Suoniemi

Entinen Suoniemen kunta sijaitsee Kokemäenjoen vesistöön kuuluvan Kuloveden molemmin puolin. Muita järviä Suoniemellä on vain muutamia. Pinnanmuodoiltaan Suoniemen maasto on hyvin epätasaista ja korkeuserot ovat monin paikoin suuria. Korkeimmat kallioiden huiput ulottuvat yli 160 metrin korkeudelle merenpinnasta ja yli sata metriä Kuloveden pinnan yläpuolelle. Kunnan nimestä huolimatta sen alueella on hyvin vähän soita.

Sarkolan kylässä Kuloveteen Sarkolanlahden pohjukkaan laskee etelästä Vesilahden Suonojärvestä alkunsa saava Sarkolanjoki, yläjuoksulla Lanajoki. Kuloveden pohjoispuolella Suoniemen ja samalla Turun ja Porin läänin itärajana olivat Siuronkoski ja Jokisjärvi, joita myöten Ikaalisten reitin vedet purkautuvat Kuloveteen. Muutamaa kilometriä lännempänä on Tampere–Pori-radan alittava Sadanleukaluunsalmi, johon laskee luoteesta entisen Mouhijärven puolelta tuleva vesireitti Tupurlanjärveä, Otamussalmea ja Piikkilänjärveä myöten.

Suoniemen alueella on erikoinen luonnonnähtävyys, luonnonmuistomerkiksi rauhoitettu, ontoksi kovertunut siirtolohkare Pirunpesänkivi. Kansantarinat väittävät paholaisen asustaneen kiven onkalossa. Kivi sijaitsee lähellä Sarkolan kylää Kuloveteen pistävässä niemessä vuoren rinteellä.[4]

Vanhaan Sastamalan pitäjään kuulunut Suoniemi on ikivanhaa kulttuurialuetta, josta on löydetty merkkejä sekä kivi- että rautakauden asutuksesta. Sarkola oli vanhan Sastamalan itäosan suurin kylä, kunnes sen 14 taloa joutuivat 1700-luvun lopulla tehdyn isonjaon myötä hajalleen. Vanhan Sarkolan kylän paikalle on pystytetty muistokivi. Kauniaisten kartanon maalla Kuloveden pohjoispuolella sijaitsevaan Murhaketoon liittyy tarina isonvihan aikaisesta kahakasta.[5]

Suoniemen seurakunta oli Karkun kappelina ainakin jo 1600-luvun lopulta lähtien. Ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1683, mutta se tuhoutui salaman sytyttämässä tulipalossa vuonna 1799. Nykyinen Suoniemen puukirkko on vuodelta 1803, ja se korjattiin perusteellisesti 1900-luvun alussa. Kirkossa on Bror Axel Thulén rakentamat, täysin alkuperäisinä säilyneet 12-äänikertaiset urut vuodelta 1903. Suoniemen seurakunta itsenäistyi Karkusta vuonna 1908, mutta ensimmäinen oma kirkkoherra saatiin vasta vuonna 1942.[6]

Kulovesi jakoi Suoniemen kunnan kahteen toisistaan täysin erillään olleeseen osaan. Kunnan hallintokeskus sijaitsi suurimmassa taajamassa Siurossa vesistön pohjoispuolella, missä olivat myös kunnassa olleet teollisuuslaitokset. Kirkko ja pappila olivat puolestaan vesistön eteläpuolella ja sielläkin etäällä paitsi toisistaan, myös suurimmasta asutuskeskittymästä, vierekkäisistä Sarkolan ja Vahalahden kylistä.

Kartta Nokian kuntaliitoksista, entisen Suoniemen alue oranssilla. Tyrisevän alue liitettiin Suoniemestä Karkkuun vuonna 1972, Suoniemen yhdistyessä Nokiaan 1973.

Suoniemen suurimmat maatilat olivat vesistön pohjoispuolella sijaitsevat Kuljun ja Kauniaisten kartanot, jotka muodostuivat vuonna 1641 Ruotsin kuningattaren Kristiinan eversti Helmut Wrangelille lahjoittamista ja yhteen liitetyistä tiloista. Muut tämän alueen maatilat ovat olleet pääosin kartanoiden entisiä torppia. Kuljun kartanon on vuodesta 1894 lähtien omistanut Elvingin ja Kauniaisen vuodesta 1896 lähtien Rosenlewin suku; molemmat kartanot kuuluivat aikoinaan Mellinin suvulle. Kuljun 1700-luvun lopulta oleva päärakennus korjattiin perusteellisesti vuonna 1917 arkkitehti Birger Federleyn piirustusten mukaan. Myös Kauniaisten päärakennus on 1700-luvulta. Kummassakin kartanossa on laaja puisto. Kuljun kartanon maalla sijainneessa Rajalan torpassa aloitti vuonna 1873 toimintansa Suoniemen ensimmäinen kansakoulu. Tämän ns. Rajalan koulun rakennus on edelleen olemassa − tosin ränsistyneenä ja huonokuntoisena −, vaikka itse koulu lakkautettiin jo kymmeniä vuosia sitten. Suoniemellä oli enimmillään, 1950-luvulla, toiminnassa yhtä aikaa viisi kansakoulua.[5]

