Suomen presidentinvaali 1956

• Teuvo Aura[15]

Ensimmäisellä kierroksella kaikki valitsijamiehet äänestivät puolueen omaa ehdokasta. Vaalitoimitus alkoi eduskunnan istuntosalissa pääministeri Urho Kekkosen johdolla kello 15.00, ja äänestys alkoi nimenhuudon ja muiden tavanomaisten alkutoimitusten jälkeen kello 15.20. Äänten julkiluvun päätyttyä Kekkonen keskeytti vaalitoimituksen kello 15.45, minkä jälkeen seurasi valitsijamiesten neuvottelutauko.[16]

Vaalitoimitus jatkui nelituntiseksi venyneen neuvottelutauon jälkeen kello 19.45, jolloin julistettiin ensimmäisen äänestyksen tulos.[17] Toisella kierroksella käytiin pudotuspeli.

Suomen Kansanpuolueen, Ruotsalaisen Kansanpuolueen, Suomen Kansan Demokraattisen Liiton, Kansallisen Kokoomuksen ja Vapaamielisten Liiton valitsijamiehet luopuivat kannattamasta nimikkoehdokkaitaan.

On arvioitu, että porvariryhmittymät pyrkivät "pelastamaan" presidenttiyden joutumasta sen enempää sosialistille (Fagerholm) kuin monien suuresti inhoamalle Kekkosellekaan, ja arvioiden Tuomiojan heikoksi keräämään riittävän laajan kannatuksen myöhemmillä kierroksilla, yrittivät saada istuvan presidentin Paasikiven jatkoon siirtämällä kukin äänensä tälle. Ensin Paasikivi ilmoitti, että hän suostuisi ehdokkaaksi vain jos 200 valitsijamiestä kannattaisi häntä. Myöhemmin hän lievensi ehtojaan siten, että useimpien Maalaisliiton valitsijamiesten olisi pitänyt tukea häntä. Tässä yhteydessä Paasikivi mainitsi, että valitsijamiehenä hän kannattaisi Kekkosta, koska he olivat olleet hyviä työtovereita jo yli 11 vuotta (katso esim. Tuomo Polvinen, J.K. Paasikivi - Valtiomiehen elämäntyö, osa 5, 2003; Seppo Zetterberg ym., toim., Suomen historian pikkujättiläinen; J.K. Paasikiven päiväkirjat, osa 2).

Tasavallan presidentti J. K. Paasikivi sai toisella kierroksella 84 ääntä, vaikka ei ollutkaan virallisesti ehdokkaana. Tuon takia Vapaamielisten ja Kokoomuksen virallinen ehdokas Sakari Tuomioja ei saanut lainkaan ääniä, kuten ei myöskään Eero Rydman eikä Ralf Törngren.

Mikäli ketkään muut eivät olisi luopuneet nimikkoehdokkaistaan, kolmannelle kierrokselle olisivat menneet Kekkonen (88) ja Paasikivi (84), Fagerholmin ja kansandemokraattien ehdokkaan pudotessa. Porvariryhmät arvioivat, että siinä valintatilanteessa SDP tulisi vanhan presidentin taakse, Kekkosta vastaan, ja Paasikivi näin voittaisi noin 156 äänellä.

Sosiaalidemokraatit ja maalaisliittolaiset ehdottivat toisistaan tietämättä kansandemokraateille, että nämä jakaisivat äänensä Kekkosen ja Fagerholmin kesken[18]. Menettely sopi SKDL:n valitsijamiehille, jotka antoivat 14 ääntä Kekkoselle ja 42 ääntä Fagerholmille. Äänten jakautuminen toi molemmille näille yli 100 ääntä, mikä oli matemaattinen tae siitä että kukaan kolmas ei voinut ohittaa kumpaakaan heistä. Tuon takia Suomen Kansan Demokraattisen Liiton virallinen ehdokas Eino Kilpi ei saanut lainkaan ääniä.

Kun sekä Fagerholm että Kekkonen näin saivat molemmat enemmän ääniä kuin Paasikivi, ja molemmat vieläpä yli 100, Paasikivi olikin se joka joutui pudotuspelin näkyväksi uhriksi, eikä päässyt kolmannelle kierrokselle.

