Suomen polkupyöräpataljoona 1

Suomen tasavallan presidentti hyväksyi Käkisalmen läänin rykmentin hajottamisen 15. maaliskuuta 1921 ja rykmentti lopetti toimintansa 19. maaliskuuta. Lakkautetun rykmentin ensimmäisestä pataljoonasta perustettiin I polkupyöräpataljoona (I Py.P). Tämän pataljoonan viralliseksi perustamispäiväksi merkittiin 20. huhtikuuta, jolloin Tasavallan Presidentin sotilaskäskyllä (Tasavallan Presidentin Sotilaskäsky N:o 17 13.4.1921) siirrettiin upseereita Käkisalmen läänin rykmentistä I pataljoonaan. Käskyllä siirrettyjä upseereita olivat:

• jääkärikapteeni Kalle Heikki Kuokkanen
• jääkärikapteeni Mathias Florentin Leander
• jääkäriluutnantti Johan Edvard Merisalo-Forsman
• jääkäriluutnantti Väinö Fredrik Snellman
• luutnantti Yrjö Karhunen
• luutnantti Yrjö August Pöyhönen
• luutnantti Arvi Ilmari Vanonen
• vänrikki Aarne Gösta Wahlgren
• vänrikki Evald Herman Backman
• vänrikki Lars Rurik Winter

Ensimmäinen päiväkäsky annettiin jo viikkoa myöhemmin. Pataljoonan nimi esiintyy muodossa Polkupyöräpataljoona 1 (P.P.P. 1) ensimmäisen kerran päiväkäskyssä 43/1921.[3] Vaikka pataljonan nimeksi tuli Polkupyöräpataljoona ei sillä ollut alkuvuosina käytössään kuin viisi vanhaa saksalaisilta saatua Titus-polkupyörää. Vasta vuonna 1924 pataljoonan jokaiselle miehelle voitiin osoittaa polkupyörä.[4]

Polkupyöräpataljoona 1 majoitettiin Kellomäen huvilayhdyskuntaan Terijoelle. Siihen kuului esikunta ja kolme komppaniaa, kun 4. komppania oli lakkautettu perustamisvaiheessa. 4. Komppania perustettiin kuitenkin uudelleen jo 17. maaliskuuta 1923.[5]

Pataljoonan komentaja esitti 14. maaliskuuta , että pataljoona siirrettäisiin pois Kellomäeltä Tyrisevä–Vammelsuu-alueelle. Perusteluiksi hän esitti Kellomäen olevan liian lähellä rajaa ja pataljoonan olevan siten alttiina yllätyshyökkäykselle. Samoin esitetyssä paikassa oli sähkövalot, joten koulutusmahdollisuudet olisivat paremmat.[6]

Päätökseksi siirrosta tuli, että pataljoona siirretään Terijoen kirkonkylään.

Terijoen upseerikerho

Kasarmialueeksi ostettiin rautatien eteläpuolelta, Terijoen rautatieaseman kohdalta rautatiehen rajoittuva alue. Kasarmialue oli hieman toistakymmentä hehtaaria. Kesällä 1923 alue kaavoitettiin ja rakennustyöt aloitettiin. Rakennustöissä pyrittiin säästämään siirtämällä Inon linnoitusalueelta valmiita hirsisiä kasarmirakennuksia Terijoelle.[7]

Päävartio ja esikunta olivat ensimmäiset rakennukset tultaessa portista sisään. Yksikerroksiset, matalat, suorakaiteen muotoiset kasarmit rakennettiin suorakaiteen muotoisen kentän laidoille. Kasarmeissa oli kentänpuoleisella sivulla koko rakennuksen mittainen käytävä järjestäytymistä varten ja toisella puolella kahden ryhmän tuvat. Komppanian vääpeli asui kasarmissa ja hänen asuntonsa oli rakennettu siiveksi kasarmin keskikohdalle, kentän puoleiselle sivulle. Ase- ja varusvarastot sijaitsivat jokaisessa kasarmissa erikseen, polkupyörä- ja suksivarastot olivat erillisissä rakennuksissa. Näiden lisäksi alueella oli ruokala, muita huoltorakennuksia sekä vesitorni. Kaikki puurakennukset oli maalattu punamullalla. Kasarmialueelle oli rakennettu myös pienoiskivääri- ja pistooliampumaradat.[8]

Koulutuksen kehittyessä ja puolustuslaitoksen toiminnan kehittymisen myötä tämä kasarmialue kävi liian ahtaaksi.

Karjalankannaksen puolustussuunnitelman muutokset aiheuttivat pataljoonan erottamisen 2. divisioonasta ja liittämisen 24. huhtikuuta 1936 ratsuväkiprikaatiin, jonka tehtävänä oli muodostaa sodan aikana niin kutsuttu Uudenkirkon ryhmä. Pataljoonan ollessa ensimmäinen joukko-osasto rajalta tultaessa liitettiin se jo rauhanaikana sodanajan yhtymäänsä.[9]

Pataljoonan sodan ajan vahvuus vuonna 1936 oli 23 upseeria, 106 aliupseeria ja 675 miehistön jäsentä eli yhteensä 841 miestä. Kuljetusvälineitä oli kaksi henkilöautoa, viisi moottoripyörää, 35 kuorma-autoa, kahdeksan erikoisajoneuvoa ja 24 ratsua sekä 141 vetohevosta.[2]

Polkupyöräpataljoonan varusmiesaliupseereita Terijoella 1929.

