Suomi-konepistooli

Suomi KP/-31 SJR -konepistoolilla ja panssarinyrkillä aseistettuja suomalaissotilaita ohittamassa tuhottua T-34-panssarivaunua Tali-Ihantalassa vuonna 1944.

Aimo Lahti suunnitteli aseen ensimmäisen mallin Bergmann MP18 -konepistoolin pohjalta vuonna 1922. Asetta valmistettiin lisenssillä myös Ruotsissa, Tanskassa ja Sveitsissä.[1][2]

Suomen puolustusministeriön taisteluvälineosasto tilasi lokakuussa 1931 Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuusyhtiöltä (vuodesta 1933 Oy Tikkakoski Ab) sadan kappaleen sarjan Suomi-konepistooleita kaliiperina 9 mm. Kaliiperin ja hankinnan alkamisvuoden mukaan aseen nimikkeeksi tuli ”9,00 mm:n konepistooli m/31”, lyhennettynä ”9,00 kp/31”. Samana vuonna yhtiö haki patenttia tälle perusmallille. Patentti myönnettiin seuraavan vuoden puolella, joten valmistuviin Suomi-konepistooleihin kaiverrettiin takatähtäimen jalan oikealle sivulle merkintä ”PATENT 1932”. Vasemmalle sivulle puolestaan merkittiin tehtaan tunnukset eli ympyrän ja kärkikolmion sisällä oleva T-kirjain sekä nimet ”SUOMI Tikkakoski”.[3]

Ensimmäinen Suomen puolustusvoimien tilaama erä (100 kappaletta) Suomi-konepistooleita valmistui joulukuussa 1932.[4] Ennen talvisotaa asetta ehdittiin valmistaa noin 4 000 kappaletta.[5] Sodan alettua Suomi-konepistooleita ryhdyttiin tekemään suunnilleen tuhannen kappaleen kuukausivauhdilla.[6] Jatkosodan päättyessä asetta oli käytössä lähes 50 000 kappaletta.[7] Kaikkiaan Suomi-konepistooleita valmistettiin vuosina 1931–1953 noin 80 000 kappaletta.[1]

Suomi-konepistoolien varsinaiseksi valmistuspaikaksi valikoitui Oy Tikkakoski Ab:n tehdas Tikkakoskella silloisessa Jyväskylän maalaiskunnassa, sillä aseen suunnitelleen Aimo Lahden työpaikalla Valtion Kivääritehtaalla Jyväskylän Tourulassa ei ollut riittävästi mahdollisuuksia näiden aseiden valmistamiseen. Kuitenkin joitakin Suomi-konepistoolin osia valmistettiin alihankintana Valtion Kivääritehtaalla.[7]

Suomi-konepistoolien valmistusnumerossa käytettiin kahta sarjaa. Tikkakosken tehtaalla valmistettujen aseiden sarjanumerointi päättyy kirjatietojen mukaan numeroon 81 500. Kun puolustusvoimat puolestaan kasasi asevarikkotyönä uusia aseita osista talvisodan aikana, aloitti se niiden sarjanumeroinnin numerosta 100 000.[6]

Suomi-konepistoolien tuotanto vaati lukuisia työstövaiheita, ja valmistukseen jouduttiin käyttämään laadukkaita ja siten myös kalliita materiaaleja. Näin ollen aseen rinnalle alettiin valmistaa tuotannollisesti edullisempaa, suurelta osin yhteenpuristetuista peltiosista valmistettua konepistoolia m/44, joka sai lempinimekseen ”Peltiheikki”.[7]

Suomi-konepistoolin rakenne on umpinainen ja yksinkertainen, joten se on kestävä. Iskuri on kiinteästi kiinnitetty lukkoon.[8] Liipasinkaaren etuosassa on vaihdin. Kun se on takana, ase on varmistettu, keskiasennossa ase ampuu kertatulta ja etuasennossa sarjatulta.[9] Suomi-konepistoolin ensimmäisiin malleihin oli sijoitettuna lippaan taakse pistoolikahva, mutta se jätettiin pian pois. Jatkosodan aikana vuonna 1942 asetta parannettiin lisäämällä siihen suujarru.[7]

Suomi-konepistoolia varten kehitettiin uusi 9 mm:n patruuna, jonka lähtönopeus oli 400 m/s.[10] Patruunalippaiden suunnittelussa otettiin oppia m/26:n kanssa saaduista kokemuksista: Suomi-konepistoolissa voidaan käyttää sekä tanko- että rumpulipasta. Sotien aikana pääasialliset lipastyypit olivat 50 patruunan tankolipas sekä 70 patruunan rumpulipas.[11] Kulloinkin käytettävään lipastyyppiin vaikutti ennen kaikkea raaka-aineiden saatavuus.[12]

