Suur-Saksa

Kun Saksa viimein yhdistyi 1871 Preussin johdolla, siitä tuli ”Pikku-Saksa”, Kleindeutschland, josta Itävallan alueet jäivät ulkopuolelle. Pääasialliset esteet kaikkien saksalaisten yhdistymiselle olivat Itävallan ja Preussin keskinäinen kamppailu johtoasemasta sekä Itävallan maiden suuri ei-saksalainen väestö (unkarilaiset ja slaavit), jotka eivät halunneet liittyä saksalaiseen kansallisvaltioon.

Itävalta-Unkari olisi menettänyt hauraan poliittisen tasapainonsa, mikäli se olisi liittynyt osaksi Suur-Saksaa siksi, että unkarilaiset olisivat menettäneet suhteellisen vahvan asemansa. Itävalta-Unkarissa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa oli suunnitelmia laajentaa valtiosääntö kolmikantaiseksi jakamalla valtaa itävallansaksalaisten ja unkarilaisten lisäksi myös slaaveille, mutta tämä ei tullut mahdolliseksi slaavien kansallisen aktiivisuuden ja toisaalta itävallansaksalaisen vastustuksen vuoksi.

Saksa ja sen miehittämät maat sekä muut akselivallat laajimmillaan toisen maailmansodan aikana 1941–1942.

Adolf Hitlerin liitettyä vuonna 1938 Itävallan Saksaan, alkoi ajatus yhdestä valtakunnasta, yhdestä johtajasta ja yhdestä (saksalaisesta) kansasta toteutua. Maan nimeksi muutettiin virallisesti Großdeutsches Reich, ”Suur-Saksan valtakunta” 26. heinäkuuta 1943. Perusteluna päätökselle oli Saksan hallussa pitämän alueen laajeneminen sotatoimien vuoksi.

Silti Saksan, sen liittolaisten ja kanssasotijoiden hallussaan pitämä alue oli Stalingradin taistelun tappiosta ja rintaman murtumisesta johtuen alkanut jo pienentyä. Saksassa tehtiin kuitenkin edelleen poliittisia ja taloudellisia suunnitelmia uuden Euroopan hallitsemiseksi. Vuonna 1943 järjestettiin Saksassa Euroopan yhteisöä koskeva kansainvälinen kokous, jossa pyrittiin laatimaan suuntaviivoja Euroopan valtioille sen jälkeen, kun Saksa olisi voittanut sodan.

Saksan ulkoasiainministeri Joachim von Ribbentrop antoi 5. huhtikuuta 1943 Auswärtiges Amtissa asetuksen Eurooppa-komitean perustamiseksi. Sen tehtävänä oli eurooppalaisen yhdentymisen suunnittelu ja se kokoontui ulkoasiainministerin kutsusta. Jäseniksi määrättiin varapuheenjohtajaksi valtiosihteeri von Steengracht, suurlähettiläs Gaus, suurlähettiläs von Rintelen, alivaltiosihteeri Hencke, ministerineuvos Wehl, ministeri Albrecht, ministeri Smidt, ministeri Rühle, ministeri, professori Berber, tohtori Megerle, vanhempi lainopillinen neuvonantaja von Schmieden, laillinen neuvonantaja Wagner, Brigadeführer Six ja Brigadeführer Frenzel. Lainopillinen neuvonantaja von Trützschler määrättiin komitean sihteeriksi.

Huolimatta Saksan kärsimistä tappioista 1944–1945 maan hallintorakenteessa säilytettiin edelleen muun muassa Valloitettujen itäalueiden valtakunnanministeriö, vaikka puna-armeijan etenemisen myötä se menetti alueensa merkittävässä määrin jo vuoden 1944 aikana.

Saksan hallintojärjestelmä käsitti monenlaisia hallinnon muotoja, joista kiintein oli Saksan valtakuntaan liittäminen tavalliseksi valtakunnanpiiriksi.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suur-Saksa Wikimedia Commonsissa