Pataljoonan kokoonpano oli

• Esikunta
• 1. komppania
  • jääkäriluutnantti Johan Merisalo-Forsman
  • vuodesta 1922 kolme polkupyöräjoukkuetta, joissa kussakin neljä ryhmää. Ryhmään kuului kaksitoista miestä. Joukkueen kokonaisvahvuus oli siten 4*12+joukkueenjohtaja ja varajohtaja = 50 miestä.
• 2. komppania
  • jääkärikapteeni Mathias Florentin Leander
• 3. komppania
  • jääkärikapteeni Kalle Heikki Kuokkanen
  • Tiedonantojoukkue (perustettu 3. maaliskuuta 1925), joka alistettiin 3. Komppanian neljänneksi joukkueeksi
    • vänrikki Lauri Sotisaari
• 4. komppania (perustettu 17. maaliskuuta 1923)
  • luutnantti Lars Rurik Winter
• Soittokunta (perustettu 1. helmikuuta 1922)
  • kapellimestari T Jalkanen
• Konekiväärikomppania muodostettiin lakkautetusta 3. erillisestä konekiväärikomppaniasta 2. marraskuuta 1926.
  • kapteeni J. P. Lyytikäinen

Vuonna 1933 armeijan yksiköiden uudelleenjärjestelyn yhteydessä siirryttiin kolmijakoon, jolloin 4. komppania lakkautettiin 6. maaliskuuta 1934 palveluserän kotiutuessa ja muu henkilöstö siirrettiin muihin yksiköihin. Syyskuussa 1933 perustettiin Kranaatinheitin osasto, jonka ensimmäiseksi päälliköksi määrättiin luutnantti P Vuorinen.[10]

Pataljoonalippu: kevyiden joukkojen lippu, jossa kaksi nuolta kuvaa menevyyttä ja nopeutta ja numero on pataljoonan numero.

Lipun lahjoitti pataljoonalle joukko viipurilaisia naisia johtajatar Ida Soinisen aloitteesta. Lippu luovutettiin pataljoonan komentajalle Helsingissä, armeijan lippujuhlassa 16. toukokuuta 1923. Lipun kantajana oli jääkärivääpeli Abel Ikonen ja lippu-upseereina luutnantit A. Vanonen ja V. Hietala. Pataljoonasta määrätyllä lippujoukkueella oli uudet varusteet ja tuliterät Tiitus-merkkiset polkupyörät.

Samassa yhteydessä vahvistettiin pataljoonan kunniamarssiksi Toivo Kuulan säveltämä Härmän marssi.[6]

• jääkärimajuri Martin Rafael Berg 20. huhtikuuta – 14. toukokuuta 1921 (sijainen)[5]
• jääkärimajuri Juho Heiskanen 14. toukokuuta 1921 – 12. helmikuuta 1924[11]
• jääkärieverstiluutnantti Johan Viktor Ahlroth 27. helmikuuta 1924 – 25. maaliskuuta 1925[11]
• jääkärimajuri Selim Engelbert Isakson 25. maaliskuuta 1925 – 12. elokuuta 1926[11]
• kapteeni Reino Heinonen 12. elokuuta – 31. elokuuta 1926 (viransijainen)[11]
• jääkärieverstiluutnantti Tauno Ilmoniemi 31. elokuuta 1926 – 15. kesäkuuta 1928[11]
  • majuri A Hagelberg 30. joulukuuta 1926 – 10. syyskuuta 1927 (viransijainen, Ilmoniemen ollessa Sotakorkeakoulussa)[11]
  • majuri Armas Kemppi (viransijainen, kts ylle) 10. syyskuuta 1927 –
  • kapteeni Reino Heinonen (viransijainen kts ylle) – 23. joulukuuta 1927[11]
• jääkärieverstiluutnantti Hjalmar Fridolf Strömberg 15. kesäkuuta 1928 – 29. kesäkuuta 1933[11]
• jääkärieverstiluutnantti Kaarlo Aleksanteri Heiskanen 29. kesäkuuta 1933 – (4. elokuuta 1938) [11]

• Jarl Kronlumd (toim): Suomen Puolustuslaitos 1918–1939 – Puolustusvoimien rauhan ajan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1992. ISBN 951-0-14799-0.
• Lapin Jääkäripataljoonan kirjatoimikunta: Lapin Jääkäripataljoona 1921–1971 PPP1-JP1-PohmJP-LapJP. Oulu: omakustanne, 1971.
• Tikkanen, Pentti H.: Marskin konepistoolimiehet. Hämeenlinna: A. Karisto Oy 1978. ISBN 951-23-1252-2.

• Jari Nykäsen web sivu (Arkistoitu – Internet Archive)