Suomen taloushistoria

Tehdasteollisuus voimistui laajeni koko 1800-luvun ajan. Monet tehtaita perustaneet yrittäjät olivat taustaltaan kauppiaita. Tekstiiliteollisuus taas sai yrittäjänsä teknisen alan osaajista ja työnjohtajista. Virkamiehet ja akateemisesti koulutetut olivat aktiivisia panimojen ja kemiantehtaiden perustajia. Sen sijaan on väärä käsitys, että apteekkarit olisivat olleet erityisen aktiivisia tehtaiden perustamisessa.

Perustetut tehtaat siirtyivät usein ajan mittaan varakkaammille omistajille, ja syntyi entistä suurempia monialaisia yrityksiä. Osakeyhtiöt alkoivat yritysmuotona yleistyä vasta vuosisadan puolivälin jälkeen, sen jälkeen kun osakeyhtiöasetus säädettiin 1864. Teollisuutta edisti myös ulkomaisten tehtailijoiden tulo Suomeen. Suurimmat ulkomaalaisten yrittäjien ryhmät olivat ruotsalaiset, venäläiset ja saksalaiset. Ulkomaalaisten perustamat yritykset olivat usein paljon suurempia kuin suomalaisten, joten heidän vaikutuksensa Suomen talouteen oli suuri.[10]

Kun puun ja voin kysyntä kasvoivat ja viljan tuonti vapautui, kaskiviljely loppui ja painopiste siirtyi viljanviljelystä karjatalouteen. Samalla Suomi siirtyi vaihdantataloudesta rahatalouteen.[11] Vuonna 1860 Suomi sai oman rahan, markan.[12]

Suomen tärkeimmät kauppakumppanit olivat Venäjä, Saksa ja Englanti. Tärkein tuontitavara oli vilja, jota tuotiin Venäjältä ja Saksasta.

Vuosina 1859–1868 lakkautettiin pakollinen ammattikuntalaitos ja vuonna 1879 säädettiin täysi elinkeinovapaus.[13]

Suomi oli 1800-luvun puolivälissä yksi Euroopan köyhimmistä maista. Tosin tarkkaa kansantalouden kirjanpitoa ei ole vuotta 1860 edeltävältä ajalta. Taloudellista kehitystä on kuitenkin voitu selvittää verotuksen (päivätyön verohinnan) avulla. Selvitysten mukaan kokonaistuotanto laski 1700-luvulta vuoteen 1820 asti, pysyi sitten tasaisena noin 20 % aikaisempaa korkeampana vuoteen 1870 asti ja nousi sen jälkeen ripeästi ja yhtämittaisesti vuoteen 1913 asti.[14] Talouskasvua vuosina 1860–2010 on tutkittu laajassa tutkimushankkeessa, jonka tulosten mukaan tuolla jaksolla talous kasvoi 24-kertaiseksi, ja itsenäisyyden aikana 15-kertaiseksi. Kasvuvauhti on ollut Japanin jälkeen maailman toiseksi nopein.[15]

Suomen taloudellinen kehitys suuriruhtinaskunnan aikana on jaettavissa neljään jaksoon:

1. Vuosina 1810–1840 taloudellinen kehitys oli vähäistä. Maatalouden tuotantorakenne oli vanhanaikainen. Kansantalous oli sulkeutunut ja ulkomaankaupan osuus vähäinen. Väestönkasvu oli nopeaa (1,1 % vuodessa).
2. Vuosina 1840–1870 taloudellinen kasvu oli aiempaa nopeampaa, mutta kuitenkin selvästi alle prosentin vuodessa. Talous oli kuitenkin epävakaa, sillä maa kärsi muun muassa Krimin sodasta ja 1860-luvun nälkävuosista. Teollisuustuotanto kasvoi, mutta hitaasti. Ulkomaankaupan osuus taloudesta lisääntyi. Väestönkasvu oli 0,7 % vuodessa.
3. Vuosina 1870–1890 taloudellisen kasvun vauhti oli 1,0 % vuodessa. 1870-luvun alussa koettiin voimakas nousukausi, mutta sitä seurasi maailmantalouden ”pitkä lama”. Tehdasteollisuus ja ulkomaakauppa voimistuivat. Väestönkasvu oli huipussaan: 1,5 % vuodessa.
4. Vuosina 1890–1913 taloudellinen kasvu oli aiempaa nopeampaa, 1,5 % vuodessa. Kasvu oli myös vakaata. Ulkomaankaupan osuus taloudesta pysyi ennallaan, ja kotimaankauppa vilkastui. Maatalouden tuotantorakenne muuttui, kun lypsykarjatalous kehittyi. Väestönkasvu hidastui maastamuuton takia, mutta se oli silti 1,1 % vuodessa.[14]