VTT ja Keksintösäätiö ovat arvioineet Suomi-konepistoolin erääksi merkittävimmistä suomalaiskeksinnöistä.[13] Se oli kevyempi, tehokkaampi ja toimi varmemmin kuin edeltäjänsä. Suomi-konepistoolia pidettiin osatekijänä siihen, että Suomen lukumäärältään pienemmät joukot pärjäsivät talvisodassa puna-armeijaa vastaan.[14] Sodassa havaittiin varsin pian, ettei ase ollut ryhmäaseena paras mahdollinen, vaan että toimi parhaiten taitavien ja taistelutilanteessa itsenäisesti toimivien miesten käytössä lyhyillä etäisyyksillä. Talvisodan rintamilla metsäisissä maastoissa hiihtäneet konepistoolimiehet iskivät monesti yllättäen vihollisjoukkojen kimppuun ja aiheuttivat niille runsaalla tulituksella raskaita tappioita.[15]

Suomi-konepistooli oli puolustusvoimien käytössä vuodesta 1932 aina rynnäkkökiväärien yleistymiseen saakka.[4] Jakovahvuuksissa se oli vielä 1990-luvulle asti[1] ja varastoissa vuoteen 2007 saakka.[16] Puolustusvoimien lisäksi Suomi-konepistooleita tilasivat Suomessa käyttöönsä muun muassa poliisi, rajavartiolaitos,[17] suojeluskunnat sekä teollisuuslaitokset vartiointiaan varten.[18]

Israel käytti Suomi-konepistooleita vuoden 1948 arabisodissa. Asetta on myyty myös Bulgariaan, Kroatiaan, Viroon, Norjaan, Puolaan ja Slovakiaan. Saksan armeija tilasi toisen maailmansodan aikana käyttöönsä noin kolmetuhatta asetta, joita käytettiin kaikilla rintamilla.[19]

Kun Vilho Pentikäinen paljastui vakoilijaksi vuonna 1933, kävi ilmi, että hän oli välittänyt Suomi-konepistoolin mallin Neuvostoliittoon.[20]

Oy Tikkakoski Ab lahjoitti Suomen sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimille tämän 70-vuotissyntymäpäivänä 4. kesäkuuta 1937 kantolaukkuun pakatun Suomi-konepistoolin varusteineen. Moskovan rauhan aikana Mannerheim itse puolestaan lahjoitti kymmenen hankkimaansa Suomi-konepistoolia Ratsuväkiprikaatiin kuuluneelle Jääkäripataljoona 1:lle tunnustuksena siitä, että pataljoonan sotilaat olivat kunnostautuneet talvisodan ankarissa mottitaisteluissa. Aseiden rungon oikealle sivulle tukkiin kiinnitettiin laatat, joissa luki ”Jääkäripataljoona 1:lle, 1940, Sotamarsalkka C G E Mannerheim”. Konepistoolit luovutettiin pataljoonalle alkukesästä 1941 juuri ennen sen lähtöä jatkosotaan. Marsalkka toivoi, että hänen lahjoittamiaan aseita käytettäisiin tosioloissa pataljoonan parhaimmille miehille jaettuina. Konepistoolit päätyivätkin sittemmin taistelukäyttöön jatkosodan rintamille.[21]

Kun Mannerheim vieraili Saksassa 27.–28. kesäkuuta 1942, lahjoitti hän saksalaisille 120 uutta Suomi-konepistoolia, viisi rumpulipasta kutakin asetta kohden ja 2 000 patruunaa. Lahjoitukset oli tarkoitettu ensi sijassa Suomessa toimineiden saksalaisten sotilasjoukkojen käyttöön. Samassa yhteydessä Mannerheim lahjoitti omakätisesti Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitlerille Suomi-konepistoolin, joka oli varustettu omistuslaatalla, kantolaukulla ja viidellä lippaalla. On kerrottu, että Hitler olisi Mannerheimin lähdön jälkeen käynyt itse koeampumassa saamallaan konepistoolilla. Hitlerin saaman aseen myöhempi kohtalo on jäänyt epäselväksi; se todennäköisesti tuhoutui tai joutui sotasaaliina Neuvostoliittoon keväällä 1945.[21]

Myös Saksan itärintamalla toisessa maailmansodassa taistelleelle suomalaiselle Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonalle toimitettiin Kaukasian sotatoimien aikana erä Suomi-konepistooleita. Aselähetyksen on tulkittu olleen eräänlainen sotilaiden kotimaata korostanut symbolinen lahja.[21]

Suomi-konepistooli Imatran rajamuseossa.

