Suomi yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa 1958

Suomi yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa 1958 käsittelee Suomen joukkuetta yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa Tukholmassa 1958.

Suomi yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa
Maakoodi: FIN
EAA:n jäsenliitto: Suomen Urheiluliitto
Tukholma 1958
Sijoitus mitalitaulukossa: 8.
 Yhteensämiehetnaiset
Urheilijoita29272
kultaa11-
hopeaa---
pronssia---
pistesijat66-
Osallistumisvuodet

1934193819461950195419581962196619691971197419781982198619901994199820022006201020122014201620182022

Joukkueen valitseminen

Suomen EM-joukkue nimettiin pääosiltaan Kouvolassa pidettyjen Kalevan kisojen jälkeen, mutta muutamille urheilijoille varattiin vielä mahdollisuus lisänäyttöihin. Valinnoissa ei noudatettu kovinkaan tiukkaa linjaa, koska kilpailut pidettiin naapurimaassa. Tilastotulosten perusteella vain 10-15 urheilijan joukkue olisi voinut olla riittävä, mutta lopulta kisoihin lähetettiin 29 urheilijaa.

Kovinkaan suuria mitaliodotuksia suomalaisilla ei ennen kisoja ollut. Kymmenen suomalaista mahtui kymmenen parhaan joukkoon tilastoissa, joissa oli mukana vain Tukholmaan ilmoitetut urheilijat. Korkeimmilla sijoilla olivat Eeles Landström, joka oli seiväshypyn tilastossa toisena, sekä Eero Salminen, joka oli korkeushypyssä neljäntenä. Suomen keihäsmiehistä parhaiten kesällä 1958 heittänyt Erkki Ahvenniemi ei voinut lähteä EM-kisoihin äkillisen sairastumisen vuoksi.[1]

Menestys

EM-kisat Tukholmassa 1958 todistivat Suomen yleisurheilun putoamista kansainväliseltä huipputasolta.[2] Eeles Landström onnistui uusimaan Euroopan mestaruuden seiväshypyssä, mutta tämä kulta jäikin Suomen ainoaksi mitaliksi. Pistesijoille (sijat 4-6) pääsi kuusi suomalaista.

Suomalaisista mitalitoivoista Olavi Vuorisalo oli 1 500 metrillä viides, Carol Lindroos kiekonheitossa seitsemäs ja Eero Salminen korkeushypyssä kahdeksas. Kolmatta kertaa EM-maratonille osallistunut Veikko Karvonen oli tällä kertaa kuudes. Nämä olivat ensimmäiset EM-kisat, joissa Suomi ei saavuttanut maratonilta mitalia. Ensimmäistä kertaa ilman mitalia jäätiin myös keihäänheitossa, jossa tosin Väinö Kuisma jäi mitalisijasta vain 36 senttiä. Positiivisin suomalaisyllättäjä oli Markus Kahma, joka venyi kymmenottelussa Suomen ennätyspisteisiin 7137, mikä riitti kilpailussa neljänteen sijaan.[3]

Kuuden parhaan joukkoon sijoittuneet

MitaliNimiLaji
KultaaEeles Landströmseiväshyppy
4 Markus Kahmakymmenottelu
5 Väinö Kuismakeihäänheitto
5 Olavi Vuorisalo1 500 metrin juoksu
6 Veikko Karvonenmaraton-juoksu
6 Kari Rahkamokolmiloikka
6 Jorma Valkamapituushyppy

Urheilijat lajeittain

Miehet

LajiNimiSijoitus
loppukilpailussa
Tulos
200 metriäBörje Strand-alkuerissä 22,0
400 metriäVoitto Hellsten-välierissä 47,2
Pentti Rekola-välierissä 48,1
800 metriäOlavi Salonen-välierissä 1.51,8
1 500 metriäOlavi Vuorisalo5.3.42,8
Olavi Salsola12.3.53,9
5 000 metriäJorma Kakko-alkuerissä 14.16,4
Eero Tuomaala-alkuerissä 14.10,8
maratonVeikko Karvonen6.2.22.45,8
Eino Pulkkinen10.2.28.35,4
400 metrin aidatOsvald Mildh-välierissä 51,8
Jussi Rintamäki-alkuerissä 54,5
3 000 metrin esteetOlavi Rinteenpää9.8.52,6
4 × 400 metriäBörje Strand
Pentti Rekola
Jussi Rintamäki
Voitto Hellsten
-alkuerissä 3.13,4
korkeushyppyEero Salminen8.199
Osmo Ahonen14.196
seiväshyppyEeles Landström1.450
Matti Sutinen19.400
pituushyppyJorma Valkama6.750
Wilhelm Porrassalmi9.727
kolmiloikkaKari Rahkamo6.15,18
Hannu Rantala8.15,09
kiekonheittoCarol Lindroos7.51,95
Pentti Repo9.51,09
keihäänheittoVäinö Kuisma5.74,90
Veikko Laine-karsinnassa 66,58
kymmenotteluMarkus Kahma4.7137 SE
Torbjörn Lassenius11.6180

Naiset

LajiNimiSijoitus ja Tulos
800 metriäEila Helinalkuerässään viides (2.11,9)
Saara Vilénalkuerässään kuudes (2.15,1)

Lähteet

  • Martiskainen, Seppo (toim.): Suomi voittoon – kansa liikkumaan. Suomen yleisurheilun 100 vuotta. Yleisurheilun tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
  • Siukonen, Markku & Ahola, Matti (toim.): Suuri EM-kirja. Yleisurheilun EM-kisat 1934-1990. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.

Viitteet

  1. Siukonen & Ahola, 1990, s.59
  2. Siukonen & Ahola, 1990, s.58
  3. Siukonen & Ahola, 1990, s.60
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.