Suomen keskiaika

Suomen keskiaika tarkoittaa 1100-luvulta 1500-luvulle kestänyttä ajanjaksoa, jolloin katolinen kirkko vakiinnutti asemansa Suomen alueella, ja Länsi- ja Etelä-Suomi kasvoivat osaksi Ruotsin kuningaskuntaa. Suomi muodosti Ruotsin itäisen osan, jota kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla nimellä Österland ("Itämaa").[1] Keskiajalla kirkollinen hallinto jakoi Suomen seurakuntiin ja maallinen hallinto linnalääneihin. Suurin osa suomalaisista oli kylässä asuneita talonpoikia, mutta keskiajalla Suomeen perustettiin myös ensimmäiset kaupungit. Keskiaika päättyi reformaatioon 1520-luvulta alkaen.

Keskiaika oli Suomessa katolisen kirkon aikaa, ja keskiajalla Ruotsin valtakunnan itäiselle puolelle rakennettiin tai alettiin rakentaa yli sataa kivikirkkoa. Kuvassa Tyrvään Pyhän Olavin kirkko.

Keskiajan ajankohta

Keskiaika alkoi Suomessa määritelmästä riippuen 1100- ja 1200-lukujen kuluessa, kun Suomi siirtyi hitaasti esihistoriasta historialliseen aikaan. Usein keskiajan alku Länsi-Suomessa liitetään tarunomaiseen ensimmäiseen Suomeen tehtyyn ristiretkeen, jonka on arvioitu tapahtuneen 1150-luvulla. Tapahtumasta kertovat lähteet ovat kuitenkin peräisin vasta 1200-luvun lopulta. Vanhin tunnettu Suomea koskeva asiakirjalähde on Gravis admodum -nimellä kutsuttu paavi Aleksanteri III:n kirje Uppsalan arkkipiispalle vuodelta 1171 tai 1172. Karjalassa keskiajan alku sijoitetaan noin vuoteen 1300, kolmannen ristiretken yhteyteen. Suomen keskiajan katsotaan päättyvän 1500-luvulla. Käytettyjä takarajoja ovat esimerkiksi vuosi 1523 tai 1570-luku. Suomen Lapissa kirjallisten lähteiden valaisemaa keskiaikaa ei varsinaisesti ole, vaan siellä historiallinen aika alkaa kunnolla vasta 1500-luvulla.

Manner-Euroopassa keskiajan määritellään alkavan jo noin vuodesta 400, mutta Suomessa aika vuodesta 400 aina 1100- tai 1200-luvulle lasketaan vielä esihistoriaksi, tarkemmin sanottuna keski- ja myöhäisrautakaudeksi.

Suomen keskiajasta säilyneet lähteet
Ruotsin kuningas Birgerin naisrauhakirje vuodelta 1316 on Suomen vanhin alkuperäisenä säilynyt asiakirja.

Vaikka esimerkiksi Turun tuomiokapitulin, luostareiden ja keskiaikaisten kaupunkien alkuperäiset arkistot ovat valtaosaltaan tuhoutuneet vuosisatojen mittaan, tunnetaan keskiajan Suomesta noin 6800 asiakirjalähdettä. Suurin osa näistä on säilynyt niin sanottuihin kopiokirjoihin tehtyinä myöhäiskeskiaikaisina kopioina. Valtaosa tunnetuista lähteistä on julkaistu alun perin Reinhold Hausenin toimittamassa sarjassa Finlands medeltisurkunder vuosina 1910–1935. Nämä asiakirjalähteet on 2000-luvulla julkaistu myös Diplomatarium Fennicumissa, joka on Kansallisarkiston ylläpitämä Suomen keskiaikaisten asiakirjojen tietokanta. Lisäksi Diplomatarium Fennicumia on täydennetty Hausenin ajan jälkeen tehdyillä lähdelöydöillä.[2] Finlands medeltidsurkunder ja Diplomatarium Fennicum sisältävät myös pienen määrän aineistoa, joka ei ole luonteeltaan asiakirjoja. Näitä ovat esimerkiksi suomalaisia koskevat varhaisen keskiajan kronikkamaininnat.

Vertailun vuoksi koko Ruotsin kattava (ja myös paljon Suomen alueen lähteitä sisältävä) Svenskt Diplomatarium sisältää noin 44 000 asiakirjalähdettä. Keskiajan Suomi muodosti yhden Ruotsin alueen seitsemästä hiippakunnasta, ja tämä heijastaa karkeasti myös sen osuutta koko valtakunnan väestöstä. Suomen alueelta näyttäisi siis säilyvän suhteessa suurin piirtein saman verran lähteitä kuin muistakin keskiajan Ruotsin valtakunnan osista.

Arkeologiset lähteet keskiajalta

Suurin osa (yli 5700) Suomen keskiajan säilyneistä kirjallisista lähteistä on peräisin 1400- ja 1500-luvuilta. Tästä syystä erityisesti Suomen varhaisemman keskiajan tutkimus on esihistorian tavoin paljolti arkeologian tutkimusalaa. Arkeologialla on huomattava merkitys myös keskiajan lopun ja uuden ajan alun tutkimuksessa. Kirjallisten ja arkeologisten lähteiden ohella myös paikannimistö on tärkeää lähdeaineistoa Suomen keskiajan tutkijoille.

Keskiajan rakennusperintö

Keskiajan näkyviä muistoja ovat Turun tuomiokirkko ja Suomen 72 muuta säilynyttä keskiaikaista kirkkoa, Turun linna, Hämeen linna, Olavinlinna, Kastelholman linna, Raaseporin linna ja Kuusiston linnanraunio sekä lukuisat pikkulinnojen jäännökset. Suomen kaupungeista Turulla, Porvoolla, Raumalla, Ulvilalla ja Naantalilla on keskiaikaiset juuret. Myös Viipurin keskiaikainen historia katsotaan osaksi Suomen keskiaikaa.

Katso myös

Lähteet
  • Kallioinen, Mika: Kirkon ja kruunun välissä: Suomalaiset ja keskiaika. Kleio-sarja. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3374-2.
  • Lamberg, Marko & Lahtinen, Anu & Niiranen, Susanna (toim.): Keskiajan avain. SKS:n toimituksia 1203. Helsinki: Statsarkivet. ISBN 978-951-746-953-1.
  • Hausen, Reinhold: Finlands medeltidsurkunder. Helsinki: Statsarkivet, 1910–1933.

Viitteet
  1. Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 155–156. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010.
  2. Leinonen, Lauri & Salminen, Tapio & Salonen, Kirsi: Lisänäkökohtia Diplomatarium Fennicum -tutkimustietokantahankkeen toteutukseen. Historiallinen Aikakauskirja, 2020, 118. vsk, s. 387–390.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.