Suomen valtiontalous

Suomi sai itsenäisen valtiontalouden 1809, kun maahan perustettiin keskushallinto, hallituskonselji (vuodesta 1816 Keisarillinen Suomen senaatti). Siitä lähtien verot oli mahdollista kerätä vain Suomen tarpeisiin ja sitä varten rakennettiin oma valtiokoneisto.[1] Vielä sata vuotta myöhemmin 1917 valtion menoista 39 prosenttia (72 euroa/henkilö) kului hallintoon sekä järjestyksenpitoon ja oikeuslaitokseen. Elinkeinoelämää tuettiin 46 prosentin osuudella, josta suurin osa meni rautateihin (vajaa kolmannes kaikista menoista).[2]

Sodan aikana 1942 maanpuolustus söi kaksi kolmasosaa valtion budjetista, joka oli yli seitsenkertainen itsenäistymisen aikaan nähden. Muilta osin valtiolta kului edelleen eniten varoja hallintoon ja elinkeinoelämään, vaikkakin suhteessa aiempaa vähemmän. Sosiaaliturvamenot olivat 15-kertaistuneet Karjalan siirtoväen asuttamisen takia.[2]

1960-luvulla elinkeinoelämän tukemiseen meni yhä runsas kolmannes kaikista menoista, jotka puolestaan olivat kaksinkertaistuneet 15 vuodessa. Koulutusmenot olivat kasvaneet ohi sosiaaliturvan näiden aiheuttaessa yhdessä kolmanneksen menoista.[2]

1990-luvun alun laman aikana valtion menot olivat yli kolminkertaiset vuoteen 1967 verrattuna. Sosiaaliturva vei neljänneksen budjetista, kun koulutuksen osuus oli edelleen 15 prosentin tasolla. Terveydenhuoltomenot olivat nousseet koulutuksen ohi ja viisinkertaistuneet. Elinkeinoelämään meni enää viidennes valtion menoista.[2]

Verotulojen määrä suhteessa kansantuotteeseen on pienentynyt Suomessa vuodesta 1995 alkaen lähinnä sen vuoksi, että palkkojen verotusta on pienennetty[3]. Suomen valtionvelka vastasi Tilastokeskuksen vuoden 2013 ennakkotiedon mukaan 46,4 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta[4]. Vuonna 2014 Suomen valtiontalouden alijäämä oli 6,7 miljardia euroa[5]. Suomen valtio paikkasi valtiontalouden alijäämää vuonna 2015 myymällä omistamansa Solidiumin omaisuutta lähes miljardin euron arvosta.[6]

Valtio on leikannut kuntien valtionosuuksia, mikä on siirtänyt säästöt kuntien tehtäviksi ja luonut painetta korottaa kuntien veroja tai velkaantua.[7] Valtio on luvannut korvata valtionosuusmenetyksiä korotetulla yhteisövero-osuudella sekä suuntaamalla jäteveron tuoton kunnille. Kuntaliiton mukaan valtionosuuksien leikkaukset osuvat erityisesti maaseutukuntiin, jotka eivät hyödy korotetusta yhteisövero-osuudesta.[8]

Vuonna 2017 valtionmenot olivat neljänneksen suuremmat kuin 1990-luvun lamassa. Sosiaaliturva vei budjetista nyt eniten, noin 30 prosenttia, ja oli kasvanut puolella. Useimpiin muihin kohteisiin rahaa kului vähemmän kuin 25 vuotta aiemmin. Hallinnon menot olivat kuitenkin kaksinkertaistuneet, sisältäen maksut EU:lle, yli kahteen miljardiin ollen 22 prosenttia budjetista.[2]

Joulukuussa 2018 Suomi lyhensi valtionvelkaa 0,9 miljardilla eurolla.[9]

Velkarahan avulla tapahtuva elvytys on usein tietoinen valinta, jonka tavoitteena on piristää kansantaloutta laskusuhdanteen aikana. Suomi otti paljon lainaa toisen maailmansodan sekä 1990-luvun laman aikana. Molempina ajanjaksoina valtionvelka ylsi jopa 70 prosenttiin bruttokansantuotteesta[11]. Valtion velkaantumisaste pieneni 1990- ja 2000-vuosikymmeninä tasaisen jyrkästi aina 30 prosenttiin asti, minkä jälkeen se alkoi jälleen kasvaa vuonna 2008[11][12].

Euroopan unionin jäsenyys asettaa nykyisin rajoja valtioiden velanottoon, sillä vuonna 1997 solmitun vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan EU:n jäsenvaltion julkinen velkaantuminen ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta[13] eikä alijäämä saisi ylittää kolmen prosentin viitearvoa[14]. Käytännössä vakaus- ja kasvusopimuksen asettamat rajat eivät toteudu, ja EU:n jäsenvaltioista vain osa täyttää kriteerit. Esimerkiksi Saksan velka-aste oli 2017 noin 64 prosenttia ja Ranskan noin 97 prosenttia BKT:sta.[15]

Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Timo Viherkenttä kannattaa rakenteellisia uudistuksia verojen korottamisen ja menojen leikkaamisen sijaan. Viherkenttä jättäisi menojen karsintaehdotukset poliitikkojen tehtäväksi.[20] Talouspolitiikan arviointineuvosto suositteli, että hallitus ei tekisi uusia talouspolitiikkaa kiristäviä päätöksiä vuosina 2015 ja 2016.[21] Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilän mukaan keväällä 2015 valittava uusi Suomen hallitus joutuu tekemään viiden miljardin euron leikkaukset.[22] Ben Zyskowiczin esittelemässä leikkauslistassa olisi leikkauksia 2,6 miljardia euroa.[23] Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on pitänyt keskustan kahden miljardin euron säästösummaa liian pienenä.[24] Juha Sipilän mielestä pelkkien leikkauslistojen tekeminen ei ole järkevää. Keskusta on kehitellyt ajatusta yritysten kasvurahastosta.[25]^{lähde tarkemmin?} Sipilä on esittänyt idean kasvurahastosta jo vuonna 2012.[26] 2017 eläkkeelle jäävä Verohallinnon pääjohtaja Ruuhonen sanoi että monia tutkijoiden esittämiä uudistuksia ei toteuteta, vaan asioista päättävät etukäteen pienet piirit.[27]

• Valtiontalouden kehykset Valtiovarainministeriö
• Valtionbudjetti.fi Graafinen esitys hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi.