Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

SKS:n päärakennus sijaitsee Helsingissä Hallitus­katu 1:ssä. Talo on valmistunut vuonna 1890, ja se on Sebastian Gripenbergin suunnittelema. SKS:lla on toimitiloja myös muualla Helsingin Kruununhaassa sekä arkiston toimipiste Joensuussa.

Päärakennus uudistettiin perusteellisesti vuonna 1934 arkkitehti Jussi Paatelan johdolla. Rakennuksessa ovat olleet vuokralaisina muiden muassa Kustannusosakeyhtiö Otava, Sotasensuuri ja Suomen Akatemia.[7] Uusin peruskorjaus toteutettiin vuosina 2006–2009.[8]

SKS:n päärakennus Helsingissä Hallituskatu 1:ssä.

1800-luvun ensi vuosikymmenet olivat koko Euroopassa kansallisten kulttuurien nousun aikaa. Suomalaisten kansallista heräämistä tuki myös alueen valtapoliittinen kehitys. Suomi liitettiin vuonna 1809 Venäjän keisarikuntaan, jonka suunnitelmiin sopi maan henkinenkin irrottaminen Ruotsista. Näin tarjoutui tilaisuus kansan suomenkielisen enemmistön sivistystason kohottamiseen.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustivat vuonna 1831 Helsingin yliopiston piirissä toimivat miehet, jotka tunsivat kiinnostusta suomen kieleen ja uskoivat sen kirjallisen viljelyn tulevaisuuteen. Oman koulutuksensa ja hankkeen aatteelliset virikkeet he olivat saaneet Turun Akatemiassa, missä edellisen vuosisadan lopulla vaikutti historian ja kansanperinteen tutkija H. G. Porthan. Esikuvina olivat myös 1700-luvun lopulta alkaen Euroopan yliopistokaupunkeihin perustetut kirjallisuusseurat. Seuran syntysanojen lausujana pidetään eläinlääkäri Martti Juhana Lindforssia.[9]

Seuran perustava kokous pidettiin 16. helmikuuta 1831 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston suomen kielen lehtori Carl Niclas Keckmanin luona. Elias Lönnrot kirjoitti kokouksesta kertovassa pöytäkirjassa:

»Ja synty heidän siellä ollessa puhe suomalaisista kirja keinoista, liiatenki Suomen kielestä, mitenkä sitä parahiten saataisi tointumaan kirjallisiin menohin. Juttu päätty viimeiseltä siihen, että käytettäköön asia millä lailla tahtonsa, niin on jo ainakin keveämpi toimitettaa monelta kuin yhdeltä, jonka tähden neuoteltiin toimeen saada Seuraa – –.»

Viikon päästä varsinaisessa perustamiskokouksessa ”kirja keinot” olivat vaihtuneet ”kirjallisuudeksi” ja seura sai nimekseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Seuran ensimmäisissä säännöissä korostettiin, että ”kieli on kansallisuuden perustus”. Seura ei ollut vain akateeminen keskustelukerho vaan myös kansallishengen kasvukeskus, joka kokosi jäsenkuntaansa virkamiesten ja ylioppilaiden lisäksi valistuneita kansanmiehiä, vuodesta 1846 lähtien myös naisia.

Alkuaikojen kauaskantoisimpia hankkeita olivat kansanrunouden keruu ja julkaiseminen. Seura tuki ensimmäisen sihteerinsä Elias Lönnrotin keruumatkoja Itä-Suomessa ja Karjalassa ja julkaisi näiden matkojen tuloksiin pohjautuvat teokset, Kalevalan (1835, 1849) ja Kantelettaren (1840).

Kansanrunoutta julkaisemalla voitiin kartuttaa vähäistä suomenkielistä kirjallisuutta ja samalla rikastuttaa suomea kansankielen elävillä ilmaisuilla. Seura alkoi tuottaa suomeksi sekä tietopuolista että kaunokirjallisuutta: historioita, kielioppeja, sanakirjoja, yleistajuisia esityksiä muun muassa luonnontieteistä ja lainsäädännöstä sekä käännöksiä maailmankirjallisuuden klassikoista. Kirjoituskilpailuin etsittiin uusia tekijöitä kertomuksille ja näytelmille. Ensimmäinen suomenkielinen romaani, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, ilmestyi Seuran julkaisemana vuonna 1870.

