Suomen sahateollisuus

Suomen ensimmäisen vesisahan rakennutti vuonna 1533 Erik Fleming. Ne yleistyivät 1600-luvulla, mutta vasta vuonna 1708 perustettiin ensimmäinen tehokas hollantilaistyyppinen ohutteräsaha.[4]

Suomen vaurastuva porvaristo hyötyi 1700-luvulla puutavaran lisääntyneestä kysynnästä Euroopassa. Vuosina 1721–1772 Suomeen perustettiin noin 70 uutta vientisahaa, joiden omistajat olivat suurkauppiaita ja laivanvarustajia. Tähän voidaan lisätä tähän aikaan Venäjälle kuuluneiden Viipurin ja Haminan seudun sahatavaran tuotanto. Sahalaitokset toimivat alueensa kauppakeskuksina. Ympäristön talonpojat myivät sahalle tukkipuuta ja maalaistuotteita sekä toimivat rahdin kuljettajina. Toisaalta talonpojat ostivat sahalta tuontitavaroita. Sahayrittäjällä oli usein hyvä neuvotteluasema talonpoikien kanssa, koska hänellä oli yksinoikeus tietyn alueen tukkipuun ostamiseen. Perustamisluvan saaneelle sahalle osoitettiin sopivaksi katsottu määrä kyliä ja talonpoikaistiloja, joiden velvollisuutena oli toimittaa sahalle tukkeja. Tukit toimitettiin sahoille pääosin uittamalla. Pääosa sahojen tuotannosta laivattiin Tukholmaan tai ulkomaille. Helsingin mahtavin kauppias Johan Sederholm hankki jatkuvasti omistukseensa velkaantuneita maatiloja, joista osa oli verovapaita säterikartanoita.[5][6] Tukinuitto aiheutti 1730-luvulla Helsingin seudulla vahinkoja maanomistajille myllyjen rikkoutumisen ja jokien tulvimisen muodossa. Vahinkoja puitiin käräjillä ja niistä määrätyt vahingonkorvaukset olivat huomattavan suuria.[6]

Suomen suuriruhtinaskuntaan alkoi 1800-luvulla syntyä nykyaikaista sahateollisuutta. Sen rakentamisessa olivat osallisina monet ulkomailta muuttaneet yrittäjät (Hans Gutzeit, James Salvesen), Suomen yrittäjähenkiset aateliset (Carl Fredrik Rosenlew, Gustaf Tigerstedt), porvarit (Marie Hackman) sekä muutamat talonpoikais- ja pappistaustaiset henkilöt (Erik Johan Längman, Nils Ludvig Arppe ja Antti Ahlström).[7] Moni heidän perustamistaan yhtiöistä toimi 1800-luvulta alkaen monialayrityksinä. Viipurilainen sekatavarakauppa Hackman & Co. oli lähes vuosisadan ajan Viipurin ja koko Suomen merkittävimpiä sahatavaran viejiä. Höyrysahat sallittiin vuonna 1857, minkä jälkeen sahatuotanto ei ollut riippuvainen säistä eikä vuodenajoista ja sahaus nopeutui.[4] Suomen ensimmäinen höyrysaha, Kestilän saha, perustettiin Iijoki-suulle vuonna 1860. Vuonna 1870 höyryvoimalla käyviä sahalaitoksia oli jo 66.[8]

A. Ahlström Osakeyhtiöstä, jonka päätoimiala oli sahateollisuus, tuli Suomen suurin teollisuusyritys Walter Ahlströmin aikana 1920-luvulla. W. Rosenlew & Co hankki Hämeenkyrön Kylmäkosken vesisahan ja Seikun sahan. Kokemäenjoen suiston ohella toinen merkittävä sahateollisuuden keskittymä syntyy Kaakkois-Suomeen jonne uitettiin tukkeja sekä Päijänteeltä että Saimaalta. Hans Gutzeit perusti Kotkansaareen uuden tekniikan höyrysahan ”Norjan saha” aloitti toimintansa syksyllä 1872.[4]

Ensimmäinen maailmansota aiheutti vaikeuksia länsiviennille, mutta itsenäisyyden ensimmäisenä vuosikymmenenä Suomesta tuli todellinen ”metsätasavalta”. Sahat olivat sen tärkeimpiä työllistäjiä. Vuonna 1927 Suomessa oli kaikkiaan yli 600 sahaa, joissa työskenteli 45 000 henkeä.[4]

Vuonna 2015 Suomessa oli teollisia sahoja vajaat 80, joista suurin osa toimi joko Järvi-Suomen tai rannikoiden läheisyydessä.[3]

Piensahateollisuutta eli alle 10 000 m³ raakapuuta käyttäviä sahoja on Suomessa tällä hetkellä toiminnassa noin 2 000 yksikköä. Osa sahoista on niin sanottuja kiertäviä rahtisahoja ja osa on kiinteitä sahalaitoksia, joiden toimintaan kuuluu rahtisahaus asiakkaiden puista tai sitten myyntisahaus tai niiden yhdistelmä. Liikkuvia rahtisahureita on vielä noin 1 500 kappaletta. Kiertävien rahtisahureiden toiminta-aika on yleensä maaliskuusta kesäkuuhun. Kiinteät sahat voivat suorittaa rahtisahausta muunakin aikana. Pääasiallinen konekanta Suomessa on yksiteräiset pyörösahat. Osa yrittäjistä sahaa vannesahalla ja osa vielä ns. kehyssahalla eli raamisahalla. Piensahauksen toimintamuoto on viime vuosien aikana muuttunut enemmän laitosmalliseksi sahausteollisuudeksi jossa tuotantomäärä saattaa nousta jopa yli 10 000 kuutiometriin sahatavaraa, mutta yleisemmin pysytään 1 000–3 000 kuutiometrin välillä. Teollisuuden haara on myös kehittänyt jatkojalostusta ja pystyvät nykyisin vastaamaan vahvasti rakentajien tarpeisiin heidän toiveidensa mukaisesti. Kotimaan sahatavaramarkkinoille piensahoilta tulee sahatavaraa ja jatkojalosteita runsaasti ja kattanee noin 20–25 prosenttia kotimaan tarjonnasta. Lisäksi mitä erikoisempaa sahausta tarvitaan, sitä suurempi on piensahojen tuotannon osuus. Nykyisin alan kehityksessä on siirrytty enemmän jatkojalostukseen. Piensahojen tuotannosta voidaan mainita muun muassa erikoismittaiset ja -paksuiset lattialankut, ylileveät höylätuotteet, erikoisprofiilit listoihin, venelaudat, ylijäreät sahaukset ja ylipitkien puiden sahaukset.

Yksityisiä sahoja ja sahalaitoksia edustaa Suomen Sahat ry. Piensahateollisuuden yli 200 sahaa edustaa Sahayrittäjät ry. Sahateollisuus ry:ssä[9] on yli 30 jäsenyritystä.

Metsäteollisuutta ja puutuoteteollisuutta edustaa Metsäteollisuus ry[10]

Pääartikkeli: Luettelo Suomen sahoista

• Ahvenainen, Jorma: Suomen sahateollisuuden historia. Porvoo: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12476-1.

• Sahayrittajat ry
• Metsäteollisuus ry