Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja

Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja (alk. Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantoja) oli Suomen sisällissodan aikana ilmestynyt sanomalehti, joka oli kansanvaltuuskunnan virallinen tiedotuslehti ja äänenkannattaja. Se ilmestyi aluksi Helsingissä ja myöhemmin Viipurissa 1. helmikuuta – 24. huhtikuuta 1918. Lehden julkaisemisesta vastasi Emil Elon johtama Suomen kansanvaltuuskunnan posti- ja tiedotusasiainosasto. Päätoimittajina olivat Eetu Salin ja Onni Tuomi.

Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja
Entiset nimet Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantoja
Lehtityyppi sanomalehti
Kustantaja Suomen kansanvaltuuskunta
Perustettu 1. helmikuuta 1918
Lakkautettu 24. huhtikuuta 1918
Kotikunta Helsinki, Viipuri
Ilmestymistiheys kuudesti viikossa

Historia

Lehti perustettiin heti sisällissodan käynnistyessä viralliseksi tiedotuskanavaksi, jonka julkaistavaksi annettiin kaikki kansanvaltuuskunnan tiedotteet sekä erilaiset lait ja määräykset.[1] Alkuperäinen nimi muutettiin 26. helmikuuta, koska julkaisun haluttiin olevan myös kansanvaltuuskunnan äänenkannattajana toimiva sanomalehti. Tiedonantaja ilmestyi 8. huhtikuuta saakka Helsingissä ja 11. huhtikuuta lähtien Viipurissa, jonne kansanvaltuuskunta evakuoitiin ennen Helsingin taistelua. Lehden julkaiseminen lopetettiin Viipurin taistelun alla 24. huhtikuuta, kun suurin osa kansanvaltuuskunnasta pakeni Neuvosto-Venäjälle. Lehteä ilmestyi Helsingissä yhteensä 54 numeroa ja Viipurissa 12.[2]

Päätoimittajaksi valittiin tehtävään vastahakoisesti suostunut Eetu Salin, joka ei juurikaan kirjoittanut lehteen, vaan keskittyi toimituksen hoitamiseen. Salin erosi tehtävästään jo 23. helmikuuta ajauduttuaan kiistoihin kansanvaltuuskunnan kanssa lehden linjasta, jonka jälkeen hänen tilalleen nimitettiin 15. maaliskuuta Onni Tuomi. Muita toimittajia olivat Toivo Alavirta ja Armas Karvosenoja ja lehden taloudenhoitajana työskenteli kirjaltaja Kalle Pasanen. Toimitus sijaitsi kansanvaltuuskunnan päämajakseen ottamassa Senaatintalossa ja se painettiin takavarikoiduissa Hufvudstadsbladetin ja Helsingin Sanomien kirjapainoissa. Viipurissa lehden toimitus oli lakkautetun Karjalan Aamulehden tiloissa Pohjolankadulla.[3][2]

Tiedonantajan ohella punaisten hallitsemalla alueella ilmestyi yhdeksän sosialistista päivälehteä, joista se lainasi uutismateriaalia. Punaisten hallussa ollut Suomen Tietotoimisto puolestaan välitti Tiedonantajan aineiston Helsingin ulkopuolella ilmestyneille sanomalehdille. Venäjän uutisia saatiin aluekomitealta tai Pietarin lehdistä. Maaliskuun lopussa kaupunkiin lähetettiin kirjeenvaihtajaksi Edvard Torniainen. Euroopan tapahtumia seurattiin myös Venäjän lehtien avulla, ja muista Pohjoismaista sekä rintamalinjan pohjoispuolelta saatiin tietoja Ruotsista saapuneiden kuriirien välityksellä. Tiedot punakaartien sotatoimista tulivat suoraan rintamaesikunnilta tai Työmiehen rintamakirjeenvaihtajalta.[1]

Lehden todellisesta levikistä ei ole tietoa, mutta painosmäärä oli suurimmillaan 110 000 kappaletta. Levikki oli todennäköisesti useita kymmeniä tuhansia, koska lehteä jaettiin muun muassa rintamajoukoille esikuntien tilausten mukaan. Irtonumeroita myytiin Helsingin ympäristössä sekä junissa. Lehdellä ei ollut omaa jakeluverkostoa, minkä vuoksi tilaukset levisivätkin lähinnä rautateiden varsilla sijainneille paikkakunnille. Myös sanomalehtipaperista oli pulaa, kunnes Kymi Oy:n tehtaat käynnistettiin maaliskuun alussa.[1][4]

Kansanvaltuuskunta julkaisi myös Tiedonantajan ruotsinkielistä versiota Finlands Folkkommissariats Notisblad. Lisäksi paikalliset työväenjärjestöt perustivat omia tiedotuslehtiään, joita ilmestyi Hangossa, Loviisassa, Porissa, Porvoossa, Tammelassa ja Tampereella.[2]

Lähteet
  1. Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 294–296. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
  2. Matikainen, Juha: Parlamentarismin kannattajasta vallankumouksen äänitorveksi : Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen lehdistö 1917-1918, s. 223–226. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2018. ISBN 978-951-39732-2-3.
  3. Rinta-Tassi 1986, s. 222–223.
  4. Matikainen 2018, s. 226–228.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.