Luettelo ministereistä Suomen liikenne- ja viestintäministeriössä
Tämä on luettelo Suomen liikenne- ja viestintäministeriössä (vuosina 1970–2000 liikenneministeriö) toimineista ministereistä.[1]
Usein ministeriössä on toiminut vain yksi ministeri, toisinaan kaksi. Jotkin ministeriön asiat, useimmiten viestintäasiat, on saatettu eriyttää eri ministeriön ministerille. Oheisessa luettelossa on lueteltu sekä varsinaiset ministerit että sivutoimisesti ministeriössä toimineet ministerit.
Ennen liikenne- ja viestintäministeriön perustamista ministeriön asiat kuuluivat kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöön, joka jakautui vuonna 1970 liikenne- ja työvoimaministeriöiksi.
Ensimmäinen ministeri
Suomen liikenne- ja viestintäministeri Finlands kommunikationsminister |
|
---|---|
Tunnus |
|
Nykyinen
|
|
10. joulukuuta 2019 lähtien
|
|
Nimittäjä | Suomen tasavallan presidentti |
Perustettu | 1. maaliskuuta 1970 |
Ensimmäinen | Paavo Aitio |
Kotisivut | Kotisivut |
Liikenne- ja viestintäministeriötä johtaa ministeri, jonka tehtävänimikkeenä on ollut ministeriön nimen mukaisesti liikenneministeri tai liikenne- ja viestintäministeri. Toisinaan vastuualueisiin on saatettu yhdistää myös muita tehtäviä, esimerkiksi kunta-asiat.
Ministeri
(syntynyt–kuollut) |
Puolue | Tehtävässä | Hallitus | ||
---|---|---|---|---|---|
Liikenneministeri | |||||
Paavo Aitio
(1918–1989) |
SKDL | –28.2.1970 kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
1.3.1970–14.5.1970 |
Koivisto I | ||
Martti Niskala
(1911–1984) |
(amm.) | 14.5.1970–15.7.1970 | Aura I | ||
Veikko Saarto
(s. 1934) |
SKDL | 15.7.1970–26.3.1971 | Karjalainen II | ||
Kalervo Haapasalo
(1912–2002) |
SDP | 26.3.1971–29.10.1971 | |||
Esa Timonen
(1925–2015) |
(amm.) | 29.10.1971–23.2.1972 | Aura II | ||
Valde Nevalainen
(1919–1994) |
SDP | 23.2.1972–4.9.1972 | Paasio II | ||
Pekka Tarjanne
(1937–2010) |
LKP | 4.9.1972–13.6.1975 | Sorsa I | ||
Esa Timonen
(1925–2015) |
(amm.) | 13.6.1975–30.11.1975 | Liinamaa | ||
Kauko Hjerppe
(1926–1996) |
SKDL | 30.11.1975–29.9.1976 | Miettunen II | ||
Ragnar Granvik
(1910–1997) |
RKP | 29.9.1976–15.5.1977 | Miettunen III | ||
Veikko Saarto
(s. 1934) |
SKDL | 15.5.1977–26.5.1979 | Sorsa II | ||
26.5.1979–19.2.1982 | Koivisto II | ||||
Jarmo Wahlström
(1938–2013) |
SKDL | 19.2.1982–31.12.1982 | Sorsa III | ||
Reino Breilin
(1928–2010) |
SDP | 31.12.1982–6.5.1983 | |||
Matti Puhakka
(s. 1945) |
SDP | 6.5.1983–30.11.1984 | Sorsa IV | ||
Matti Luttinen
(1936–2009) |
SDP | 1.12.1984–30.4.1987 | |||
Pekka Vennamo
(s. 1944) |
SMP | 30.4.1987–30.9.1989 | Holkeri | ||
Raimo Vistbacka
(s. 1945) |
SMP | 1.10.1989–28.8.1990 | |||
Ilkka Kanerva
(1948–2022) |
Kok. | 28.8.1990–26.4.1991 | |||
Ole Norrback
(s. 1941) |
RKP | 26.4.1991–13.4.1995 | Aho | ||
Tuula Linnainmaa
(s. 1942) |
Kok. | 13.4.1995–1.4.1997 | Lipponen I | ||
Matti Aura
(1943–2011) |
Kok. | 2.4.1997–15.1.1999 | |||
Kimmo Sasi
(s. 1952) |
Kok. | 15.1.1999–15.4.1999 | |||
Olli-Pekka Heinonen
(s. 1964) |
Kok. | 15.4.1999–1.9.2000 | Lipponen II | ||
Liikenne- ja viestintäministeri | |||||
Olli-Pekka Heinonen
(s. 1964) |
Kok. | 1.9.2000–4.1.2002 | Lipponen II | ||
Kimmo Sasi
(s. 1952) |
Kok. | 4.1.2002–17.4.2003 | |||
Leena Luhtanen
(s. 1941) |
