Suomen elämäkerrasto

Suomen elämäkerrasto on vuosien 1927 ja 1934 välisenä aikana julkaistun viisiosaisen Kansallisen elämäkerraston lyhennetty ja uudistettu laitos, joka ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 1955.[1] Molempien seuraaja taas on vuosina 2003–2007 julkaistu Suomen kansallisbiografia. Kansalliseen elämäkerrastoon otettiin muutamia elämäkertoja jo 1879–1883 ilmestyneestä Biografisesta Nimikirjasta,[2] jotka kuitenkin tarkistettiin ennen uutta julkaisemista.[3]

Suomen elämäkerrasto
Kirjailija Ilmari Heikinheimo
Kieli suomi
Genre henkilöhistoria
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1955
Sivumäärä 855
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Toimittaminen

Suomen elämäkerraston toimittaja ja kirjoittaja on Ilmari Heikinheimo. Vaikka Heikinheimo laati teoksen yksin, hän mainitsee esipuheessa saaneensa paljon apua useilta henkilöiltä: professori Eino Jutikkala, filosofian lisensiaatti Antero Manninen, professori A. R. Cederberg, kanslianeuvos Osmo Durchman, dosentti Vilho Niitemaa sekä rovasti Urho Paljakka.

Sisältö

Teoksessa on 856 sivua, 1 686 kuvaa ja 16 monivärikuvaliitettä. Kirja laadittiin hakuteokseksi eli sen elämäkerrat ovat edeltäjäänsä verrattuna suppeita. Pääosa noin 2 500 elämäkerrasta on silti peräisin Kansallisesta elämäkerrastosta, mutta lyhennettynä, ja kolmannes perusteellisemmin tai jopa kokonaan uudistettuna. Teoksessa on myös 560 uutta elämäkertaa. Julkaisuvaiheessa eläneiden henkilöiden elämäkertoja on kuitenkin mukana vain hieman toistasataa, vaikka niitä arkistoitiin teoksen kirjoitusaikana lähes viisisataa. Edeltäjään verrattuna huomattava ero teoksessa on, että se on kokonaan yhden henkilön kirjoittama. Muitakin eroja, joskin vähäisempiä, teosten välillä on.

Kansallisessa elämäkerrastossa kaikkien ennen vuotta 1809 syntyneiden henkilöiden nimet kirjoitettiin suomalaisessa asussa, mutta Suomen elämäkerrastossa tästä periaatteesta luovuttiin. Vain keskiaikaiset, 1500-luvun ja hallitsijanimet on kirjoitettu suomalaisittain ja muut 1600-luvulta lähtien varsinaisessa kirjoitusasussaan. Tosin 1700-luvulle saakka etunimissä on käytetty K-kirjainta C-kirjaimen asemesta, esimerkiksi Karl eikä Carl. Toinen poikkeus ovat tietyt henkilöt, jotka ovat tulleet tunnetuksi suomenkielisillä nimillä, kuten Kustaa Mauri Armfelt. Tällöin varsinainen nimi on kuitenkin esitetty suluissa, esimerkiksi (Gustaf Mauritz). Maisterin- ja tohtorin arvojen saantivuosia ei ole teoksessa mainittu eikä esimerkiksi arvonimeä rovasti lainkaan. Kirjallisuusviitteet on tiivistetty henkilöittäin teoksen nimeen ja julkaisuvuoteen.

Teoksen ensimmäisen elämäkerran henkilö on Aadolf Fredrik, Ruotsin ja Suomen kuningas 1700-luvulta, ja viimeisen Pehr Östring, Närpiössä vuonna 1819 syntynyt maatalous- ja valtiopäivämies.

Lähteet
  1. Heikinheimo, Ilmari (toim.): Suomen elämäkerrasto, s. 855. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.
  2. Biografinen nimikirja: Elämäkertoja Suomen entisiltä ja nykyajoilta. Toimittanut Suomen Historiallinen Seura. (Viitattu 23.10.2019)
  3. Kaarlo Blomstedt, Kustavi Grotenfelt, J. W. Ruuth, Martti Ruuth, Gunnar Suolahti, Väinö Voionmaa, Yrjö Karilas, Ragnar Rosén (toim.): Kansallinen elämäkerrasto. I osa. A–E., s. 607. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1927.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.