Suomen viestijoukkojen historia

Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osasto, kuvaan merkitty osaston johtajat Birger Homén ja Eric Heimbürger.

Perinne perustuu pääasiallisesti Saksan jääkäreiden Preussilaisessa Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osastossa hankittuun koulutukseen ja sotakokemukseen. Jääkäreiden palatua Suomeen helmikuussa 1918 perustettiin pääosin jääkäreistä muodostettu 15. jääkäripataljoona, jota kutsuttiin myös kenttälennätinpataljoonaksi Suomen sisällissodan tarpeisiin.[1] Alkuvaiheessa merkittävän osan toiminnasta muodostivat kenttälennätinasemat ja kenttäpuhelinten käyttö parikaapelin avulla.

Huhtikuussa 1918 perustettiin Radiokomennuskunta, joka otti haltuunsa venäläisten joukkojen jättämät radioasemat Helsingin varuskunnassa ja Viaporissa. Se myös kunnosti Venäjän Itämeren laivaston entisen Santahaminan kiinteän radioaseman, jossa laitteistona oli Telefunken 10 W:n lähetysteholla. Radion kantama ulottui Itämeren alueelle ja Itävaltaan saakka.

Suomen sisällissodan aikana suojeluskuntien perustamia radioasemia koottiin Santahaminaan. Niiden kalustolla jääkäriluutnantti Karl Edvard Nyström muodosti kesäkuussa Kenttäradio-osasto -nimisen yksikön, jonka nimi muutettiin myöhemmin kesällä kevyeksi kenttäradio-osastoksi.

Sotalaitoksen radiolennätinosasto perustettiin kesällä 1918. Sen perustana oli Mikkelin Funkkerikoulu, Radiokoulu, myöhemmin Sotalaitoksen Kipinälennätinkoulu ja Raskas Kenttäradio-osasto, johon oli koottu sisällissodan rintamalla toimineita radiomiehiä ja halukkaita vapaaehtoisia. Osastoon liitettiin Helsingissä olevat radiojoukot. Komentajaksi määrättiin A. R. Stenholm. Esikunta sijaitsi Merimiehenkatu 13:ssa.

Kevyt kenttäradio-osasto oli edelleen Santahaminassa. Raskas kenttäradio-osasto toimi aluksi Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen tiloissa, mutta jo syksyllä 1918 se siirrettiin Santahaminan radioaseman yhteyteen.

Asevelvollisten opetus aloitettiin elokuussa 1918. Raskaalle kenttäradioasemalle alistettiin myös kiinteät kipinälennätinasemat koko Suomessa ja sotalaivojen ja kauppalaivojen sekä valtion jäänsärkijöiden kiinteät radioasemat.

Sotalaitoksen radiolennätinosasto muuttui 1919 kipinälennätinlaitokseksi, kun kokonaisuuteen liitettiin Katajanokalla sijainnut radiopaja. Laitos ryhtyi opettamaan myös siviilejä lennätintehtäviin.

Vuonna 1920 perustettiin kipinälennätin laitokseen Kenttäradiokomppania ja Radiokoulu, jotka olivat Santahaminassa. Helsingissä toimivat esikunta ja työpaja. Myös valtakunnalliset radioasemat jäivät radiojoukoille sekä siviiliradiotoiminta. Vuonna 1924 kauppalaivoilla oli 50 radiojoukkojen ylläpitämää asemaa. Vuoden varusmiessaapumiserien vahvuus 1922–1925 oli 180–250 varusmiestä, joista 85 % selvitti kurssit loppuun asti.

Vuonna 1923 sotalaitoksen divisioonien radiojoukot koottiin Santahaminaan. Radiojoukot saivat 1924 uudeksi nimekseen radiopataljoona. Tuolloin myös Posti- ja lennätinlaitos otti haltuunsa siviiliradiotoiminnan maassa sekä kiinteät viestiasemat, joista Santahaminan viestiasema luovutettiin viimeisenä toukokuussa 1925.

Siviiliradioiden siirron jälkeen radiopataljoonassa oli kaksi radiokomppaniaa, alipäällystökoulu sekä varikko- ja korjauspaja. Vuonna 1926 esikunta siirtyi Katajanokalta Santahaminaan. Vuosittain radiopataljoonassa oli noin 20 upseeria, 40 kapitulanttialiupseeria ja noin 200–250 asevelvollista.

Vuonna 1926 ilmestyneen vuoden 1927 Radiokalenterin mukaan radiopataljoonalla oli yleisradioasema Helsingissä. Muita vuoden 1926 yleisradioasemia Suomessa olivat suojekuskuntain yliesikunnan asema Helsingissä, Keski-Suomen Radioyhdistyksen asema Jyväskylässä, Lahden Radioharrastajien asema Lahdessa, Mellersta Österbottens Radioföreningin asema Pietarsaaressa, Porin Radioyhtyksen asema Porissa, Tampereen Radioyhdistyksen asema Tampereella, minkä lisäksi epäsäännöllisiä lähetyksiä oli vielä Hangon ja Mikkelin asemilta. [2]

Viestijoukkojen järjestäminen hallinnollisesti selkeästi omaksi aselajikseen alkoi juuri ennen toista maailmansotaa, ja talvisodassa todettiin, että viestimiesten osuutta kokonaisvahvuuksista yhteyksien vuoksi voisi lisätä. Menestystä viestijoukoissa saavutti erityisesti radiotiedustelu, johon osallistui erittäin vähäinen määrä viestialan koko vahvuudesta.

