Suomi yleisurheilun sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailuissa

Suomi on osallistunut yleisurheilun sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailuihin joka kerta lukuun ottamatta ensimmäisiä, vuoden 1966 ja kolmansia, vuoden 1968 kisoja eli kaikkiaan 39 kertaa. Joukkueen koko on vaihdellut kahdesta urheilijasta kahteenkymmeneen. Parhaiten maa on menestynyt vuoden 1978 kisoissa, joissa kolme suomalaisurheilijaa voitti mestaruuden. Kaikkiaan Suomella on 35 mitalia, joista 12 on kultaisia. Ilman mitalia se on jäänyt 19 kertaa.

Sija               Yhteensä
1291435

Suomen ensimmäinen sisäratojen EM-mitalisti oli pikajuoksija Jarkko Tapola vuoden 1970 kisoissa. Ensimmäinen naisurheilija oli Tuula Rautanen vuonna 1972 ja ensimmäiset naismitalistit Sisko Hanhijoki ja Ringa Ropo vuoden 1989 kisoissa. Menestyneimmät suomalaisurheilijat ovat kolme mestaruutta voittanut kuulantyöntäjä Reijo Ståhlberg ja kahteen mestaruuteen yltänyt aitajuoksija Arto Bryggare.

Suomen EM-mitalit ja joukkueen koko kisoittain

Kisapaikka ja -vuosiKultaHopeaPronssiYhteensäSijoitus
mitalitilastossa
Miesurheilijoitten
lukumäärä
Naisurheilijoitten
lukumäärä
Suomi kisoissa
1966 DortmundEi osallistunut
1967 Praha00003Artikkeli
1968 MadridEi osallistunut
1969 Belgrad00002Artikkeli
1970 Wien001112.4Artikkeli
1971 Sofia00005Artikkeli
1972 Grenoble001113.61Artikkeli
1973 Rotterdam002214.82Artikkeli
1974 Göteborg010114.33Artikkeli
1975 Katowice11027.81Artikkeli
1976 München010113.41Artikkeli
1977 San Sebastián021310.72Artikkeli
1978 Milano30033.91Artikkeli
1979 Wien11027.83Artikkeli
1980 Sindelfingen0000-42Artikkeli
1981 Grenoble20026.82Artikkeli
1982 Milano001114.31Artikkeli
1983 Budapest011210.7Artikkeli
1984 Göteborg00007Artikkeli
1985 Pireus00002Artikkeli
1986 Madrid000072Artikkeli
1987 Liévin101211.93Artikkeli
1988 Budapest100112.45Artikkeli
1989 Haag002215.93Artikkeli
1990 Glasgow000053Artikkeli
1992 Genova001116.63Artikkeli
1994 Pariisi000074Artikkeli
1996 Tukholma000034Artikkeli
1998 Valencia011215.22Artikkeli
2000 Gent100112.94Artikkeli
2002 Wien000073Artikkeli
2005 Madrid0000112Artikkeli
2007 Birmingham000087Artikkeli
2009 Torino0000123Artikkeli
2011 Pariisi0000102Artikkeli
2013 Göteborg000056Artikkeli
2015 Praha000026Artikkeli
2017 Belgrad000047Artikkeli
2019 Glasgow000048Artikkeli
2021 Toruń012317.910Artikkeli
2023 Istanbul20028.713Artikkeli
Yhteensä1291435

Suomen EM-mitalistit

UrheilijaKultaHopeaPronssiYhteensäVuodetLajit
Reijo Ståhlberg30031978–1981kuulantyöntö
Arto Bryggare22151977–198750 metrin aidat, 60 metrin aidat
Antti Kalliomäki13151972–1977seiväshyppy
Antti Loikkanen10231978–19831 500 metriä
Ari Suhonen10121987–1988800 metriä, 1 500 metriä
Markku Taskinen10011978800 metriä
Timo Aaltonen10012000kuulantyöntö
Reetta Hurske1001202360 metrin aidat
Wilma Murto10012023seiväshyppy
Pekka Päivärinta02131973–19773 000 metriä
Mika Halvari01011998kuulantyöntö
Lotta Kemppinen0101202160 metriä
Jarkko Tapola0011197060 metriä
Raimo Vilén0011197360 metriä
Sisko Hanhijoki0011198960 metriä
Ringa Ropo00111989pituushyppy
Jarmo Kärnä00111992pituushyppy
Arsi Harju00111998kuulantyöntö
Ella Junnila00112021korkeushyppy
Kristian Pulli00112021pituushyppy

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.