SDP | 17.4.2003–24.6.2003 | Jäätteenmäki | ||
24.6.2003–23.9.2005 | Vanhanen I | ||||
Susanna Huovinen
(s. 1972) |
SDP | 23.9.2005–19.4.2007 | |||
Liikenneministeri | |||||
Anu Vehviläinen
(s. 1963) |
Kesk. | 19.4.2007–22.6.2011 | Vanhanen II | ||
Kiviniemi | |||||
Merja Kyllönen
(s. 1977) |
Vas. | 22.6.2011–4.4.2014 | Katainen | ||
Liikenne- ja kuntaministeri | |||||
Henna Virkkunen
(s. 1972) |
Kok. | 4.4.2014–24.6.2014 | Katainen | ||
Paula Risikko
(s. 1960) |
Kok. | 24.6.2014–29.5.2015 | Stubb | ||
Liikenne- ja viestintäministeri | |||||
Anne Berner
(s. 1964) |
Kesk. | 29.5.2015–29.5.2019 | Sipilä | ||
Kunta- ja liikenneministeri | |||||
Anu Vehviläinen
(s. 1963) |
Kesk. | 29.5.2019–6.6.2019 | Sipilä | ||
Liikenne- ja viestintäministeri | |||||
Sanna Marin
(s. 1985) |
SDP | 6.6.2019–10.12.2019 | Rinne | ||
Timo Harakka
(s. 1962) |
SDP | 10.12.2019– | Marin | ||
Toinen ministeri
Viestintäasiat erotettiin omalle ministerilleen Vanhasen II hallituksessa, jossa niitä hoitamaan nimitettiin Suvi Lindén (Kok.), joka jatkoi myös Kiviniemen hallituksessa.[2]
Ministeri
(syntynyt–kuollut) |
Puolue | Tehtävässä | Hallitus | ||
---|---|---|---|---|---|
Viestintäministeri | |||||
Suvi Lindén
(s. 1962) |
Kok. | 19.4.2007–22.6.2010 | Vanhanen II | ||
22.6.2010–22.6.2011 | Kiviniemi |
Sivutoimiset ministerit
Ajoittain joitakin ministeriön asioita, useimmiten viestintäasiat, on liitetty muissa ministeriöissä toimivien ministerien tehtäviin. Ensimmäisen kerran näin oli vuosina 1990–1991, jolloin viestintäasiat olivat kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurisen vastuulla. Liikenneministerinä toimi tuolloin Ilkka Kanerva.
Kataisen hallitukseen perustettiin asunto- ja viestintäministerin tehtävä, ja uutta salkkua hoitamaan nimitettiin Krista Kiuru (SDP), joka korvattiin SDP:n ministerikierrätyksen jälkeen Pia Viitasella. Vasemmistoliiton vetäydyttyä hallituksesta SDP joutui järjestämään ministerien tehtävät uudestaan ja opetus- ja viestintäministerien tehtävät yhdistettiin Kiurulle. Myöhemmissä hallituksissa viestintäasiat on yhdistetty perinteiseen tapaan ministeriötä johtavalle ministerille.
Ministeri
(syntynyt–kuollut) |
Tehtävissä | Puolue | Hallitus | Varsinainen ministerinsalkku | Vastuualue LVM:ssä |
---|---|---|---|---|---|
Anna-Liisa Kasurinen
(s. 1940) |
28.8.1990–26.4.1991 | SDP | Holkeri | Ministeri opetusministeriössä (kulttuuriministeri)[4] | viestintäasiat |
Krista Kiuru
(s. 1974) |
22.6.2011–24.5.2013 | SDP | Katainen | Asunto- ja viestintäministeri[5] | viestintäasiat |
Pia Viitanen
(s. 1967) |
24.5.2013–4.4.2014 | SDP | |||
Krista Kiuru
(s. 1974) |
4.4.2014–24.6.2014 | SDP | Opetus- ja viestintäministeri[5] | viestintäasiat | |
24.6.2014–29.5.2015 | Stubb |
Lähteet
- Ministerit nimikkeittäin - Liikenneministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
- Ministerit nimikkeittäin - Viestintäministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
- Ministerit nimikkeittäin - Liikenne- ja viestintäministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
- Anna-Liisa Kasurinen - Valtioneuvosto valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 15.6.2020.
- Ministerit ministeriössä: Liikenne- ja viestintäministeriö valtioneuvosto.fi.