Suunnistaminen

Suunnistaminen on systemaattinen tapa liikkua oikeaan paikkaan oikeaa reittiä myöten. Suunnistamisessa voidaan käyttää apuna karttaa, kompassia, GPS:ää, tähtiä, sekstanttia, opasteita, radioaaltoja, tunnettuja maamerkkejä, sanallisia ohjeita ja monia muita välineitä. Merellä suunnistamista kutsutaan navigoinniksi.

Suunnistaminen rakennetuilla väylillä Suomessa

Tie- ja katuliikenteen suunnistamisen apuna voidaan tieliikennelain[1] nojalla käyttää laissa määriteltyjä liikennemerkkejä ja opasteita. Tienkäyttäjien suunnistamisen avuksi väylien varteen ja yläpuolelle voidaan asentaa liitteessä 3.6 määriteltyjä opastusmerkkejä F1-F57.2 ja liitteessä 3.7 määriteltyjä palvelukohteiden opastusmerkkejä G1-G42.

Kiinteissä opasteissa nimetään joko tekstillä tai symbolilla opastettava kohde ja suunta, jossa kyseinen kohde sijaitsee. Opasteessa voidaan esittää myös etäisyys kohteeseen soveltuvalla mittayksiköllä. Käytännössä etäisyys ilmoitetaan joko metreinä tai kilometreinä.

Maanteiden ulkopuolella voidaan käyttää myös vapaamuotoisia opasteita. Esimerkiksi jalankulkijoille ja pyöräilijöille rakennetuilla väylillä voi olla näiden tienkäyttäjien tarpeisiin opasteita. Ylläpidetyillä ulkoiluun suunnitelluilla väylillä kuten laduilla ja pururadoilla on usein omat vapaamuotoiset opasteet.

Suunnistamisen apuvälineet

Kauan ihmisten käytössä ollut suunnistamisen apuväline on painettu kartta, jota voidaan käyttää yksinään tai toisen apuvälineen kuten kompassin kanssa. Saatavilla olevan tekniikan kehityttyä on suunnistamisen avuksi tullut sähköisiä apuvälineitä.

Navigaattori on erillinen sähköinen laite, johon on ladattu kartta. Navigaattori kykenee paikantamaan oman sijaintinsa ja sijoittamaan sen laitteelle ladatulle kartalle. Navigaattorin etuna painettuun karttaan nähden on valmiin reitin ehdottaminen ja reittiohjeiden ääneenlukeminen ajoneuvon kuljettajalle. Ääniohjeiden avulla kuljettaja pystyy keskittymään ajamiseen eikä matkalla tarvitse yleensä pysähtyä lukemaan karttaa.

Karttasovellukset ja karttapalvelut ovat tulleet saataville älypuhelinten ja internet-verkon kattavuuden laajenemisen myötä.

Katso myös

  1. Edita Publishing Oy: FINLEX ® - Ajantasainen lainsäädäntö: Tieliikennelaki 729/2018 www.finlex.fi. Viitattu 11.10.2022.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.