Suomen Antimilitaristinen liitto

Suomen Antimilitaristinen liitto oli vuosina 1923–1941 toiminut suomalainen rauhanjärjestö, joka edusti aikanaan radikaalia ja vasemmistohenkistä antimilitaristista suuntausta. Liiton keskushenkilö koko sen toiminnan ajan oli rauhanaktivisti Aarne Selinheimo. Viimeisinä toimintavuosinaan Suomen Antimilitaristinen liitto oli kansainvälisen War Resisters' International (WRI) -järjestön Suomen osasto.

Suomen Antimilitaristisen Liiton johtohahmo, Aarne Selinheimo.

Suomen Antimilitaristinen liitto vastusti militarismia, imperialismia sekä nationalismia ja halusi kieltää kaikki sodan ja asellisuuden muodot. Konkreettisena päätavoitteena oli asevelvollisuuden lakkauttaminen. Selinheimo olisi toivonut liiton sitoutuvan myös kapitalismin vastaisuuteen ja lähentyvän poliittista vasemmistoa, mutta tämä ei saanut liiton johdossa laajempaa kannatusta.[1]

Suomen Antimilitaristinen liitto perustettiin 31. maaliskuuta 1923 Aarne Selinheimon kotonaan Helsingin Kruununhaassa järjestämässä kokouksessa. Taustalla oli hänen tyytymättömyytensä kolme vuotta aiemmin perustettuun Suomen Rauhanliittoon, joka toimintansa alkuvuosina korosti puolueettomuuttaan ja jossa antimilitaristiset ajatukset eivät siksi päässeet tarpeeksi esiin. Rauhanliitosta poiketen Suomen Antimilitaristinen liitto tähtäsi kaiken sodan ja militarismin hävittämiseen ja suuntasi vasemmistolaisesti värittyneen sanomansa erityisesti työväestölle. Liitto liittyi pian jäseneksi Kansainväliseen Antimilitaristiseen toimistoon IAMB:hen.[2] IAMB tunnettiin maailmalla selvästi WRI:a radikaalimpana järjestönä ja se oli ohjelmassaan sitoutunut myös vallankumoukseen.[3] Selinheimo vastusti sitkeästi antimilitaristisen liiton rekisteröimistä, koska halusi pitää sen luonteen anarkistisena. Rekisteröitymisajatuksesta luovuttiin sosiaalihallituksen hylättyä hakemuksen liian radikaalin ohjelman vuoksi, mutta vuoden 1924 lopussa järjestö haki sen sijaan Suomen Rauhanliiton jäsenyyttä. Myös tämä jäsenhakemus hylättiin, sillä rauhanliiton porvarillinen puheenjohtaja Arvi Grotenfelt ei halunnut yhdistää rauhanliittoon näin radikaalia järjestöä, joka lisäksi pyrki lainvastaiseen tavoitteeseen eli kaikkien aseiden hävittämiseen. Etsivä Keskuspoliisi (EK) piti Suomen Antimilitaristista liittoa maan turvallisuudelle vaarallisena ja solutti jo syksyllä 1924 myyränsä sen johtokuntaan.[4] EK:n näkökulmasta Liiton toiminta oli vaarallisuudessaan rinnastettavissa kommunismiin, vaikka liitto olikin avoimesti eri linjoilla kommunistien kanssa. Myös oikeiston lehdet yhdistivät sen useasti kommunisteihin, sillä Selinheimo esiintyi eräissä kommunistien tilaisuuksissa ja hänen kirjoituksiaan julkaistiin runsaasti heidän lehdissään.[5]

Liiton jäseneksi pääsy edellytti WRI:n seuraavan julistuksen allekirjoittamista: "Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan, siksi olen päättänyt olla kannattamatta minkäänlaista sotaa ja tahdon aina taistella kaikkien sen syiden poistamiseksi".[6] Suomen Antimilitaristisen liiton jäsenmäärä pysyi varsin pienenä sen koko olemassaolon ajan, mutta sen kampanjoilla oli ajoittain suurehko näkyvyys.

Kun Selinheimo vuonna 1929 nosti kutsuntoja pakoilevan aseistakieltäytyjän Arndt Pekurisen liiton puheenjohtajaksi, EK alkoi valmistautua järjestön lakkauttamiseen. Riittävää näyttöä lakkauttamisen perusteeksi ei saatu kasaan, mutta Pekurinen pidätettiin syksyllä.[7] Liiton suurimmaksi menestykseksi muodostui Pekurisen puolesta käyty kampanja, joka johti keväällä 1931 ensimmäisen siviilipalveluslain, niin sanotun Lex Pekurisen säätämiseen. Saman vuoden syyskuussa Suomen Antimilitaristinen liitto viimein virallisesti rekisteröityi, minkä jälkeen sen toiminta muuttui hieman maltillisemmaksi.[8] Toiminta hiljeni 1930-luvun jälkipuoliskolla Selinheimon suunnattua pääosaan aktiivisuuttaan perustamiinsa uusiin järjestöihin sekä hänen sairastuttuaan tuberkuloosiin.[9] Keväällä 1939 liiton nimi muutettiin Sodankieltäjien kansainvälisen liiton [WRI:n] Suomen osastoksi. Toiminta lamaantui Selinheimon kuoltua saman vuoden lokakuussa ja järjestö lakkautettiin lopullisesti jatkosodan alettua. Sen seuraajaksi perustettiin vielä 1958 Suomen Sodanvastustajat -niminen järjestö, joka eli vain muutaman vuoden.[10]

Lähteet

Viitteet
  1. Koikkalainen 2007, s. 61–62.
  2. Koikkalainen 2007, s. 39–42.
  3. Koikkalainen 2007, s. 15.
  4. Koikkalainen 2007, s. 1–2, 49–51.
  5. Koikkalainen 2007, s. 49, 67, 77, 84, 86, 89.
  6. Koikkalainen 2007, s. 48.
  7. Koikkalainen 2007, s. 90–96.
  8. Koikkalainen 2007, s. 106, 110.
  9. Koikkalainen 2007, s. 135.
  10. Koikkalainen 2007, s. 143, 148–149.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.