Suoniemelle asutettiin viime sotien jälkeen Pyhäjärven (Vpl) siirtoväkeä. [7]

Suoniemeläinen opettaja, kotiseutuneuvos Eero Järventausta keräsi kotikunnastaan suuren määrän sananparsia ja muuta kansanperinnettä.

Kauniainen, Kulju, Mauri, Pakkala, Ruolahti, Sarkola, Suoniemi, Tyrisevä, Urmia, Vahalahti

Vuosien 1960 ja 1970 taajamarajausten mukaan osa pääosin Nokialla sijainneesta Siuron taajamasta (565 asukasta) ulottui Suoniemen puolelle.[8]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Suoniemen väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1970.

Suoniemen hajanaisuudesta johtuen kunnan sisäiset liikenneolot olivat hankalat; vesistön eri puoliskojen välinen maantieliikenne oli hoidettava naapurikuntien kautta. Sen sijaan yhteydet kunnan eri osista muualle olivat hyvät. Vesistön pohjoispuolella kulkivat Tampereen ja Porin välinen rautatie ja valtatie 11, aiemmin myös Tampereen ja Turun välinen valtatie 9. Viimeksi mainittu siirrettiin kulkemaan vesistön eteläpuolitse 1960-luvun alussa, mikä paransi tuntuvasti sikäläisiä liikenneoloja. Tämä tie muutettiin myöhemmin kantatie 41:ksi, nykyisin se on valtatie 12.

Suoniemen rautatieasema oli kunnan luoteiskulmalla Urmian kylässä, lisäksi radalla olivat kunnan alueella Kuloveden laiturivaihde sekä Kesäniemen, Leukaluitten, Myrrän ja Aatamin seisakkeet. Nykyisin kaikilta näiltä on henkilöliikenne lakkautettu, viimeisimmäksi Suoniemen asemalta ja Leukaluitten seisakkeelta 1989. Kunnan eri osien välistä liikennettä välitti 1900-luvun alkupuoliskolla pieni matkustajahöyrylaiva, joka liikennöi myös Karkun puolelle Kutalaan ja tilauksesta Vammalaan saakka.

Suoniemeen meni ennen Tampereelta bussilinja 78.

• Carl-Martin Bergroth (1892–1986), sotilas, yrittäjä ja yritysjohtaja, kauppaneuvos
• Tuomas Mattila (s. 1932), näyttelijä
• Markus Mattsson (s. 1957), jääkiekkomaalivahti
• A. Aijal Uppala (1897–1984), teologi

• Tuohitorventien sukututkimuspiste: Seurakuntien pääpiirteittäinen jakautuminen (Arkistoitu – Internet Archive)
• Pieni Tietosanakirja
• Suomenmaa 5 (toim. Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela), WSOY 1973 (ss. 363-373)

• Järventausta, Eero: Kansan kertomaa Suoniemeltä. Tyrvään seudun Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen julkaisuja XLVIII, 1974, Vammala.
• Järventausta, Eero: Suoniemen kouluista. Tyrvään seudun Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen julkaisuja XLIX, 1974, Vammala.
• Järventausta, Eero (toim.): Suoniemen sananparsia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1974, Helsinki.
• Oja, Aulis (toim.): Karkun ja Suoniemen kuvauksia vuosilta 1749−1801. Tyrvään seudun Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen julkaisuja XXVII, 1955, Vammala.
• Rancken, J. Oskar I.: Sastamala (lyhentäen suomentanut Väinö Selander). Tyrvään seudun Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen julkaisuja XXXIII, 1963, Vammala.
• Piilonen, Juhani: Sastamalan historia 2. Sastamalan historiatoimikunta 2007, Vammala. ISBN 978-951-97691-5-8.
• Piilonen, Juhani: Sastamalan historia 3. Sastamalan historiatoimikunta 1997, Vammala.
• Salo, Unto: Sastamalan historia 1,1 – Esihistoria. Sastamalan historiatoimikunta 2004, Vammala. ISBN 951-97691-2-9.
• Salo, Unto: Sastamalan historia 1,2 – Esihistorian liiteosa. Sastamalan historiatoimikunta 2004, Vammala. ISBN 951-97691-3-7.