Suomi-kuva

Ruotsin suurvaltakaudella, 1600-luvulla, historioitsijat alkoivat kuvata Suomea inventoidakseen laajan valtakunnan eri osia ja omistuksia ja korostaakseen sen suuruutta. Tehtävässä hyödynnettiin niin kutsuttua goottilaista historiankirjoitusta, jossa kansan sukujuuret johdettiin Raamatun kantaisistä. Historioitsija Johannes Messenius kuvasi suomalaisten periytyvän Nooan pojasta Thuiskonista, joka sai vedenpaisumuksen jälkeen vallan käsiinsä. Samaa goottilaista perinnettä jatkettiin myös paikalliskuvauksissa. Tunnetuin näistä on Daniel Jusleniuksen kirjoittama Suomalaisten puolustus Vindiciae Fennorum, 1703). Juslenius asetti teoksessaan vastakkain kaksi Suomi-kuvaa: suomalaisten ja ulkomaalaisten. Juslenius torjui jälkimmäisten usein suomalaisia halventaneet merkitykset tietämättömyytenä. Itse hän suitsutti Suomea kaikenpuolisesti. Maa oli hedelmällinen ja kansa oli keksinyt jopa kirjoitustaidon.

Suurvalta-aseman murenemisen ja valistusaatteiden myötä Suomi-kuvaa alettiin rakentaa kriittisemmälle pohjalle. Suomen historian isänä pidetty H. G. Porthan tarkasteli kirjoitettuja lähteitä ja pyrki korjaamaan niissä havaitsemiaan virheitä. Lähteitä oli kuitenkin tarjolla vähän Porthanin epäluotettavaksi tuomitsemaa goottilaista perintöä lukuun ottamatta. Suomi oli periferiaa eikä sillä ollut Keski-Euroopan kansojen tavoin suurta menneisyyttä. Syntynyt Suomi-kuva jäikin karuksi. Porthanin mukaan Suomi ei ollut vielä kelvollinen elinalustaksi. Hän ehdotti muun muassa kansan sivistystason kohottamista ja erilaisia fyysisiä maanparannustöitä, kuten järvien laskua. Porthanille Suomen tuhatjärvisyys oli kirous, sillä se toi tulvia talonpoikien pelloille.

1800-luvulta lähtien Suomi-kuvaan kohdistui voimakasta kiinnostusta. Muotiin tulleen kansallisromantiikan mukaisesti haluttiin osoittaa, että Suomi oli itsenäinen maa ja suomalaiset oma kansakuntansa. Tällä oli poliittista merkitystä, sillä haluttiin, että suomalaiset voisivat enemmän päättää omista asioistaan. Suomi-kuvan muotoiluun osallistuivat silloisen poliittisen ja kulttuurielämän vaikuttajista muiden muassa Aura-seuraan kuuluneet A. I. Arwidsson ja J. J. Tengström, Suomen Asiain Komitean jäsen G. M. Armfelt sekä Lauantaiseuran jäsenet J. L. Runeberg J. V. Snellman, Elias Lönnrot ja Zacharias Topelius. Topeliuksen Suomi-kuva elää edelleen nykyään pitkälti Maamme-kirjan perintönä.[2]

Suomi-kuvan rakentaminen keskittyi vahvasti taiteeseen ja kirjallisuuteen, sillä haluttiin osoittaa, että suomalaiset kykenivät omintakeiseen ja korkeatasoiseen kulttuuriin. Suomalaisten erikoislaatuisuudeksi ei haluttu nähdä urhoollisuutta sodassa. Suomi-kuvan varhaisiksi voitoiksi katsottiin esimerkiksi Kalevalan ja myöhemmin karelianistisen taiteen ja Sibeliuksen saama kansainvälinen huomio.

Suomalaiset ovat kautta aikojen olleet Suomi-kuvasta huolissaan paitsi Suomen tuntemattomuuden vuoksi, myös siksi, että suomalaisista on liikkunut maailmalla monia epäedullisina pidettyjä käsityksiä. Eräänä vanhana Suomi-kuvan rasitteena on ollut esimerkiksi käsitys siitä, että suomalaiset olisivat mongolidinen tai muuten rodullisesti poikkeava kansa (katso myös: suomalaisten alkuperä). Väitteeseen liittyi rasistinen käsitys mongolidien alemmuudesta. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi-kuva sai taakakseen kommunismiin tai Neuvostoliittoon liittyviä mielleyhtymiä. Esimerkiksi monet amerikkalaiset ajattelivat, että Suomi kuului Neuvostoliittoon tai itäblokkiin. Suomalaiset pelkäsivät, että länsi jättäisi Suomen oman onnensa nojaan mahdollisen konfliktin puhjetessa. Suomalaista ruokaa on pidetty Suomessa erityisen puhtaana, mutta lännessä on Neuvostoliiton aikaan liikkunut käsityksiä jopa siitä, että suomalainen ruoka olisi poikkeuksellisen radioaktiivista johtuen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta.

Suomi-kuvan kirkastaminen on ollut suomalaisille tärkeää. Kansallinen retoriikka on pesiytynyt etenkin urheiluun, joka on nähty Suomi-kuvan kannalta myönteiseksi. Monien urheilijoiden sanotaan urheilleen Suomea maailmankartalle.[3] [4] Viime aikoina Suomi-kuvaan ovat eri tavoin vaikuttaneet myös esimerkiksi EU, Nokia, tietoyhteiskunta, koulutus, musiikki ja terveydenhuolto, doping-skandaali, ydinvoimalahankkeet, metsien hakkuut, paperitehtaiden perustamiset maailmalle ja nuori naispääministeri.

• Suomalaisten alkuperä
• Suomettuminen
• Maamme kirja

• Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. E-kirja. Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi, Suolatut säkeet, SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2. Ellibs, Turku, 2007. ISBN 978-952-99867-3-6 (PDF). kirja www:ssä.
• Kemiläinen, Aira: Suomalaiset, outo Pohjolan kansa. Rotuteoriat ja kansallinen identiteetti. SHS, Helsinki, 1993.
• Klinge, Matti: Suomen sinivalkoiset värit. Otava, Helsinki, 1981.
• Rein, Gabriel: Suomi ja suomalaiset ulkomaan kirjallisuudessa 1500-luvulla ja 1600-luvun alkupuoliskolla. SKS, Helsinki, 1909.
• Sihvo, Hannes (toim.): Toisten Suomi: Mitä meistä kerrotaan maailmalla. Jyväskylä: Atena, 2001 (1. painos 1995). ISBN 951-796-241-X.