’Mi-go’ does appear in Tibetan folklore, though the beings it describes bear little resemblance to Lovecraft’s.” Harms 1998, s. 20; 192–193.)
  23. Harms 1998, s. 20.
  24. Harms 1998, s. 73.
  25. Harms 1998, s. 145–146.
  26. Harms 1998, s. 326.
  27. Harms 1998, s. 136.
  28. Harms 1998, s. xii.
  29. Simon: The Necronomicon. New York: HarperCollins, 1980. ISBN 978-0-380-75192-1. Google-kirjat (viitattu 11.1.2021). (englanniksi)
  30. Etymologia on kieliopiltaan virheellinen, sillä sumerin kielessä täsmentävä sana seuraa pääsanaa. Oikeampi muoto olisi Lu-Kutu, ”Mies-Kutha”.
  31. The True Story of the Cthulhu and Elric Sections Removed from Deities & Demigods. Dm David 8.1.2019. Viitattu 11.1.2021. (englanniksi)
  32. Petersen ym. 2015, s. 310–332.
  33. Kahn-Harris 2007, s. 41.
  34. The Great Old Ones. Encyclopaedia Metallum. Viitattu 11.1.2021. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.