Suomen teologinen opisto

Suomen teologinen opisto on Suomen Vapaakirkon ylläpitämä kansanopisto, joka tarjoaa teologista opetusta kristityille yli kirkkokuntarajojen[1]. Opisto toimi Santalassa Hangossa, kunnes yhdistyi Hämeenlinnassa toimineen Vapaakirkkokeskuksen kanssa ja siirtyi Tampereen Sairaalankadulle "Teopolikselle" 2016[2][3].

Teopolis Tampereella

Teologisen seminaarin koulutustarjontaan kuuluvat lukuvuonna 2016–2017 yksivuotinen teologinen perustutkinto, kaksivuotiset seurakuntatyön ja lähetystyön tutkinnot, kolmivuotinen nuorisotyön tutkinto ja nelivuotinen pastoritutkinto[4]. Opiston koulutustarjontaan kuuluvat myös Hope-raamattukoulu[5] ja monimuotokoulutus[6] sekä erilaiset tapahtumat ja kurssit[7]. Vuosien saatossa on ollut monia muitakin koulutuslinjoja[8]. Opiskelijoita on Suomen lisäksi myös ulkomailta[8].

Opiston historia

Lokakuussa 1946 perustetusta Santalan kristillisestä kansanopistosta tuli nopeasti Suomen Vapaakirkon työntekijäkoulutuksen keskus. 1960-luvun alussa työntekijäkoulutus siirtyi Helsinkiin, mutta palasi Santalaan vuosikymmenen lopulla. Yleis-, kieli- ja seurakuntalinjat toimivat Hangossa 1960-luvullakin. Uusi päärakennus valmistui 1971 ja lyhytkurssitoiminta aloitettiin samoihin aikoihin. 1980-luvun vaihteessa nuorisotyön ja lähetystyön tutkinnot yksilöitiin kaksivuotisiksi ja pastoritutkinto kolmivuotiseksi tutkinnoksi.[8] Vuosina 1985–2005 oppilaitos toimi nimellä Hankoniemen kristillinen opisto ja sen jälkeen se on toiminut nimellä Suomen teologinen opisto[9].

Opiston johto

Suomen teologisen opiston rehtorina toimi vuosina 2005–2016 Simo Lintinen[10]. Hänen jälkeensä rehtorina toimii Timo Lehikoinen.

Lähteet

  1. Suomen teologinen opisto teologinenopisto.fi. Arkistoitu 13.9.2016. Viitattu 12.9.2016.
  2. Tapahtukoon tahtosi tulevien sukupolvien parhaaksi 1.7.2012. seurakuntalainen.fi. Viitattu 10.7.2012. [vanhentunut linkki]
  3. Teopolis svk.fi. Viitattu 12.9.2016.
  4. Tutkinnot teologinenopisto.fi. Viitattu 12.9.2016.
  5. Hope-raamattukoulu teologinenopisto.fi. Arkistoitu 13.9.2016. Viitattu 12.9.2016.
  6. Monimuotokoulutus teologinenopisto.fi. Arkistoitu 13.9.2016. Viitattu 12.9.2016.
  7. Tapahtumat ja kurssit teologinenopisto.fi. Arkistoitu 13.9.2016. Viitattu 12.9.2016.
  8. Suomen teologinen opisto täytti 60 vuotta svk.fi. Viitattu 10.7.2012.
  9. Lukupaketti: Santala 70 vuotta — Muistoja opiston vuosikymmeniltä; Suomen Viikkolehti 19.7.2016
  10. Opettajat teologinenopisto.fi. Arkistoitu 13.9.2016. Viitattu 12.9.2016.

    Aiheesta muualla

    Opiston historia:

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.