Suuriruhtinaskunnan ajasta nykyaikaan on Työn tuottavuus 30-kertaistunut 150 vuodessa, mutta työllisyysaste on silti pysynyt melkein paikallaan 70 prosentissa. Professori Matti Pohjolan mukaan markkinat luovat uusia työpaikkoja poistuvien tilalle.[16]

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen vaikeutti Suomen ulkomaankauppaa, kun rintamalinjat katkaisivat viennille ja tuonnille tärkeitä länsiyhteyksiä. Sodan pitkittyessä metalliteollisuus hyötyi kasvaneesta kysynnästä. Vuonna 1916 Venäjän valtion teettämät työt keskeytettiin ja sotatarviketuotanto pieneni, mikä johti työttömyyteen.[17] Venäjän keisarikunnan luhistuminen vuonna 1917 pahensi lamaa, jota seurasivat elintarvikepula, korkea inflaatio ja sisällissota.[18]

Sodan jälkeisinä vuosina Suomi sai lainaa Yhdysvalloista nälänhädän estämiseen.[19] Vuonna 1919 elintarvikkeiden osuus kokonaistuonnista oli 44,2 % ja raaka-aineiden osuus kokonaisviennistä 76,8 %. Suomen tärkein yksittäinen kauppakumppani vuonna 1919 oli Iso-Britannia.[20]

Jo 1922 teollisuustuotanto oli saavuttanut sotaa edeltävän tason.^lähde?

1930-luvulla talouskasvu jatkui, ja bruttokansantuote henkeä kohti lähestyi länsieurooppalaista tasoa.[15]

Puuta alettiin käyttää paperin valmistukseen, ja kun sahateollisuus taantui, paperi ohitti sen viennin arvossa mitattuna 1930-luvulla.[21]

Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1975-2007

Toisen maailmansodan jälkeen talous oli kriisissä. Sotakorvaukset veivät suuren osan vientipotentiaalista, mutta toisaalta vauhdittavat teollistumista. Niihin pohjautuen 1950-luvulla metalliteollisuuden vienti Neuvostoliittoon jatkui kuitenkin lähes ilman kilpailua muista länsimaista. Vienti länteen, etenkin Länsi-Saksaan ja Britanniaan, alkoi kasvaa 1960-luvulla.[22] Länsivientiä vauhdittivat Suomen devalvoinnit 1945 ja 1949, joiden ansiosta dollarin markkakurssi kasvoi 70 prosenttia. Samaan aikaan jälleenrakennus vauhditti kysyntää.[23]

Pääministeri Urho Kekkonen julkaisi vuonna 1952 kirjan Onko maallamme malttia vaurastua?. Siinä hän kantaa huolta Pohjois-Suomen teollistumisesta, jotta asukkaat voisivat pysyä kotiseuduillaan. Tähän tarvittiin Kekkosen mukaan julkisen sektorin väliintuloa, metsäteollisuutta, liikenneolojen parantamista, kaivostoimintaa ja energiantuotantoa.[24] Kekkosen johtama Maalaisliitto oli valmis tinkimään valtionyhtiöiden liiketaloudellisisita tavoitteista yhteiskunnallisten päämäärien edistämiseksi.[25]

Väestön ammatillisen jakauman muutos vuodesta 1910 vuoteen 1960 mennessä kuvastaa Suomen teollistumista. Maa- ja metsäteollisuuden osuus kaikista ammateista laski 66,9 prosentista 37,9 prosenttiin ja teollisuus- ja käsityöammattien osuus kasvoi 10,3 prosentista 33,6 prosenttiin.[20] Hyvinvointivaltion kansalaisille tarjoamia etuja alettiin laajentaa 1960-luvulla.

Suomen teollisuus oli vuonna 1966 puun varassa ja puujalosteet olivat maan tärkein vientiartikkeli. Kauppatase oli hyvin alijäämäinen, valuuttavaranto supistui ja valtiontalouden maksuvaikeudet jatkuivat.[26]

Helsingin Itä-Pasilaan rakennettiin 1970-luvulla ”kompaktikaupunkia”.

1970-luvulla taloudellinen kehitys oli epätasaista. Vuosikymmenen puolivälissä kärsittiin pahojakin takaiskuja. Työttömyys kävi yli 200 000:ssa. Silti kansantulo henkeä kohti nousi selvästi vuosikymmenen aikana. Suomi paransi jonkin verran asemaansa muihin maihin verrattuna. Energiakriisi ei iskenyt Suomeen yhtä kovasti kun muualle Eurooppaan, sillä Clearing-kauppa-sopimuksen takia neuvostoöljyn hinnan jyrkkää nousua kompensoivat samaa vauhtia kasvaneet vientimahdollisuudet itään.[27]

Muuttoliike töiden perässä muihin maihin taantui vihdoin 1970-luvulla elintason kohottua Suomessakin. Suomen talous onkin kokenut valtavan harppauksen lyhyessä ajassa ja se on aiheuttanut myös ongelmia. Esimerkiksi kaupungistuminen on ollut hyvin nopeaa, ja se jatkuu edelleen kohti suurimpia kaupunkeja. 1980-lukuun mennessä Suomesta oli tullut yksi maailman vauraimmista maista.

