Sunzi

Sunzi (kiin.: 孫子; pinyin: Sūnzǐ, myös Sun Tzu) eli mestari Sun, alkuperäiseltä nimeltään Sun Wu (kiin.: 孫武; pinyin: Sūn Wǔ), oli kenraali, strategi ja filosofi muinaisessa Kiinassa. Hänen uskotaan kirjoittaneen klassisen sotastrategiasta kertovan teoksen Sodankäynnin taito. Sunzin vaikutus Kiinan ja Aasian historiaan sekä aasialaiseen kulttuuriin paitsi kirjansa kautta myös legenda-asemansa vuoksi on huomattava. 1800- ja 1900-luvuilla Sodankäynnin taito kasvatti suosiotaan länsimaissakin, ja sen oppeja hyödynnettiin käytännön tasolla. Sunzin teoksen vaikutus tuntuu vieläkin sekä aasialaisessa että länsimaisessa kulttuurissa ja politiikassa. Jotkut historioitsijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet Sunzin olemassaolon todellisena historiallisena hahmona tai sen, kirjoittiko juuri hän Sodankäynnin taidon.

Sunzi
孫子
Sunzin patsas Yurihamassa, Tottorissa, Japanissa.
Sunzin patsas Yurihamassa, Tottorissa, Japanissa.
Henkilötiedot
Kansalaisuus kiinalainen
Ammatti kenraali
Muut tiedot
Merkittävät teoksetSodankäynnin taito

Elämä

Sima Qianin 100-luvulla eaa. kirjoittama elämäkerta Shiji kertoo, että Sunzi oli nimeltään Sun Wu ja hän syntyi Qi-valtiossa ja oli Wun kuninkaan Helün sankarillinen kenraali 510-luvulla eaa. Kaksi muuta tunnettua historiikkia, Wu ja Yüe, kertovat Sunzin kuitenkin tulleen Wu-valtiosta. Shijin kertomus Sun Wun palkkaamisesta Wu-valtion palvelukseen on Kiinassa hyvin tunnettu:[1]

Wun kuningas päätti koetella Sunzin taitoja. Tämä sanoi kuninkaalle haluavansa kouluttaa kokeeksi kuninkaan 300 hovineidistä sotilaita. Sunzi varusti hovineidit sotilaan varusteilla, jakoi heidät kahteen komppaniaan ja nimitti kaksi kuninkaan suosikkihovineitiä niiden johtoon. Sulkeisharjoituksissa joukot eivät kuitenkaan toimineet, vaan naiset vain kikattivat, vaikka Sunzikin yritti heitä johtaa. Sunzi raivostui ja määräsi komppanioiden johtajat teloitettaviksi, mutta kuningas ei hyväksynyt tätä. Sunzi selitti, että mikäli sotilaat ymmärsivät käskyt, mutteivät totelleet niitä, se oli upseeriston vika. Sunzi myös lisäsi, että kenraalin säännösten mukaan hänen ei tarvitse noudattaa kaikkia kuninkaan käskyjä. Kahden jalkavaimon teloituksen jälkeen nimitettiin uudet upseerit heidän tilalleen. Tämän jälkeen komppaniat toteuttivat kaikki käskyt virheettömästi. Kuningas lopulta palkkasi Sunzin.[2]

Sima Qianin elämäkerrassa väitetään, että Sunzi todisti taisteluissa teorioidensa pätevyyden, että hän oli menestyksekäs sotilasurallaan ja että hän kirjoitti Sodankäynnin taidon oman, koetellun kokemuksensa pohjalta. Sunzin jälkeläisestä Sun Binistä tuli myös kuuluisa oppi-isä sotatieteissä.

Historiallisuus

Historioitsijat ovat kyseenalaistaneet Sunzin olemassaolon todellisena historiallisena hahmona. Perinteisesti hänen on väitetty eläneen Kevään ja syksyn aikakaudella (770–476 eaa.) Kiinassa ja olleen kenraali, joka palveli vuosina 544–496 eaa. elänyttä kuningasta. Ne tutkijat, jotka uskovat Sunzin todella olleen olemassa, sijoittavat Sodankäynnin taidon syntyvuodet Taistelevien läänitysvaltioiden -aikakaudelle (476–221 eaa.) vedoten tekstin kuvauksiin sodankäynnistä.[3]

Epäilyä ovat herättäneet niin historialliset epätarkkuudet ja anakronismit kuin sekin, että kuningas muka salli teloittaa kaksi mieluisinta jalkavaimoaan. Tutkijoiden käsitykset siitä, kenelle kunnia Sodankäynnin taidosta kuuluu, vaihtelevat Sunzista chulaiseen Wu Zixuun, tuntemattomaan kirjoittajaan, koulukuntaan Qi- tai Wu-valtiossa, Sun Biniin ja muihin.

Perinteisten lähteiden mukaan myös Sunzin jälkeläinen, Sun Bin, kirjoitti sotatieteellisen tutkielman nimeltä Sun Binin Sodankäynnin taito. Sekä Sun Wuhun että Sun Biniin viitataan klassisissa kiinalaisissa teksteissä nimellä ”Sunzi”, joten historioitsijat luulivat Sun Wun olleen itse asiassa Sun Bin aina siihen saakka, kunnes jälkimmäisen teos löytyi vuonna 1972.

