Suomenkarja

Suomenkarja on yhteisnimitys kolmelle läheistä sukua olevalle suomalaisperäiselle nautakarjarodulle. Suomenkarjaa käytetään pääosin lypsykarjana, mutta joitakin yksilöitä pidetään myös kotieläinpihoilla ja lemmikkeinä. Suomenkarjan rodut eroavat toisistaan erityisesti väriltään mutta myös tuotokseltaan. Yhteisiä piirteitä ovat pieni koko ja nupous eli sarvettomuus. Länsisuomalaiset ovat hiukan muita suurempia, itäsuomalaiset taas kaikista siroimpia.

Länsisuomenkarjaa Tampereella. Taustalla kirjavampi itäsuomenlehmä.

Ominaisuudet

Suomenkarja on sopeutunut Suomen oloihin paremmin kuin mitkään muut nautarodut. Se pärjää hyvin metsälaitumella. Maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet ovat muita rotuja korkeammat. Suomenkarjalla on myös kestävä rakenne ja hyvä hedelmällisyys. Rotujen maidontuotanto on muita lypsyrotuja alhaisempi, minkä vuoksi suomenkarjaa ei käytetä paljoa. Ongelmia saattavat tuottaa myös alkuperäisroduille tyypillinen utelias ja omapäinen käytös. Pidemmälle jalostetuista maidontuottajaroduista poiketen suomenkarjan lehmät eivät ruokintaa lisätessä niinkään tuota enempää maitoa, vaan lihovat.

Erityisesti länsisuomenkarjan maidosta on löydetty tavallista korkeampia oligosakkaridipitoisuuksia, jolla voi olla terveysvaikutuksia.[1][2]

Rodut

Suomenkarjaa on kolme tyyppiä: itäsuomenkarja eli ISK, pohjoissuomenkarja eli PSK ja länsisuomenkarja eli LSK, jotka kaikki ovat uhanalaisia.[3] Vuonna 2021 suomenkarjan lehmiä oli arviolta noin 3800.[3] Näistä runsaslypsyisin on länsisuomenkarja, jonka kanta on kymmenessä vuodessa vähentynyt viidesosaan, noin tuhanteen yksilöön.[4] Itäsuomenkarja on noussut yleisimmäksi roduksi[3]. Pohjoissuomenkarjaa on vähiten, alle 900 yksilöä.[3][5]

Taiteilija Miina Äkkijyrkkä tunnetaan suomenkarjan puolestapuhujana ja erityisesti itäsuomenkarjan kasvattajana ja suurena ystävänä.

Jalostus

Suomenkarjan jalostuksessa on monia ongelmia. Rodut ovat verrattain nuoria, ja erillisten kantakirjojen perustamisenkin jälkeen jalostus oli pienimuotoista. Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen alettiin tuoda yhä enemmän muita, pidemmälle jalostettuja rotuja, ja suomenkarjan kannat pienenivät rajusti: vuonna 1960 tarkkailukarjoissa oli vielä liki 60 000[6] lehmää, vuonna 1970 enää 7 000[6], ja vuonna 2005 vain 2 500[6] lehmää. Kantojen pienenemisen lisäksi jalostukseen on vaikuttanut se, että noihin aikoihin käytettiin hanakasti tiettyjä harvoja sonneja, minkä seurauksena nykyään on vaikeaa löytää esimerkiksi länsisuomenkarjan eläintä, jonka suvussa ei esiintyisi 1960-luvulla vaikuttanut sonni Opari SSS 13088. [6] Suurimmat ongelmat suomenkarjan jalostuksessa ovatkin liittyneet jo pitkään kannan pienuuteen ja korkeaan sukusiitosasteeseen. Sukusiitostilannetta on osaltaan pahentanut yksityisten karjankasvattajien pyrkimys käyttää lehmilleen parhaita indeksiarvostelutuloksia saaneiden sonnien siementä[6].

Länsisuomenkarjassa voidaan harjoittaa ainakin jonkinasteista jalostavaa kasvatusta ja pyrkiä esimerkiksi suurempiin eläimiin ja maitotuotoksiin ja parempaan luonteeseen, mutta uhanalaisten itäsuomen- ja pohjoissuomenkarjan jalostuksessa on käytännössä keskityttävä pelkästään säilyttämään mahdollisimman monipuolinen geenivalikoima.

Katso myös

Lähteet
  1. Uusia mahdollisuuksia alkuperäisrotujen maidon hyödyntämiseen bioaktiivisten elintarvikkeiden ainesosina NordGen. 29.4.2021. Viitattu 28.7.2021.
  2. Alkuperäisrotujen perimä voi kätkeä geeniaarteita Luonnonvarakeskus. 19.7.2021. Arkistoitu 28.7.2021. Viitattu 28.7.2021.
  3. Itäsuomenkarjan tilanne vakaa, länsisuomenkarja huolestuttavasti harvinaistumassa Elonkierto. 1.6.2021. Viitattu 21.7.2021.
  4. Maatiaislehmät taistelevat olemassaolostaan, kun tuottajat huolivat vain ulkomaista rotukarjaa Yle Uutiset. Viitattu 21.7.2021.
  5. Suomalainen lehmä on kotoisin Lähi-idästä – natsit yrittivät jalostaa nykynaudan esi-isää takaisin, Yle, 2017
  6. Heinämäki, Kerttu: Sanojen jälkeen tekoja - mistä sonnit suomenkarjalle!. Nauta, 1/2005, s. 54. Faba Jalostus. ISSN 1238-268X.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.