Villilapsi

Kaspar Hauser

Eräs kuuluisimmista villilapsista on ranskalainen Victor, joka löydettiin vuonna 1797 harhailemasta Aveyronin metsässä lähellä Toulousea. Victor oli ilmeisesti viettänyt koko lapsuutensa yksin metsässä. Nuori lääketieteen opiskelija Jean-Marc Itard yritti pitkään opettaa Victoria puhumaan. Vaikka Victor oppi ymmärtämään jonkin verran puhetta ja myös lukemaan joitain sanoja, hän ei itse osannut puhua kuin pari sanaa.[2] Victor oli todennäköisesti autistinen, mutta 1828 löydetty Kaspar Hauser oli ihminen, joka oli eristynyt sosiaalisesta ympäristöstä.[3] Hän kuitenkin oppi hämmästyttävän nopeasti puhumaan, jolloin hän pystyi myös kuvailemaan ja kertomaan oloja, joissa hän oli elänyt ja mitä hän oli kokenut. Tämä osoitti, ettei kehitysviivettä aiheuttanut autismi vaan sosiaalinen eristyneisyys[4] kuten Geniellä, joka löydettiin 1970. Vuoden 2007 lopulla venäläinen Tvoi Den-lehti julkaisi uutisen Venäjältä löydetystä susipojasta.[5]

Orpokotia pitänyt Joseph Singh löysi kaksi tyttöä, Amalan ja Kamalan Intiasta 1920-luvulla Midnaporen läheltä termiittikeosta susien kanssa. He olivat löydettäessä puolitoista- ja kahdeksanvuotiaita. Todennäköisesti he eivät olleet sisaruksia, vaan luultavasti sudet olivat löytäneet heidät eri aikoihin. Nuorempi Amala kuoli pian löytymisensä jälkeen, mutta vanhempi Kamala eli vielä yhdeksän[6] vuotta. Singh julkaisi myöhemmin päiväkirjan havainnoistaan. Kuitenkin esimerkiksi ranskalainen kirurgi Serge Aroles on osoittanut teoksessaan L'Enigme des enfants-loup ("Enigma of the Wolf-Children," 2007), että Singhin tarina tytöistä oli huijaus eivätkä kuvailut esimerkiksi tyttöjen erityisen terävistä aisteista pitäneet paikkaansa.

Singhin mukaan tytöt olivat elintavoiltaan kuin susia, liikkuivat neljällä jalalla, söivät raakaa lihaa, eivät puhuneet, viihtyivät paremmin koirien kuin ihmisten kanssa ja suhtautuivatkin ihmisiin vihamielisesti: jos heitä koski, he yrittivät raapia ja purra. Tytöt olivat kuin yöeläimiä, eivät sietäneet auringonvaloa ja pystyivät näkemään pimeässä. He myös ääntelivät kuin sudet. He olivat kasvoiltaan aina ilmeettömiä. Löydettäessä tytöt olivat erinomaisessa fyysisessä kunnossa, mutta Singhin mukaan ero susiyhteisöstä ja ihmisyhteisöön joutuminen heille "luonnollisen" ympäristön ulkopuolelle aiheutti depression ja Amalan kuoleman.

Kamala eli ihmisten parissa yhdeksän vuotta, mutta ei koko elinaikanaan oppinut puhumaan muutamia kymmeniä sanoja enempää. Erikoista Kamalassa oli Singhin mukaan se, että hänen hajuaistinsa oli yliherkistynyt niin, että hän pystyi haistamaan raa'an lihan hajun jopa 50 metrin päästä. Hän pystyi myös Amalan kuollessa ilmentämään tunteitaan itkemällä. Kamala oppi myös parin vuoden sisällä löytymisestään hymyilemään ja jopa nauramaan. Hän oppi myös sisäsiistiksi, puhumaan lyhyitä lauseita, käyttämään vaatteita, kulkemaan pystyasennossa (mutta ei täydellisesti: jos hänen täytyi päästä nopeasti jonnekin, hän juoksi neljällä jalalla), hakeutumaan muiden ihmisten seuraan ja pelkäämään pimeää – ja eläimiä.[7]

Villilasten tutkimus on edistänyt vaikeavammaisten kuntoutusta. Uta Frith teoksessaan Autism: Explaining the Enigma[8] osoittaa, että jotkut villilapsista ovat saattaneet joutua autismin johdosta vanhempiensa hylkäämiksi. Myös lapsen eristäminen aiheuttaa autismin kaltaisia oireita, joita kuitenkin pystytään korjaamaan, mikäli lapsi on oppinut puhumaan ennen eristämistään.

