Suomi yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa

Suomi on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman Euroopan-mestaruuskilpailuihin ensimmäisistä, vuoden 1934 kisoista alkaen. Myös erillisinä järjestetyissä ensimmäisissä naisten EM-kilpailuissa vuonna 1938 oli mukana yksi suomalaisedustaja. Kolmissa ensimmäisissä kisoissa vuosina 1934–1946 Suomi oli kisojen menestyneimpiä maita mutta 1990-luvulta lähtien se on saavuttanut yksittäisissä kisoissa 1–3 mitalia, lukuun ottamatta vuoden 2018 mitalittomia ja vuoden 2022 neljän mitalin kisoja, ja sijoittunut mitalitilastossa yhdeksännen ja kuudennentoista sijan väliin sekä pohjanoteerauksina jaetulle 24. sijalle vuonna 2010, jaetulle 26. sijalle kotikisoissa vuonna 2012 ja jaetulle 27. sijalle 2016. EM-kilpailujen kaikkien aikojen mitalitilastossa maa on yhdeksäntenä kerättyään 105 mitalia, joista 35 on kultaisia. Ilman mitaleja Suomi on jäänyt vain Budapestissä 1966 ja Berliinissä 2018. EM-kilpailujen isäntämaana se on toiminut kolmesti: Helsinki oli kisakaupunkina vuosina 1971, 1994 ja 2012.

Sija               Yhteensä
9.352941105

Yleisurheilun kaikkien aikojen ensimmäinen Euroopan-mestari oli Suomea edustanut korkeushyppääjä Kalevi Kotkas. Suomalaisurheilijoista Euroopan-mestaruuden on voittanut 26 mies- ja viisi naisurheilijaa. Maan ainoat kaksinkertaiset Euroopan-mestarit ovat 1930-luvulta kestävyysjuoksija Ilmari Salminen ja keihäänheittäjä Matti Järvinen, 1950-luvulta seiväshyppääjä Eeles Landström sekä vuoden 1971 kotikisoissa kaksi kultamitalia voittanut kestävyysjuoksija Juha Väätäinen.

Suomen EM-mitalit ja joukkueen koko kisoittain

Kisapaikka ja -vuosiKultaHopeaPronssiYhteensäSijoitus
mitalitilastossa
Miesurheilijoitten
lukumäärä
Naisurheilijoitten
lukumäärä
Suomi kisoissa
1934 Torino544132.20Artikkeli
1938 Pariisi / Wien533112.221Artikkeli
1946 Oslo435123.191Artikkeli
1950 Bryssel13599.191Artikkeli
1954 Bern23496.291Artikkeli
1958 Tukholma10017.272Artikkeli
1962 Belgrad112410.283Artikkeli
1966 Budapest0000142Artikkeli
1969 Ateena020212.186Artikkeli
1971 Helsinki20026.3810Artikkeli
1974 Rooma415105.267Artikkeli
1978 Praha12367.276Artikkeli
1982 Ateena103411.308Artikkeli
1986 Stuttgart010115.1813Artikkeli
1990 Split10019.2718Artikkeli
1994 Helsinki110212.5333Artikkeli
1998 Budapest021316.2716Artikkeli
2002 München111311.3117Artikkeli
2006 Göteborg21039.3319Artikkeli
2010 Barcelona001124.317Artikkeli
2012 Helsinki001126.Artikkeli
2014 Zürich101213.Artikkeli
2016 Amsterdam001127.Artikkeli
2018 Berliini0000Artikkeli
2022 München211410.Artikkeli
Yhteensä3529411059.

Suomen menestyneimmät EM-kisaurheilijat

UrheilijaKultaHopeaPronssiYhteensäVuodetLajit
Ilmari Salminen20131934–19385 000 metriä, 10 000 metriä
Matti Järvinen20021934–1938keihäänheitto
Eeles Landström20021954–1958seiväshyppy
Juha Väätäinen200219715 000 metriä, 10 000 metriä
Kalevi Kotkas11021934–1938korkeushyppy
Väinö Muinonen11021938–1946maraton
Valdemar Rautio11021946–1950kolmiloikka
Veikko Karvonen11021950–1954maraton
Riitta Salin11021974400 metriä, 4×400 metriä
Onni Rajasaari10121934–1938kolmiloikka
Martti Vainio10121978–198210 000 metriä
Antti Ruuskanen10122014–2016keihäänheitto
Ville Pörhölä10011934moukarinheitto
Armas Toivonen10011934maraton
Taisto Mäki100119385 000 metriä
Viljo Heino1001194610 000 metriä
Mikko Hietanen10011946maraton
Bertel Storskrubb10011946400 metrin aidat
Toivo Hyytiäinen10011950keihäänheitto
Pentti Nikula10011962seiväshyppy
Nina Holmén100119743 000 metriä
Pentti Kahma10011974kiekonheitto
Hannu Siitonen10011974keihäänheitto
Reima Salonen1001198250 kilometrin kävely
Päivi Alafrantti10011990keihäänheitto
Sari Essayah1001199410 kilometrin kävely
Janne Holmén10012002maraton
Olli-Pekka Karjalainen10012006moukarinheitto
Jukka Keskisalo100120063 000 metrin esteet
Wilma Murto10012022seiväshyppy
Topi Raitanen100120223 000 metrin esteet
Yrjö Nikkanen02021938–1946keihäänheitto
Arto Bryggare01231978–1986110 metrin aidat
Tero Pitkämäki01232006–2014keihäänheitto
Voitto Hellstén01121954400 metriä, 4×400 metriä
Mona-Lisa Pursiainen01121974200 metriä, 4×400 metriä

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.