Suomi-konepistooli m/31:tä valmistettiin neljä eri versiota.[22]

9 mm KP/-31 (I)

• Aseen massa ilman lipasta: 4,6 kg
• Kokonaispituus: 870 mm
• Piipun pituus: 314 mm
• Luodin lähtönopeus: 380–400 m/s
• Tulinopeus: 750–900 + ls/min

9 mm KP/-31 SJR (II)

• Aseen massa ilman lipasta: 4,9 kg
• Kokonaispituus: 925 mm
• Suujarrulla varustettu malli, muut ominaisuudet kuin perusmallissa.

9 mm KP-31 ”KORSU”

• Aseen massa ilman lipasta: 4,35 kg
• Kokonaispituus: 745 mm
• Lopullinen malli pitkällä vaipalla.
• "Lytistetty" piipun pää.

9 mm KP/-31 ”TANKKI”

• Kokonaispituus: 610 mm. (Varsinaisen aseen pituus, jota jotkin vaippamallit saattoivat lisätä. Myös ase-kokonaisuuden paino riippui vaippamallin painosta. Joissakin vaipoissa oli integroitu panssarikalotti eli "pallo-maski", ja vaippa katsottiin panssariajoneuvon, eikä sen "apuaseen" osaksi.)

Lippaiden massat (tyhjänä/täytenä)[11]

• Rumpu m/-31 40 ptr. 1 000 g / 1 500 g
• Rumpu m/-37 70 ptr. 1 030 g / 1 900 g
• Tanko m/-31 20 ptr. 200 g / 450 g
• Tanko "ruumisarkku" 50 ptr. 390 g / 1 015 g
• Tanko m/-54/-55 36 ptr. 400 g / 850 g

Tiedot pohjautuvat lippaiden yllä lueteltuihin nimellistilavuuksiin ja patruunan painoon 12,5 grammaa.

• Palokangas, Markku: Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918–1988, II osa, Suomalaiset aseet. Suomen Asehistoriallinen Seura ry, 1991.
• Ylönen, Jyri: "...Mutta kaiken yli tikkasi Rokan konepistooli niin kuin ompelukone": Oy Tikkakoski Ab:n Suomi-konepistoolituotanto talvi- ja jatkosodan aikana. Pro gradu -tutkielma.. Jyväskylän yliopisto, 1997. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 13.12.2017).

• Harviala, Lauri: (Suomen armeijan käyttämat aseet 1918–1945.) Kansa taisteli, 1975, nro 5. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 14.12.2017.
• Hyytinen, Harri: Patruunat ja Kaliberit 1. Jyväskylä: Arma Fennica Oy, 2007. ISBN 978-952-5687-01-9.
• Hyytinen, Timo – Hyytinen, Harri: Suomi-konepistoolin tarina: Näin syntyi maailman paras ase ja näin sitä käyttivät maailman parhaat taistelijat. Jyväskylä: Arma Fennica, 2003. ISBN 951-97543-9-3.
• Hyytinen, Timo: Aimo Lahden asekeksinnöt. Jyväskylä: Arma Fennica Oy, 2013. ISBN 978-952-5687-21-7.
• Hyytinen, Timo: Tikkakosken aseet 1918–1990. Jyväskylä: Arma Fennica Oy, 2011. ISBN 978-952-5687-14-9.
• Konepistooli Suomi. Jyväskylä: Tikkakosken rauta- ja puuteollisuus Oy. Kansalliskirjasto / Digitoidut aineistot (viitattu 14.12.2017).
• Lahti, Aimo: Asesuunnittelijana Suomessa. Haastatellut ja koonnut Maire Vaajakallio. Jyväskylä: Gummerus, 1970.
• Lahti, Aimo: Aimo Lahti, asesuunnittelun suuri suomalainen. Maire Vaajakallion tekemien haastattelujen pohjalta täydentänyt, ajanmukaistanut ja toimittanut Markku Palokangas. Oulu: Ase-lehti, 2000. ISBN 952-91-2548-8.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomi-konepistooli Wikimedia Commonsissa

• Suomalainen asekeräily: Suomi-konepistooli m/31
• guns.connect.fi: Gunwritersin Suomi-KP:n historia, osa 1
• Jaeger Platoon: Finnish army 1918–1945 – Machinepistols, Part 1: Bergmann and Suomi (englanniksi)
• Suomimaskinpistolen hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)