Koska lapsi oppii kielen huomattavasti helpommin kuin aikuinen, on kehitetty teoria kriittisestä iästä, jonka aikana kielenoppimisen olisi tapahduttava. Jos lapsi ei tällä iällä, jota pidetään yleisesti toisen ja 12. ikävuoden välisenä aikana, saa kosketusta kieleen, eivät aivot saa tarvittavaa ärsykettä kielitajun kehittymiseksi. Teoriaa tukevat eläinhavainnot, mutta toisaalta monet villilapset ovat oppineet jossain määrin käyttämään kieltä vielä vanhemmallakin iällä.[9]

Jotkut villilapset ovat oppineet elämään luonnossa yksikseen ilman muiden eläinten apua. He eivät koe välttämättä niin suurta stressiä ihmisten pariin siirtymisestä kuin eläinten parissa eläneet lapset, mutta heidän kehittymisensä estyy samalla tavoin. Useimmat susilapset kuitenkin kuolevat masennukseen jouduttuaan pois heille normaalista ympäristöstä. Puhekyvyn lisäksi seksuaaliset vietit eivät kehity normaalisti. Myös susilasten reaktiot ovat herkistyneet aiemman elinympäristön mukaisesti: luonnossa kasvanut ei välttämättä pelästy voimakkaasta räjähdyksestä, mutta suhtautuu oksien rasahduksiin ja muihin pieniin luonnonääniin erittäin tarkkaavaisesti. Tämän lisäksi ihmisellä normaalisti heikot aistit, kuten pimeänäkö ja hajuaisti, ovat joissakin tapauksissa ylikehittyneet.

Edellä mainitut tapaukset osoittavat, että ihmisyksilön äly ja tunne-elämä kehittyvät täysipainoisesti ainoastaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Kielen oppiminen vaikuttaisi olevan keskeisessä asemassa ihmisen sosiaalistumisessa. Se miten ihminen kehittyy, riippuu yksilön synnynnäisten ominaisuuksien lisäksi elinympäristöstä. Kriittisimpiä ovat ensimmäiset elinvuodet. Noin 20-vuotiaana ympäristön vaikutus vähentyy.

Nuoruuden elinvuosien kriittisyys voi liittyä siihen, että ihmisen aivot muokkautuvat neuronikytkentöjen osalta pääosin 20 ikävuoteen mennessä, jolloin kytkentöjen määrä on noin kuusinkertainen vastasyntyneeseen verrattuna. Vastasyntyneen aivojen rakenne on vielä muovautumaton, ja vasta ympäristö määrittää, millaisiksi neuronikytkennät muotoutuvat. Nuorena hylätty ja myöhemmin ihmisten tavoille oppinut Tarzan on siis lähes mahdottomuus, ellei lasta ole hylätty metsään tarpeeksi vanhana, jolloin tämä olisi vain unohtanut aikaisemmin oppimansa.

Susilapsi-nimitys juontuu susiemon kasvattamista hylätyistä tai kadonneista lapsista. Löydettäessä he ovat liikkuneet nelinkontin ja oppineet ääntelynsä ja ruokailutavat eläimiltä. Nimitys viittaa Rooman perustamismyyttiin, jossa naarassusi imetti hylättyjä Romulusta ja Remusta omalla maidollaan. Susilapset ovat kiehtoneet kirjallisuutta ja populaarikulttuuria. Tunnetuimpia hahmoja ovat Viidakkokirjan Mowgli ja "apinoiden kuningas" Tarzan.

François Truffaut teki Victorin tapauksesta elokuvan Kesytön (ransk. L'enfant sauvage).[10] Werner Herzog[11] ja Peter Sehr[12] ovat tehneet elokuvat Kaspar Hauserista.

• Misha Defonseca
• Lykantropia (sairaus)

• Misha Defonseca (2005). Susilapsi. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-19912-9. On paljastunut, ettei teos pohjaudu tositapahtumiin.1 (englanniksi)
• Kenneth B. Kidd (2004). Making American Boys: Boyology and the Feral Tale. Minneapolis: University of Minnesota Press. ISBN 0-8166-4295-8.
• Michael Newton (2002). Savage Boys and Wild Girls: A History of Feral Children. London: Faber and Faber. ISBN 0-571-21460-6.

• Feral Children - Villilasten sivusto
• Lapsipsykologiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Isä löysi tyttärensä 19 vuoden jälkeen viidakosta
• Koirien kasvattamat lapset (Arkistoitu – Internet Archive)
• Secret of the Wild Child
• Poika joka eli koirien kanssa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Villilapsista
• Oxana Malaya