Ratkaiseva kolmas äänestys alkoi kello 20.36. [17] SKDLn valitsijamiehet siirtyivät kaikki Kekkosen tueksi, sitä huolimatta että 42 näistä oli toisella kierroksella äänestänyt Fagerholmia. Tällöin Kekkosen takana oli 88 omaa ja 56 kansandemokraattia, yhteensä 144 ääntä. Äänestyksen tulos alkoi olla selvillä kello 20.55, ja vaalin lopputulos julistettiin kello 21.12. Todettuaan pääministeri Urho Kekkosen tulleen valituksi uudeksi tasavallan presidentiksi 1. maaliskuuta 1956 alkavalle ja 1. maaliskuuta 1962 päättyvälle virkakaudelle Kekkonen julisti vaalitoimituksen päättyneeksi kello 21.14.[17]

Suomen Kansanpuolueen ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen valitsijaryhmät jakautuivat molemmat näkyvästi. Jälkeenpäin on sanottu että Kekkosen voiton takasi Kansanpuolueen naiset - selkeästi Kekkosvastaisen puolueen sisällä ollen ainoat valitsijamiehet, jotka saattoivat hyväksyä Kekkosen, ja sitten hyväksyivätkin äänestämällä tätä mieluummin kuin sosdem Fagerholmia (seuranneen aikakauden politiikan arvioijat ovat myös väittäneet, että Kekkonen ei unohtanut tätä tukea, vaan suosi jatkossa Kansanpuolueen itselleen myötämielistä osaa esimerkiksi hallitusneuvotteluissa). Näiden puolueiden valitsijamiehistä useimmat ilmoittivat julkisesti ketä aikovat äänestää, ja kaikkien osalta saatiin joko oma tai ryhmän ilmoitus siitä kuinka tämä oli käyttänyt äänensä. Julkistettujen tietojen mukaan Kekkonen sai näiltä yhteensä vain 6 ääntä, Fagerholm taas olisi saanut 21 ääntä. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa käynyt: Kekkosen saatua yhteensä 151 ääntä, hän oli saanut yhden äänen joko "loikkarina" SDP:stä, tai yhden lisä-äänen Kokoomuksesta, VL:sta, Kansanpuolueesta tai RKP:stä. Kokoomusta, VL:oa ja Kansanpuoluetta (kansanpuolueen "miehiä") on kuitenkin pidetty epätodennäköisinä lisä-äänen lähteinä, niin selkeitä oli näiden valitsijamiesten Kekkos-vastaisuus myös kaikessa muussa aikakauden politiikassa.

Jos äänet olisivat menneet tasan, arpa olisi ratkaissut. Siinäkin Kekkosella olisi vielä ollut 50% mahdollisuus voittoon, eli kyseinen yksi ääni ei olisi vielä täysin taannut Fagerholmin voittoa.

Presidentinvaalin vaalitoimitus oli kokonaisuudessaan ennätyksellisen pitkä; se kesti yli kuusi tuntia. Jo yksin ensimmäisen ja toisen kierroksen välinen valitsijamiesten neuvottelutauko muodostui nelituntiseksi eli pitemmäksi kuin yksikään siihenastinen presidentinvaali kokonaisuudessaan. Vuoden 1925 presidentinvaali oli kestänyt yhteensä kolme tuntia ja 50 minuuttia. [19]

Kekkosen voiton taanneesta "ratkaisevasta äänestä" on väitelty vuosikymmeniä, sillä valitsijamiesten ja ryhmien itsensä aikanaan antamien tietojen mukaan laskelma olisi mennyt tasan 150–150. Siispä ainakin yksi valitsijamies oli äänestänyt toisin kuin hän tai ryhmänsä kertoi ja ratkaissut tuloksen.

Kekkosen elämäkertoja Juhani Suomi on esittänyt, että ääniä meni ristiin useampiakin, pääasiallisesti nojaten arvionsa siihen että Maalaisliitossa oli Kekkosen vastustajiakin, jolloin tämän äänimäärässä on ollut pakko olla enemmän kuin yksi tuntematon valitsijamies. Suomen arvio on kuitenkin torjuttu. On arvioitu että Maalaisliiton valitsijamiehinä ei ollut ainuttakaan Kekkosen vastustajaa. Vaikka näitä puolueessa olikin, sen valitsijamiehet olivat sitoutuneet puolueen nimeämän Kekkosen taakse jo valitsijamiesehdokkaiksi ryhtyessään eikä edes ehdokkaiksi sen mukaan ollut lähtenyt ketään Kekkosen vastustajaa.

Useita eri valitsijamiehiä on sittemmin vuosikymmenien kuluessa veikattu Kekkosen salaisiksi kannattajiksi, jutun kuitenkaan varmistumatta puoleen tai toiseen. Tällaisiksi on arvioitu RKP:n Verner Korsbäckiä sekä sittemmin varsin pian surmansa saanutta SDP:n Penna Tervoa. Muun muassa poliittinen taustavaikuttaja, kauppaneuvos Kalle Kaihari piti vuonna 1981 julkaistuissa muistelmissaan juuri Tervoa ratkaisevan äänen antajana ja Tampereen silloisen kaupunginjohtajan Erkki Lindforsin taivuttelua tärkeimpänä vaikuttimena Tervon ratkaisuun.[20] Korsbäck puolestaan mainitaan Kekkosen äänestäjänä Ahti Karjalaisen muistiinpanoissa jo vaalipäivänä helmikuussa 1956[21]. Korsbäckiä epäili myös kokoomuksen Margit Borg-Sundman, joka sylki häntä kasvoihin vaalituloksen ratkettua[18]. Niin ikään Kalle Kaiharin sisaren Anni Flinckin on epäilty äänestäneen Kekkosta.

Yli viidenkymmenen vuoden kuluttua, 1. huhtikuuta 2006 Ruotsalaisen kansanpuolueen edesmenneen kansanedustajan ja silloisen valitsijamiehen Ture Hollsténin pojanpoika julkisti isoisänsä antaman tiedon, että hän oli äänestänyt Kekkosta, ollessaan oletettu Fagerholmin äänien joukkoon. Eläkkeellä oleva pääjohtaja Jouko Loikkanen joka oli toiminut mm. pääministerin sihteerinä 1960-luvun alussa, vahvisti saaneensa saman tiedon Hollsténin äänen menosta Kekkoselle jo tuolloin RKPläiseltä ministeri Verner Korsbäckiltä. Kekkonen olikin siis saanut ratkaisevan äänen RKPn ryhmästä, joka oli jo valmiiksi hajallaan. Siihen nähden, että RKP puolueena ei yrittänytkään sitoa valitsijamiehiään ja että näistä osa julkisestikin tuki Kekkosta, on kuitenkin pidetty hieman outona että Hollstén ei asiaa myöntänyt jo tuolloin, ja tällä perusteella nyt esille tulleen tiedon luotettavuutta on kritisoitu. Aiemmin Hollsténin on nimennyt ratkaisevan äänen antajaksi muun muassa Ilkka Hakalehto vuonna 1974.[22]

Kekkonen itse sanoi, että Vihtori Kosolan poika Niilo Kosola oli ratkaisevan äänen antaja. Kosola oli näyttänyt Kekkoselle vaalilippunsa.[23][24] Kosola kiisti tämän tiedon kysyttäessä vuonna 1990.[25] Veikko Vennamon mielestä Kekkonen saattoi luulla Aatto Koivistoa Niilo Kosolaksi, koska nämä kävivät vaaliuurnalla aakkosjärjestyksen perusteella lähekkäin. Vennamo kertoi, että hänellä on kirjallinen todiste siitä että Aatto Koivisto äänesti Kekkosta.[26]

Helsingin Sanomien entisen pääkirjoitustoimittajan Erkki Pennasen mukaan hänen mummonsa Helena Virkki antoi äänensä Kekkoselle.[27] Virkin nimi mainitaan myös Ahti Karjalaisen muistiinpanoissa vaalipäivänä samassa kohtaa kuin Korsbäck.[21] Yhdysvaltain silloinen suurlähettiläs Helsingissä John D. Hickerson raportoi kotimaahansa maaliskuussa 1956, että ”yksi kokoomuslainen agraari” ei ollut äänestänyt Fagerholmia kolmannella kierroksella kuten muut kokoomuslaiset.[28]