Suomen talouskehityksen politiikka oli ulkomaaninvestointien suhteen kansainväliselläkin tasolla hyvin torjuvaa. 1930-luvulla säädettiin laki, jonka mukaan yli 20 % ulkomaanomistuksen osuus yrityksessä luokiteltiin "vaaralliseksi". Vuonna 1987 tämä nostettiin 40 %:iin, mutta kauppa- ja teollisuusministeriön piti yhä hyväksyä kaikki ulkomaaninvestoinnit. Ulkomaaninvestointien liberalisointi tuli vasta 1993 EU-jäsenyyttä valmistelevien toimenpiteiden myötä.[28]

Suomessa vallitsi 1980-luvulla voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Yksi syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseen oli ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen pankki vapautti luoton hakemisen 1986[29] ja tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100 % vuodessa.[30] Pankkien valvojille ei kuitenkaan annettu lisää valtuuksia.[31] Edellä mainitut seikat johtivat kansantaloudessa olevan rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia. Termi kasinotalous kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella rikastumista.[32]

Luottokuplan puhkeamisesta seurasi pankkikriisi, joka ajoi kansantalouden maan taloushistorian syvimpään lamaan.[33][34] Keskeisiä syitä lamaan ja sen syvyyteen olivat talouspolitiikan virheet. Edellä mainittujen lisäksi markan arvoa pidettiin väkisin liian pitkään vakaana korkeilla koroilla devalvaatiota vältellen. Myös finanssipolitiikka oli liian tiukkaa eli valtiontalouden pelastaminen ylikorostui menoja leikkaamalla. Työttömyyden hoidon laiminlyönti johti verotulojen laskuun ja työttömyysturvamenojen nousuun sekä sitä kautta julkisten menojen nousuun, eikä korkean työttömyyden alentaminen jälkeenpäin ole osoittautunut helpoksi. Yksi leimaa-antava seuraus lamasta oli monien ylivelkaantuneiden, mm. entisten yrittäjien, vuosikymmenien ulosottokierre.[31] Laman syihin kuuluivat myös markan spekulointi valuuttamarkkinoilla ja siitä seurannut rahapolitiikan kiristyminen sekä Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa.[32][35] Laman merkit näkyivät vielä 2000-luvullakin, vaikka Suomen talouden voitiinkin sanoa olevan jo hyvässä kunnossa.[34]

Erityisesti 1970-luvulla Suomen tuloerot supistuivat rajusti ja olivat OECD-maiden pienimpiä 1990-luvun alussa.[36]

Sininen: EU28 Vihreä: Suomi. Reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos.[37]

Suomi liittyi 1995 Euroopan unioniin. EU on ollut ennen muuta taloudellinen liitto, johon Suomen talous on yhä syvemmin integroitunut. Tästä esimerkkejä ovat EMU-maiden yhteinen valuutta euro, yhteinen tullipolitiikka sekä tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuminen. EU helpotti myös palvelujen ja ihmisten liikkumista.[38][39]

Ensimmäisen kymmenen EU-jäsenyysvuoden aikana ulkomaalaiset investoinnit kasvoivat Suomessa selvästi.[40] Virolaista työvoimaa alkoi virrata varsinkin suomalaisille rakennustyömaille noin vuonna 2000. Työluvissa oli viranomaisilla tiukka linja vielä 1990-luvun lopulla.[41] Virosta tuli EU-jäsen 1. toukokuuta 2004 ja työvoiman liikkuvuus Suomeen vapautui.[42]

Vuosituhannen vaihteen osakemarkkinahuumassa monia IT-yityksiä listautui pörssiin ja ne kasvoivat, kunnes kupla puhkesi. Vuonna 2007 Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilta alkanut finanssikriisi laajeni Eurooppaan vuonna 2008.[43] Suomen talous on toipunut kriisistä muuta EU:ta hitaammin. Vuosina 2015-2016 Suomen talouden ennustettiin kasvavan ainoana EU-maana alle prosentin vuosivauhtia.[44]

Länsimaiden Venäjälle asettamat Ukrainan kriisistä johtuvat talouspakotteet huhtikuusta 2014 ja heinäkuusta 2015 alkaen vaikeuttivat Suomen taloustilannetta. Pakoitteiden takia yhdysvaltalaiset yritykset ovat vetäneet suoria investointeja pois myös Suomesta miljoonien eurojen edestä.[45] Pakotteet ovat aiheuttaneet suomalaiselle maataloudelle satojen miljoonien eurojen tulonmenetykset. Vientitulojen pienenemisen lisäksi maito- ja lihatuotteiden sekä perunoiden ylitarjonta kotimaisilla markkinoilla aiheutti hintojen laskua.[46]