Super 35
Super 35 on elokuvafilmiformaatti. Se käyttää tavallista 35 millimetrin elokuvafilmiä, mutta siinä myös esityskopion ääniraidalle varattu filmialue valotetaan, jolloin kuva-ala laajenee. Formaatti otettiin käyttöön 1980-luvun alussa, ja sen tekniikka perustuu 1950-luvulla hetken käytössä olleeseen Superscope-formaattiin.
Super 35 -filmissä käytetään yleensä joko neljä tai kolme perforaatiota yhtä kuvaruutua kohden. Valotettava kuvaruutu on neljää perforaatiota käytettäessä 24,89 millimetriä leveä ja 18,66 millimetriä korkea. Tavallisessa 35 millimetrin elokuvafilmissä kuvaruudun leveys on 21,95 millimetriä ja korkeus 16,00 millimetriä, johon verrattuna Super 35 -filmin kuva-ala on 32 prosenttia suurempi. Vain kolmea perforaatiota käytettäessä säästetään 25 prosenttia filmiä ja saavutetaan laajakuvasuhde: kun 4-perforaatioisen Super 35 -negatiivin kuvasuhde on 1,33:1, kolmea perforaatiota käyttävä filmi saa kuvasuhteeksi 1,78:1.
Super 35 on yksinomaan kuvausformaatti. Sitä ei käytetä elokuvien esitysfilmikopioissa, eikä projektoreita ole yleensä tätä varten varusteltukaan. Super 35 -negatiivin kuva rajataan lopulliseen esityskopioon yleensä joko kuvasuhteeseen 1,78:1 (16:9, televisio- ja videokäytössä), 1,85:1 tai 2,39:1. Super 35 onkin nykyään suosittu tapa kuvata 2,39:1-kuvasuhteen laajakangaselokuvia ilman anamorfista kameraoptiikkaa, vaikkei kuvan laatu vastaakaan "aitoa" anamorfisella optiikalla kuvattua 2,39:1-elokuvaa.
Super 35 -formaatin käyttöarvoa vähentää se, että negatiivista ei voi tehdä "yksi yhteen" 35 mm:n esityskopioita korkealaatuisella ns. pinnakkaiskopioinnillaselvennä: negatiivin kuvaa on pienennettävä, jotta esityskopioon saadaan mahdutettua ääniraita. Tämän vuoksi Super 35 -formaatissa kuvatut elokuvat siirretään yleensä kokonaisuudessaan digitaaliseen muotoon jälkitöitä varten, tai vaihtoehtoisesti negatiivin kuva pienennetään optisesti (engl. reduction printing) leikkausta ja välikopiota varten.