Suomen sotaveteraaniliitto
Suomen sotaveteraaniliitto on suomalaisten sotaveteraanien valtakunnallinen etu-, tuki- ja aatteellinen järjestö. Sotaveteraaniliiton edeltäjä oli Suomen Aseveljien Liitto, joka perustettiin talvisodan jälkeen 4. elokuuta 1940. Se kuitenkin lakkautettiin vuoden 1944 välirauhansopimuksen perusteella 21. tammikuuta 1945. Tämän jälkeen suomalaiset sotaveteraanit olivat ilman omaa valtakunnallista yhdistystä yli kymmenen vuotta, kunnes Rintamamiesten asutusliitto perustettiin 29. syyskuuta 1957. Vuonna 1964 liitto sai nykyisen nimensä. Kolme vuotta myöhemmin se liittyi myös Maailman veteraanijärjestön jäseneksi.lähde?
Suomen sotaveteraaniliitto | |
---|---|
![]() |
|
Perustettu | 29. syyskuuta 1957 |
Kotipaikka | Helsinki |
Jäsenmäärä | 20 703 (2015) |
Jäsenlehti | Sotaveteraani |
Aiheesta muualla | |
Sivusto |
Sotaveteraaniliitto toimii sotaveteraaniyhdistysten keskusjärjestönä. Liitto ajaa veteraanien yhteiskunnallisia etuja. Se toimii erityisesti veteraanien ja heidän puolisoidensa ja leskiensä toimeentuloturvan ja sosiaalisen huollon kehittäjänä, asunto-olojen kohentajana ja kuntoutuksen edistäjänä. Liiton tehtävä on myös koota ja tallentaa veteraaniperinnettä sekä lisätä veteraanien yhteenkuuluvuutta ja ylläpitää isänmaallista henkeä.lähde?
Vuoden 2015 joulukuussa Suomen sotaveteraaniliittoon kuului yhteensä 20 703 varsinaista jäsentä sekä 29 009 kannattajajäsentä.[1] Liitto on Suomen suurin veteraanijärjestö, jossa on enemmän jäseniä kuin muissa veteraanijärjestöissä yhteensä. Sotaveteraaniliittoon kuuluu 396 jäsenyhdistystä.lähde?
Liiton äänenkannattaja on Sotaveteraani-lehti, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa noin 70 000 kappaleen suuruisena painoksena. Lehden päätoimittaja on Markku Seppä.lähde?
Puheenjohtajat
- Aarno Lampi[2]
Lähteet
- http://www.sotaveteraaniliitto.fi/tietoa-liitosta
- Jyrki Vesikansa: Valtiotieteen maisteri Aarno Lampi Helsingin Sanomat 10.6.2009 (tilaajille)