Suomen punaisten rintamamiesten liitto

Punaisten rintamamiesten liitto perustettiin vuonna 1930, sen jälkeen, kun kommunistien ja muun vasemmiston julkisen toiminnan mahdollisuuksia heikennettiin huomattavasti niin sanotuilla kommunistilaeilla. Järjestön suunnittelemaa toimintaa tämä ei varsinaisesti haitannut, sillä se aikoi toimia vain maanalaisesti ja lain ulkopuolella.[1] Ohjelmassaan Aktiivisuus vaiko, passiivisuus SPRL suorastaan kiitti Lapuan liikettä toteamalla: "Nyt voimmekin paremmin toimia kuin ei ole muita toimintamuotoja kiusanamme." Järjestö kehotti kannattajiaan varustautumaan tuleviin koitoksiin mm. asein, puukoin ja pampuin.[2] Liitto pyrki seuraamaan Saksan Punaisten rintamasotureiden liiton toimintaa jatkaneiden, aktiivisesti katutaisteluihin osallistuneiden, antifasististen työväen puolustusjärjestöjen esimerkkiä.[3]

Rintamamiesten toiminta, kuten vallankumouksellisen sabotaasin harjoittaminen, jäi varsin pienimuotoiseksi. 25. joulukuuta 1930 SPRL järjesti mielenosoituksen Senaatintorilla Helsingissä, mutta paikalle saapui vain muutama mielenosoittaja.[1] 18. tammikuuta 1931 Helsinginkadulla työväenopiston edustajalla järjestettyyn mielenosoitukseen otti kuitenkin osaa yli sata henkilöä. Poliisi hajotti tapahtuman nopeasti, mutta tätä ennen ehdittiin puukottaa nimellä "Iso-Mäkelä" tunnettua etsivää, minkä rintamamiehet tulkitsivat voitokseen.[2]

3. helmikuuta SPRL järjesti Hakaniemessä mielenosoituksen, jonka ajankohta oli valittu Suomen Ammattijärjestön johtoa vastaan käydyn oikeuskäsittelyn perusteella. Liiton aktiivit suunnittelivat panevansa pystyyn kunnon mellakan: poliisit oli tarkoitus piirittää ja piestä, poliisiautot aiottiin räjäyttää dynamiitilla. Skenaario ei kuitenkaan toteutunut. Poliisi ajoi rintamamiehet pois torilta eivätkä nämä kyenneet mainittavaan vastarintaan. Mielenosoittajien iskukykyä horjutti myös SKP:n aluekomitean vetäytyminen tapahtumasta.[2]

Liiton johto pidätettiin keväällä 1931 ja organisaatio heikkeni.[4]

Liittoa johti Punainen esikunta, jolla oli valta niin poliittisissa kuin sotilaallisissakin kysymyksissä. Esikunnan oli sääntöjen mukaan tarkoitus ohjata piireihin, joukkueisiin ja ryhmiin järjestettyjä joukkoja. Tiettävästi SPRL sai kuitenkin perustettua vain kolme joukkuetta.[2]

Liiton säännöt edellyttivät jäseniltä tiukkaa kuria. Rangaistus esimerkiksi "provokaattoreille" ja "Ohranan agenteille" oli poikkeuksitta kuolema.[1] Eroaminen järjestöstä ei tullut kyseeseen ilman Punaisen esikunnan hyväksyntää. SPRL:n jäsenet jaettiin taistelukyvykkyytensä perusteella kahteen luokkaan.[2]

Järjestön aktiivit olivat tavallisia työläisiä, mikä tutkija Jukka Paastelan mukaan näkyy muun muassa siinä, että liiton asiakirjat olivat kieliopiltaan kehnoja. SPRL julkaisi lehteä Toveri,[1] josta ilmestyi yhteensä neljä numeroa vuosina 1930–1931. Liiton kannatus keskittyi Helsingin seudulle.[5]

Keskeisin syy uuden järjestön muodostamiselle oli liiton perustajien mukaan se, että 1920-luvulla vasemmistolaisia (kommunistien johtamia) työväenjärjestöjä johtaneet olivat pettäneet työväen asian. Rintamamiehet nimesivät kyseiset henkilöt roistoiksi, pelkureiksi ja omaneduntavoittelijoiksi, jotka eivät olleet osanneet valmistaa työläisiä vastaamaan Lapuan liikkeen esittämään haasteeseen. SKP:ssä tällaiseen arvosteluun "vasemmalta" ei suhtauduttu ymmärtäen, vaikka osa puoluejohdosta olisi ollut valmis neuvotteluihin rintamamiesten kanssa.[1] SKP:n maanalaisessa Suomen organisaatiossa SPRL:n vastaista taistelua johti ensin Toivo Antikainen ja hänen jälkeensä Antti Hyvönen.[5]

Vuoden 1930 puoluekonferenssissa SKP määritteli toimintalinjaa uudessa tilanteessa. Kominterniä edustaneen Mickevičius-Kapsukasin puheenvuorossaan esittämiä linjauksia seuraten kokous tuomitsi SPRL:n hankkeen uuden kansalaissodan valmistelusta. SKP:n mukaan ”joukkoaseistautumisen ja aseellisen joukkoesiintymisen ajatus” oli ”ennenaikainen ja johtaisi vain yksityisten pienten ryhmien sankarilliseen esiintymiseen ilman suuren joukkoliikkeen tukea”. SKP tuomitsi myös terroristiset toimintatavat.[5]

Alkuvuonna 1931 SKP:n Tiedonantajassa tuomittiin rintamamiehet opportunisteiksi, joiden toimintaa leimasi suorastaan tolkuton äkkijyrkkyys. SKP vaati ”anarkisteina” pitämiään rintamamiehiä lopettamaan järjestönsä.[2] Politbyroon kiertokirjeessä soluille ilmoitettiin rintamamiesten järjestäytyneen puolueen ulkopuolelle sekä kumottiin SPRL:n väitteet yhteyksistä Kominterniin. Puolueen mukaan SPRL:n riveissä oli kuitenkin myös hyviä luokkataistelijoita, joita oli johdettu harhaan. Tiedonantajan numerossa 4/1931 todettiin, että: ”Puolueemme ulkopuolelle on yritetty muodostaa salaliittolaisjoukkuetta, joka kutsuu itseään 'punaisiksi rintamamiehiksi'. Puolueella ei ole sen kanssa yhteyttä, sillä sen 'ohjelma' on Kominternin ja puolueemme vastainen.” SKP:n vuoden 1931 puoluekonferenssi antoi tukensa toimenpiteille, joihin Suomessa oli ryhdytty rintamamiesten vastustamiseksi. SPRL:n joukkotoimintaa väheksynyt linja oli kokousedustajien mielestä ”räikeän ultravasemmistolainen”.[5]

On mahdollista, että SPRL:n aktivisteilla oli yhteyksiä Neuvostoliitossa oleskelleeseen Eino Rahjaan, joka oli tunnettu SKP:n johdon kriitikko. Tällaisia huhuja esiintyi esimerkiksi punaupseerien keskuudessa vuonna 1931.[2]