Näin perinteinen muistitietoon, puhuttuun ja kuultuun perustuva tiedon ja kulttuurin luominen, tallentaminen ja välittäminen muuttui SKS:n työn tuloksena kirjalliseksi. Muutos johti koko yhteiskunnan kirjallistumiseen, joka ei koskenut vain tiedon välittämistä ja tallentamista vaan yhtä lailla sen tuottamista ja todellisuuden käsitteellistämistä.

SKS:n piirissä syntyivät 1800-luvulla kaikki keskeiset humanististen alojen suomenkieliset tieteelliset seurat ja monet instituutiot. Se oli vaikuttamassa Kansallisteatterin, suomalaiskansallisen liike-elämän ja pääoman sekä puoluelaitoksen syntyyn. Vaikka SKS asettui vuonna 1890 komeaan pytinkiinsä pääkaupunkiin ja sitä johtivat Helsingin herrat, tuli se luoneeksi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria läpäisevän akselin, jonka toisessa päässä olivat paikalliset perinteentaitajat.

Vuosien varrella SKS on muuttunut kansakunnan rakentajasta tieteelliseksi muistiorganisaatioksi, joka on toimintansa aikana kartuttanut suomalaista itseymmärrystä, edistänyt suomalaisen kirjallisuuden tunnettuutta Suomessa ja maailmalla sekä julkaissut huomattavan siivun suomalaista kauno-, tieto- ja tieteellistä kirjallisuutta.[10]

Kaunokirjallisuuden lisäksi SKS on julkaissut laaja-alaisesti tieteellistä kirjallisuutta toimintansa alkuvuosista asti. Pitkäaikaisiin julkaisusarjoihin kuuluvat aikakauskirja / nyttemmin kirjasarja Suomi (1841–), aikakauskirja Virittäjä (1897–) ja kirjasarjat SKS:n Toimituksia (1834–), Studia Fennica (1933–) ja Tietolipas (1945–).

SKS:n pääsisäänkäynti.

SKS on yleishyödyllinen yhdistys. Sen asioista päättävät vuosikokous ja valtuuskunta. Toimeenpanevana elimenä on hallitus.

Maaliskuussa pidettävässä vuosikokouksessa SKS:n jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 21 edustajaa. Hallituksella on vuosittain 8–10 kokousta ja asioiden valmistelua varten kaksi työvaliokuntaa, talousvaliokunta ja julkaisuvaliokunta. Hallintoelimiin valitut edustavat valtakunnallisesti SKS:n keskeisaloja sekä tutkimusta, kulttuurielämää ja yhteistyötahoja.

Pääsihteeri on SKS:n toiminnanjohtaja, joka valmistelee hallitukselle esitettävät asiat. Pääsihteerin apuna toimii johtoryhmä, johon kuuluvat osastojen johtajat sekä hallinto- ja talous- ja viestintäjohtajat. SKS:n osastoilla on henkilökuntaa noin 80 henkeä.

SKS:aan kuuluu noin 3 000 jäsentä. Ehdotukset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäseniksi hyväksyy SKS:n hallitus. Jäsenesityksiä voi tehdä SKS:n pääsihteerille. SKS:ssa on jäsenmaksu, jonka suuruudesta päätetään vuosikokouksessa.

• Hirvonen, Maija – Makkonen, Anna – Nybondas, Anna (toim.): 15 vuosikymmentä: Kirjallisia dokumentteja erään seuran historiasta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1981.
• Häggman, Kai: Sanojen talossa: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1890-luvulta talvisotaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2012.
• Häggman, Kai: Pieni kansa, pitkä muisti: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura talvisodasta 2000-luvulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 1403. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISSN 0355-1768. ISBN 978-952-222-479-8.
• Kuusi, Matti (toim.): Ladun hiihdin: Kuvakertomus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 125-vuotistaipaleelta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1956.
• Sulkunen, Irma: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831–1892. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2004.
• Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 175 vuotta. Kuvittanut Jonathan Moorhouse. Saatesanat Tuomas M. S. Lehtonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Wikimedia Commonsissa

• Järvenpää, Eeva: Keisari lahjoitti tontin Suomen kielen talolle. Helsingin Sanomat, verkkoliite 24.6.2005.
• Suomalaisen Kirjallisuuden Seura hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
• Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran satavuotispäivänä, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 15.03.1931, nro 11, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot