Suomen presidentinvaali 1931

Suomen presidentinvaalin 1931 voitti kokoomuspuolueen ehdokas, pääministeri Pehr Evind Svinhufvud, jonka merkittävin kilpailija oli ensimmäisenä tasavallan presidenttinä (1919–1925) toiminut Edistyspuolueen K. J. Ståhlberg.[1] Ståhlberg hävisi ratkaisevan kolmannen äänestyskierroksen kahdella äänellä.[2] Vaalit käytiin normaalissa järjestyksessä, mutta niiden taustalla vaikutti voimakkaasti kommunismin ja osittain myös heikkona pidetyn parlamentarismin vastainen Lapuanliike. Aikakauden poliittinen ilmapiiri, jota sävytti myös taloudellinen lamakausi, oli kuvastunut räikeästi Ståhlbergin ja hänen puolisonsa Ester Ståhlbergin kyydityksessä Helsingistä Joensuuhun lokakuussa 1930.[3] Lapuan liikkeen Aktivisti-lehdessä julkaistiin presidentinvaalien alla kehotus murhata K. J. Ståhlberg[4].

Suomen presidentinvaali 1931
Suomi
15.–16. tammikuuta 1931
  P. E. Svinhufvud K. J. Ståhlberg
Ehdokas P. E. Svinhufvud K. J. Ståhlberg
Puolue Kokoomuspuolue Edistyspuolue
Valitsijamiesäänet 151 149
Presidentti ennen vaaleja

Lauri Kristian Relander
Maalaisliitto

 Uusi presidentti

P. E. Svinhufvud
Kokoomuspuolue

Suomen poliittinen järjestelmä

Osa politiikan artikkelisarjaa:
Suomen politiikka

Laki
Toimeenpanovalta
Lainsäädäntövalta
Tuomiovalta
Laillisuusvalvojat
Vaalit
Aluehallinto
Ulkopolitiikka
Muita aiheita
  

Siihenastisen presidentin Lauri Kr. Relanderin, joka oli virkakautensa loppupuolella myötäillyt oikeistoa ja Lapuanliikettä, arvovallan murenemisesta hänen oman puolueensa Maalaisliiton piirissä kertoi se, että puolueen eduskuntaryhmän koeäänestyksessä eduskunnan puhemies Kyösti Kallio voitti hänet ylivoimaisesti. Karjalan maalaisliittolaiset tukivat silti Relanderia, joka olisi itsekin ollut halukas jatkamaan virassaan. Maalaisliiton puoluekokous hylkäsi kuitenkin istuvan presidentin valitsemalla presidenttiehdokkaaksi Kallion äänin 87–63.[5] Maalaisliiton valitsijamiesten taivuttamiseksi Svinhufvudin taakse presidentinvaalin ratkaisevassa äänestyksessä käytettiin ankaraa painostusta. Suojeluskuntajärjestön ylipäällikkö kenraali Lauri Malmberg jopa ilmoitti heille, että hän ei voi taata yhteiskuntarauhan säilymistä, mikäli Ståhlberg valitaan presidentiksi.[6]

Svinhufvudin voittoa presidentinvaalissa pidettiin myös Lapuanliikkeen voittona, koska hän oli ainoa henkilö, johon Lapuanliike ja Relander luottivat.[1] Uusi presidentti osoitti kuitenkin heti virkaan astuttuaan ”lapualaisille” heidän paikkansa. Kun liikkeen edustajat kävivät presidentin luona esittämässä näkemyksiään uuden hallituksen kokoonpanosta, Svinhufvud ilmoitti käyvänsä hallitusneuvotteluja vain eduskuntaryhmien kanssa.[7]

Valitsijamiesten vaalit järjestettiin 15.–16. tammikuuta.[8] Vaaleissa asetettiin 970 ehdokasta, joista 60 (6,2 %, −0,2) oli naisia.[9]

Tulokset

Valitsijamiesten vaalit
Puolue
Ääniä  % Paikat
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 252 550 30,2 90
Kansallinen Kokoomuspuolue Kok. 180 378 21,6 64
Maalaisliitto ML 167 574 20,0 69
Kansallinen Edistyspuolue Ed. 148 430 17,7 50
Ruotsalainen kansanpuolue RKP 75 382 9,0 25
Suomen pienviljelijäin puolue SPP 11 772 1,4 2
Muut 672 0,1 0
Tyhjiä 2 763 – –
Yhteensä 839 521 100 % 300
Äänestysprosentti 47,3 %

Lähde: Nohlen & Stöver[10]

Valitsijamiesten suorittama vaali
Ehdokas Puolue 1. kierros 2. kierros 3. kierros
Ääniä  % Ääniä  % Ääniä  %
Pehr Evind Svinhufvud Kansallinen Kokoomuspuolue Kok. 88 29,3 98 32,7 151 50,3
Kaarlo Juho Ståhlberg Kansallinen Edistyspuolue Ed. 58 19,3 149 49,7 149 49,7
Kyösti Kallio Maalaisliitto ML 64 21,3 53 17,7
Väinö Tanner Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 90 30,0
Yhteensä 300 100 % 300 100 % 300 100 %

Lähde: Nohlen & Stöver[10]

Lähteet
  1. Suomen presidentit -sarja: Svinhufvud oli vakauttaja Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 22.4.2019.
  2. Zetterberg & Tiitta: Suomi kautta aikojen, s. 408
  3. Häikiö: Presidentin valinta, s. 35. WSOY, 1993.
  4. Laillisuusmies Ståhlberg Lapuan liikkeen hampaissa yle.fi. 21.11.2011. Viitattu 3.12.2020.
  5. Lauri Sivonen: Presidentin tekemiset, s. 19. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982.
  6. Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I, s. 136. Helsinki: Otava, 1999.
  7. Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet 1917–66, s. 96. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
  8. Tasavallan presidentin vaalit 1925–2006 (PDF) (Web Archive) Oikeusministeriö. Arkistoitu 9.8.2007. Viitattu 21.12.2009.
  9. Suomen virallinen tilasto 29 A, 16.
  10. Nohlen, Dieter & Stöver, Philip: Elections in Europe: A data handbook. Nomos, 2010. ISBN 978-3-8329-5609-7.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.