Suunnittelumaantiede

Suunnittelumaantieteellinen tutkimus tuottaa ja järjestää tietoa alueiden ja yhdyskuntien kehityksestä ja suunnittelusta. Suunnittelumaantieteessä kysytään, miten yhdyskuntien muutoksiin ja alueelliseen kehitykseen tulisi vaikuttaa, jotta ihmisten hyvinvointi ja ympäristön kestävä kehitys toteutuisivat. Keskeisiä tutkimusaiheita ovat ympäristön tilan seuranta, ympäristövaikutusten ja suunnittelun vaikuttavuuden arviointi, yhteiskunnallisten rakennemuutosten seuranta, kestävän kehityksen, esimerkiksi ekologisen yhdyskuntasuunnittelun tietotarpeet ja Euroopan unionin pohjoinen ulottuvuus. Tutkittavat aiheet ja niitä vastaavat alueet voivat vaihdella paikallisista kysymyksistä valtakunnallisiin ja kansainvälisiin.[1]

Suunnittelumaantiedettä opiskelleet sijoittuvat erilaisiin suunnittelu-, asiantuntija- ja tutkimustehtäviin muun muassa valtiolle ja kuntiin sekä yksityisiin yrityksiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Työtehtävät liittyvät muun muassa yhdyskuntien ja kaupunkien suunnitteluun, kaavoitukseen, aluekehittämiseen ja erilaisiin kehittämishankkeisiin.

Suunnittelumaantiedettä voi Suomessa opiskella Helsingin yliopistossa.[2]

Katso myös

Lähteet

Kirjallisuutta

  • Jauhiainen, Jussi S. & Niemenmaa, Vivi: Alueellinen suunnittelu. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 978-951-768-190-2.
  • Jalkanen, Riitta et al.: Asuinaluesuunnittelu. {{{Julkaisija}}}.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.