Susanna Vainiola
Susanna Vainiola (os. Korhonen, s. 1970) on suomalainen musiikkitoimittaja, joka työskentelee Yleisradion kulttuuri- ja viihdetoimituksessa tehden pääasiassa musiikin erikoisohjelmia radioon.[1]
Ura
Vainiola aloitti Yleisradiossa vuonna 1991 tehden radio-ohjelmia Radiomafiaan. Sittemmin Vainiola on tehnyt ohjelmia Ylellä myös Radio Keski-Suomeen ja kanavalle Yle Q. Vainiola on myös juontanut Yle TV1:ssä ohjelmaa Lomamatka 80-luvulle sekä ollut mukana tekemässä kuunnelmasarjaa Kaikki huutaa Dingo!. Vuonna 2022 hän toimittaa Yle Radio 1:ssä ohjelmaa Muistojen bulevardi sekä Radio Suomessa ohjelmaa Kissankehto ja yhdessä Pekka Laineen kanssa podcastia Susanna ja Pekka puhuvat popmusiikista. Kissankehto on Vainiolan pitkäaikaisin ohjelma, joka alkoi Radiomafiassa jo 1990-luvulla. Ohjelman nimen Jake Nyman poimi Kurt Vonnegutin kirjasta.[1]