Taistelua vain tukevana aselajina ei viestijoukoilla ollut aluksi omaa asemaa, vaan vasta 1934 alettiin yhdistää viestitoimintoja yhteen aselajiin. Vuonna 1934 kaikki Suomen sotilasviestitoimintaan erikoistuneet viestiyksiköt ja joukko-osastot keskitettiin Viipuriin. 1938 nämä yksiköt ja joukko-osastot järjestettiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja aselajin koulutustehtäviä alkoi hoitaa Viestirykmentti. Myös Viestirykmentin sijaintipaikka oli Viipuri.

Suomen puolustusministeri Juho Niukkasen päätöksellä perustettiin 18. lokakuuta 1939 pioneerijoukoista erilliset viestijoukot ylijohdollisesti omaksi aselajikseen. Tätä ennen sotilasviestitoimintaa harjoittavat yksiköt ja joukko-osastot olivat kuuluneet yhdessä pioneeri-, auto- ja hyökkäysvaunujoukkojen kanssa teknillisiin joukkoihin. Ajatus siitä, että viestijoukot ja pioneerit toimivat yhdessä teknillisenä aselajina, on ranskalainen. Ranskalla oli Saksan valtakunnan 11. marraskuuta 1918 ensimmäisen maailmansodan antautumisen jälkeen 1919 suuri osuus Suomen puolustusvoimien kehityksessä oli ympärysvaltoilla. Käynnissä oli tällöin vielä Venäjän sisällissota.

Talvisodassa oli 10 viestipataljoonaa, mutta jatkosodassa niiden määrä oli jo kasvanut 27:ään. Talvisodassa huomattiin tarve lisätä viestitoimintaan erikoistuneita sotilaita. Myös Lotta Svärd -järjestö osallistui sotilasviestitoiminnan kokonaisuuteen.

Jatkosodassa toimi:

• 4 Päämajan viestipataljoonaa:
  • VP1 Päämajan sisäiset ja lähialueen viestiyhteydet sekä ylijohdon radioyhteyksien ylläpito, organisaatio Päämajan A-tyypin viestipataljoona
  • VP2 Päämajan ja Laatokan Karjalan joukkojen väliset puhelinyhteydet, organisaatio Päämajan B-tyypin viestipataljoona
  • VP3 Päämajan ja Kannaksen alueen armeijakuntien väliset puhelinyhteydet, organisaatio Päämajan B-tyypin viestipataljoona
  • VP10 Päämajan ja kenttäarmeijan selusta alueen viestiyhteydet, organisaatio Päämajan erikoisviestipataljoona
• 6 armeijakunnan viestipataljoonaa (VP5 ja 11–15)
• 16 divisioonan viestipataljoonaa (VP:t 21–36)

Lisäksi oli vielä kymmeniä viestikomppanioita ja erillisiä viestijoukkueita. Tulee lisäksi huomata, että osan rintamavastuusta jatkosodassa Nurmeksen pohjoispuolella kantoivat saksalaiset, minkä vuoksi kokonaisviestinnän määrä oli huomattavasti talvisotaa laajempi.

Sotien jälkeen vuonna 1944 rykmentin toiminta siirtyi Riihimäen varuskuntaan, joka oli rakennettu pääasiassa 1900-luvun alussa Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan ajan lopulla.

• eversti (1940) Arthur Saarmaa (1892–1971) 1938–1939
• eversti (1942) Mauno Liesi (1896–1960) 1944–1954
• eversti (1948) Viljo Turunen (1900–1976) 1954–1959
• kenraalimajuri (1965) Pehr-Johan Gummerus (1911–1967) 23.1.1959–17.4.1963
• kenraalimajuri (1968) Aijol Brandt (1909–1992) 17.4.1963–1.9.1964
• eversti (1963) Olavi Larkas (1913–1984) 1964–1967
• insinöörikenraalimajuri (1974) Pentti Myyryläinen (1920–2008) 5.4.1967–23.4.1968
• eversti (1965) Rudolf Aumo (1914–1976) 1968–1971
• eversti (1971) Jouko Mäntynen (1918–1983) 1971–1975
• eversti (1975) Mauri Näsänen (1924–1999) 1975–1979
• everstiluutnantti (1977) Jouko Ahonen (s. 1928) 1979–1982
• eversti (1984) Matti Savonheimo (s. 1935) 1982–1984
• eversti (1986) Antti Aittoniemi (1937–1996) 1984–1989
• eversti (1987) Olli Tuomola (s. 1934) 1989–1993
• eversti (1993) Jarmo Myyrä (s. 1943) 1993–1994
• eversti (1994) Seppo Uro (s. 1943) 1994–1998
• eversti (1998) Veli-Pekka Kuparinen (s. 1949) 1998–2000
• eversti (2000) Heikki Liimatainen (s. 1955) 1.8.2000–30.9.2003
• eversti (2003) Tapio Forselius (s. 1955) 1.10.2003–31.3.2006
• everstiluutnantti (1996) Tapani Patteri (s. 1953) 1.4. - 31.7.2006
• eversti (2004) Esa Salminen (s. 1958) 1.8.2006–28.2.2009
• eversti (2004) Harri Virtanen (s. 1959) 1.3.2009–31.12.2012
• everstiluutnantti (2002) Jukka Kauppila (1961–2015) 1.1.2013–31.12.2014

• Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio (toim.): Suomen vapaussota IV, Gummerus: Jyväskylä 1927.
• Kadettikirja 1920–1985
• Kadettikirja 1920–2000
• Itsenäisen Suomen kenraalikunta 1918–1996
• Suomen puolustusministeriön tiedotteita^{lähde tarkemmin?}