Suomi yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa 1982

Suomen yleisurheilu oli osoittanut 1980-luvulle tultaessa hidasta mutta tasaista taantumaa 1970-luvun huippuvuosista.[1] Ennen Ateenan EM-kisoja yhdeksän suomalaista oli Euroopan tilastossa kymmenen parhaan joukossa. Kirkkaimpana suorituksena oli Tiina Lillakin keihäänheiton maailmanennätys 72,40 metriä. Lisäksi Arto Bryggare oli aitajuoksun tilastossa toisena ja keihäsmiehet Pentti Sinersaari ja Antero Puranen tilastosijoilla neljä ja kuusi.[2]

Vuoden 1982 EM-kisajoukkue valittiin kolmessa erässä heinä-elokuun aikana, ja valintaperusteina olivat sekä kuluvan että edeltäneen kauden tulokset. Valintalinja oli aiempaa löysempi, koska edustusurheilijoille pyrittiin saamaan arvokisakokemusta vuoden 1983 Helsingin MM-kisoja varten. Joukkueeseen tuli lopulta nimetyksi 30 mies- ja 8 naisurheilijaa. Suomen Urheiluliiton virallinen tavoite oli säilyttää edellisten EM-kisojen asemat eli sijoittua kahdeksan parhaan kansakunnan joukkoon. Epävirallisesti puhuttiin myös 6-8 mitalin tavoitteesta.[2]

Suomen joukkue saavutti Ateenasta neljä mitalia ja lisäksi 11 pistesijaa. Ne riittivät mitalitaulukossa 11. ja pisteissä yhdeksänteen sijaan, joten SUL:n asttamat ennakkotavoitteet eivät aivan toteutuneet.[3]

Suomalaisista ainoana mestaruuteen ylsi Reima Salonen, joka oli 50 kilometrin kävelyssä ylivoimainen jättäen hopealle sijoittunutta José Marinia lähes neljä minuuttia. Marin voitti 20 kilometrin kävelyn, jossa Salonen oli kahdeksas.

Euroopan mestaruutta puolustanut Martti Vainio oli 10 000 metrin juoksussa hyvässä vireessä ja taisteli loppuun asti kultamitalista, mutta loppusuoralla Vainion oli tyytyminen pronssisijaan. Puolet lyhyemmällä matkalla Vainion kirikyky ei riittänyt kahdeksatta sijaa korkeammalle. Ennakkotilastojen valossa Vainion suorituksia pidettiin erinomaisina.[4]

Pronssisijalle ylsivät myös Jorma Härkönen ja Arto Bryggare, joka oli pronssilla jo vuoden 1978 EM-kisoissa. Vain voittoa tavoitelleen Bryggaren raju itkunpuuska 110 metrin aitojen finaalijuoksun jälkeen kertoi kovasta pettymyksestä. Härkösen kolmas sija 800 metrillä sen sijaan oli iloinen yllätys. Hyvänä kirimiehenä tunnettu Härkönen oli tilastojen mukaan vasta 32. paras eurooppalainen.[4]

Suomalaisjuoksijat pärjäsivät Ateenassa mukavasti, kun edellisten lisäksi vielä sekä miesten maratonilla että 3 000 metrin esteissä kaksi suomalaista sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon. Sen sijaan kenttälajeissa suomalaiset eivät onnistuneet odotetusti. Mitalia odotettiin sekä miesten että naisten keihäänheitosta, mutta tuloksena oli Tiina Lillakin neljäs, Arto Härkösen viides ja Antero Purasen kuudes sija.[4] Seiväshyppääjät epäonnistuivat pahasti, kun Antti Kalliomäki ja Rauli Pudas jäivät karsinnassa ja Timo Kuusisto finaalissa ilman tulosta. Myös kiekonheittäjä Markku Tuokko jäi karsinnassa ilman tulosta. Kuulantyönnössä Reijo Ståhlberg selvisi finaaliin mutta työnsi vaisusti jääden yhdeksänneksi. Moukarinheitossa sen sijaan Harri Huhtala pyörähteli pirteästi ja sijoittui viidenneksi. Hyppylajeissa ainoan pistesijan hankki Markku Rokala, joka oli kolmiloikkakilpailun seitsemäs.[3]

• Martiskainen, Seppo (toim.): Suomi voittoon – kansa liikkumaan. Suomen yleisurheilun 100 vuotta. Yleisurheilun tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
• Siukonen, Markku & Ahola, Matti (toim.): Suuri EM-kirja. Yleisurheilun EM-kisat 1934-1990. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.