Traditionalistien mukaan Sodankäynnin taidon on kirjoittanut nimenomaan Sun Wu, josta kerrotaan Shijissä sekä Kevättä ja syksyä -vuosikirjoissa ja joka vaikutti Kiinassa myöhäisellä 500-luvulla eaa. alkaen vuodesta 512 eaa. Sodankäynnin taidon esiintymistä muissa historiallisissa teksteissä pidetään todisteena Sun Wun historiallisuudesta ja siitä, että teos on hänen kynänjälkeään. Eräät strategiset käsitteet, kuten maaston kartoitus, yhdistetään Sunziin. Sitä, että ne esiintyvät myös muissa töissä, esimerkiksi Sima Rangjun Sotaministerin keinoissa, pidetään niin ikään todisteena Sunzin historiallisuudesta.

Tutkijat, jotka eivät hyväksy traditionalistien kantaa, viittaavat usein anakronismeihin, joita esiintyy Sodankäynnin taidon termistössä, siinä esitetyssä teknologiassa, ajatuksissa, tapahtumissa ja taistelutekniikassa. Tekstissä kuvaillut suuren luokan sodat ja hienostuneet tekniikat eroavat karkeammista pienistä taisteluista, jotka olivat 500-luvulle eaa. tyypillisiä. Tämän lisäksi varsinaiset aikalaislähteet eivät tue vuosisatoja myöhemmin luotuja selontekoja Sunzista. Esimerkiksi Zuozhuan, jota pidetään aikakauden tärkeimpänä lähteenä, ei vahvista hänen ottaneen osaa Wun ja Yuen välisiin sotiin. Huolimatta Sunzin kyseenalaisesta historiallisuudesta ja siitä, kirjoittiko hän todella Sodankäynnin taidon, ovat hänen hahmonsa ja itse teos olleet varsin vaikutusvaltaisia.

Hämmennystä lisää myös nimellä Sunzi suanjing tunnettu matemaattinen teos, jonka tekijän uskottiin 1600-luvulla olevan sama kuin Sodankäynnin taidon kirjoittaja. Nykyisin matemaattisen tekstin arvellaan olevan paljon uudempi kuin sodankäyntitekstin, eli alle 2100 vuotta vanha.[4]

Sodankäynnin taito

Bambupuinen versio Sodankäynnin taidosta.
Pääartikkeli: Sodankäynnin taito

Sodankäynnin taito on totuttu yhdistämään Sunziin. Sitä kutsuttiin alun perin nimellä Sunzi Bingfa tai yksinkertaisesti Sunzi, ja se kertoo sodan filosofiasta; konfliktien hallinnasta ja taistelujen voittamisesta. Teos sisältää myös kommentaarin ja selvennyksiä myöhemmiltä sotateoreetikoilta, kuten Li Quanilta ja Du Multa.

Sunzin teoksessa käyttämää kieltä voidaan lähestyä taolaisesta näkökulmasta. Sunzi esittää ihanteellisen kenraalinsa valaistuneena taolaisena mestarina. Esimerkiksi luvussa 11 todetaan, että johtajan on oltava ”tyyni ja salaperäinen” sekä kyettävä ymmärtämään ”käsittämättömiä juonia”.

Sunzin teoksen ovat löytäneet myös poliitikot ja liikemiehet. Sodankäynnin taito nimittäin käsittelee strategiaa sodankäyntiä laajemmalla tasolla. Tekstissä todetaan myös diplomatian ja kansainvälisten suhteiden olevan tärkeitä valtiolle.

Populaarikulttuurissa

Vuonna 1996 tuotettiin 13 jakson mittainen televisiosarja nimeltä Sun Wu, jossa Sun Yanjun näytteli Sunzia.

Vuonna 2008 tuottaja Zhang Jizhongin johdolla tehtiin 40-osainen historiallinen draamasarja, Bing Sheng, jossa Zhu Yawen esiintyi Sunzina.

Oliver Stonen ohjaamassa elokuvassa Wall Street – rahan ja vallan katu (1987) lainataan toistuvasti Sodankäynnin taitoa.

Sabaton-yhtyeen albumissa The Art of War käsitellään taisteluja ja Sodankäynnin taito -teosta.

Team Fortress 2 -pelissä Soldierin hahmo ylistää Sunzin sotilaallisia taitoja ja strategioita.

Lähteet

  • Sunzi: Sodankäynnin taito. (Sunzi bingfa, 400-luku eaa.) Suomentanut ja toimittanut Matti Nojonen. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-956-3.

Viitteet

  1. Nojonen 2005, s. 13, 17.
  2. Nojonen 2005, s. 14–17.
  3. Sunzi Encyclopedia Britannica. Viitattu 3.12.2014. (englanniksi)
  4. O’Connor, J. J. & Robertson, E. F.: Sun Zi MacTutor. 2003. Viitattu 3.12.2014. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.