Suomen puhekieli

Suomen puhekieli on suomen kielen muoto, jota käytetään puheessa tai puheenomaisessa ilmaisussa esimerkiksi pikaviestin- tai verkkokeskustelussa.[1][2] Suomen puhekielessä on paljon variaatiota, mutta on myös sellaisia puhekielen piirteitä, jotka ovat yhteisiä eri-ikäisille suomenpuhujille ja tuttuja kaikkialla Suomessa. Tällaisia piirteitä ovat muiden muassa:[3]

  • verbin passiivimuodon käyttäminen me-pronominin kanssa (vertaa puhekielen me mennään, kirjakielellä me menemme)
  • pronominien se ja ne käyttö persoonapronomien hän ja he sijasta
  • verbin kolmannen persoonan yksikkömuodon käyttö ne-pronominin kanssa (puhekielessä ne lähtee, kirjakielessä he lähtevät
  • i:n puuttuminen joidenkin sanojen lopusta (yks, putos) tai sanojen keskeltä sellaisissa sanoissa, joissa kirjakielessä on i-loppuinen diftongi (puhekielessä keltanen, millanen, kirjakielessä puolestaan keltainen, millainen)

Lisäksi on joukko muita puhekielen piirteitä, jotka ovat tuttuja kaikkialla Suomessa, mutta joita kaikki eivät kuitenkaan käytä omassa puheessaan.[3]

Lähteet
  1. Ääniä ilmassa, merkkejä paperilla – puhutun ja kirjoitetun kielen suhteesta - Kielikello www.kielikello.fi. Viitattu 12.1.2022.
  2. Tekstiviestikeskustelu – kaaosta vai järjestystä? - Kielikello www.kielikello.fi. Viitattu 12.1.2022.
  3. Harri Mantila: Murre ja identiteetti. Virittäjä, 3.1.2004, nro 108, s. 322–322. ISSN 2242-8828. Artikkelin verkkoversio. fi
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.