Suomen euroviisukarsinta 2007

Suomen euroviisukarsinnan 2007 finaali järjestettiin 17. helmikuuta Turun kylpylähotelli Caribiassa ja televisioitiin suorana YLE TV2:ssa kello 19.00–21.50.[1][2] Finaalissa kilpailivat keskenään 12 kutsuartistin semifinaalissa eniten äänestetyintä esitystä. Yle valitsi kutsuartistit syksyllä levy-yhtiöiden ja artistien kanssa käytyjen neuvotteluiden tuloksena. Kukin artisti esitti varsinaista finaalia edeltävissä Yleisradion studioilla Tampereen Ristimäessä järjestetyissä alkukarsinnoissa kaksi sävellystä, joista enemmän ääniä saanut laulu selvisi finaaliin. Finaalin voittaja ratkaistiin kaksivaiheisella puhelin- ja tekstiviestiäänestyksellä. Ensimmäisen äänestyskierroksen kolme eniten ääniä saanutta laulua jatkoi ns. "superfinaaliin", eli toiselle kierrokselle, jossa eniten ääniä saanut laulu valittiin Suomen euroviisuedustajaksi. Alla olevan taulukon tuloksista ilmenee esityksien äänestysprosentit neljästä edeltävästä alkukarsinnan semifinaalista sekä finaalin äänimäärät molemmilta äänestyskierroksilta. Suomen euroviisukarsinnan voitti Hanna Pakarinen kappaleellaan Leave Me Alone.

#Esittäjä(t)KappaleAlku-
karsinta
Finaali
1. kierros[3]
Finaali
2. kierros[3]
01Hanna PakarinenLeave Me Alone59 %17,7 %44 %
Hanna PakarinenTell me what to do41 %
02Beats and StylesSee the signs69 %02,6 %
Beats and StylesTake it back31 %
03Jani & JetsettersMusta sulhanen53 %03,7 %
Jani & JetsettersEtupenkillä47 %
04LovexAnyone, Anymore84 %15,8 %23 %
LovexWild and violent16 %
05Jukka KuoppamäkiLevitä siivet61 %05,0 %
Jukka KuoppamäkiPikajuna39 %
06Jann Wilde & Rose AvenueRock 'n' roll dreams61 %08,3 %
Jann Wilde & Rose AvenueCinnamon39 %
07KatraTietäjä75 %05,5 %
KatraVaaratar25 %
08Laura VoutilainenTake a chance62 %09,4 %
Laura VoutilainenKosketa mua38 %
09HumanePlane away79 %07,1 %
HumaneBubble shell21 %
10ThunderstoneFace in the mirror64 %11,5 %33 %
ThunderstoneForevermore36 %
11Johanna KurkelaOlet uneni kaunein65 %08,1 %
Johanna KurkelaJossain metsäin takana35 %
12KentalaLeft my heart behind64 %05,3 %
KentalaMerry-go-round36 %
Eurovision laulukilpailu 2007
Suomi Suomen euroviisukarsinta
Päivämäärä 17. helmikuuta 2007
Tapahtumapaikka kylpylähotelli Caribia, Turku
Juontaja(t) Jaana Pelkonen
Heikki Paasonen
Valintamenetelmä Puhelinäänestys
Kilpailumenetelmä Kutsuartistit
Kappaleiden määrä
Alkukarsinnoissa 24
Semifinaalissa 12
Voittaja Hanna Pakarinen
Leave Me Alone
2006 2008
Hanna Pakarinen Helsingin Euroviisuissa.

Lähteet

  1. Eurovision Laulukilpailu - Suomen karsinta 11.8.2006. Yleisradio. Arkistoitu 25.5.2007. Viitattu 9.11.2006.
  2. https://netello.fi/tv?MODULI_pvm=17022007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Eurovision Laulukilpailu - Suomen karsinnan tulokset 11.8.2006. Yleisradio. Arkistoitu 22.2.2007. Viitattu 9.11.2006.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.