Sunku

Sungun kunnan pinta-ala on 866,61 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu luoteessa Karhumäen, koillisessa Karhumäen piirin Poventsan, etelässä Tolvojan ja Suurlahden sekä lännessä Kontupohjan piirin Käppäselän kuntiin[5]. Pinta-alasta 55,2 % on vesialuetta, 38,7 % metsää ja 5,1 % maatalousmaata[4].

Seutu kuuluu Äänisniemen harjualueeseen, jonka maisemaa leimaavat kapeat ja jyrkät harjut sekä niiden välissä sijaitsevat järvet, suot ja joet. Kunnan alueella virtaa Putkajoki. Suurimmat järvet ovat Ääninen, Putkozero, Ladmozero, Tšužmozero, Gahkozero ja Vantšozero.[6] Suojeltuja luonnonmuistomerkkejä ovat Putkozeron luoteisrannan maan pinnalle ulottuva šungiittiesiintymä, Tri Ivana -niminen lähde sekä Kovšozeron kasvinsuojelualue[7].

Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluvat Bolnitšnyin ja MMS:n taajamat sekä 28 kylää: Ažepnavolok, Batova, Berežnaja, Bor-Pudantsev, Deriguzovo, Fedotovo, Fominskaja, Gorskaja, Hašezero, Jekimovo, Jonina Gora, Kažma, Keftenitsy, Korobeinikovo, Korovnikovo, Lahnovo, Medvedeva, Mustova, Nikonova Guba, Oneženy, Ontova, Perhina, Poberežje, Podgorskaja, Sigovo, Timohovo, Tšerkasy ja Verhnjaja Putka. Yli sadan asukkaan kyliä ovat Kažma ja Bor-Pudantsev. Kahdeksassa kylässä ei ole lainkaan vakituista asutusta (vuonna 2013).[3]

Kunnan väkiluku laskee heikon taloudellisen tilanteen, alhaisen syntyvyyden ja korkean kuolleisuuden seurauksena. Suuri osa väestöstä on eläkeläisiä. Keskuskylässä oli vuonna 1959 asukkaita 1 300, 1970-luvulla runsas tuhat ja vuonna 1989 asukkaita oli 939.[8] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 92 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 2 % ukrainalaisia, 2 % karjalaisia ja 2 % valkovenäläisiä[9].

Sungun pogosta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1375. 1400-luvulta lähtien se oli tärkeä Vienanmereltä etelään suuntautuneen tavaraliikenteen ja kaupan keskus. Neljästi vuodessa pidettyjen Sungun markkinoiden merkitys väheni Muurmannin radan rakentamisen jälkeen, mutta perinnettä jatkettiin aina 1930-luvun alkuun saakka. 1700-luvun alussa paikkakunnalla toimi rautatehdas, jossa valettiin sotalaivojen ankkureita. Sunku tunnettiin myös maanviljelystään ja koruompelustaan, jonka tuoteet saivat kansainvälistäkin mainetta.[2] Sungun koruompelijoiden arttelin pohjalta perustettiin vuonna 1950 Zaonežskaja vyšivka -niminen yritys, joka nykyään toimii Karhumäessä nimellä Karelskije uzory[10]. 1800-luvun lopussa Sungun läheltä löydettiin antrasiittiä muistuttava amorfinen kivihiililaji, joka sai nimen šungiitti[7].

1920-luvulle saakka Sunku muodosti Aunuksen läänin Poventsan kihlakuntaan kuuluneen volostin eli kunnan[11]. Vuonna 1905 siihen kuuluivat Filippova Goran, Kažman, Käppäselän, Perälahden (ven. Perguba) ja Seleznevon kyläkunnat, joissa oli yhteensä 146 kylää ja 7 600 asukasta. Sungun pogostalla oli koulu, 20 taloa ja 104 asukasta.[12] Vuoden 1899 tulipalon jälkeen rakennettiin zemstvon sairaala, kauppahalli ja kaksi kirkkoa, mutta vuonna 1916 tuli tuhosi jälleen lähes koko kylän[13].

Vuonna 1927 perustettiin Sungun piiri,[14] johon kuuluivat Deriguzovon, Foimoguban, Kažman, Kuusirannan, Pajanitsyn, Tolvojan ja Virojärven kyläneuvostot. Vuonna 1926 piirissä oli 14 800 asukasta, joista lähes kaikki olivat venäläisiä.[15] Sungun ja Suurlahden piirit yhdistettiin vuonna 1930 Äänisentakaiseksi piiriksi,[14] jossa Sunku toimi sekä piirin että Deriguzovon kyläneuvoston keskuksena. Sungun pogostalla asui vuonna 1933 255 venäläisen lisäksi myös 104 suomalaista ja 24 muiden kansallisuuksien edustajaa.[16]

Jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 alue oli suomalaisten miehittämä. Neuvostojoukot polttivat vetäytyessään Sungun kylän, ja sodan jälkeen Äänisentakaisen piirin keskus siirrettiin Suurlahteen.[13] Äänisentakainen piiri liitettiin vuonna 1959 Karhumäen piiriin,[13][14] jossa Sunku toimi kyläneuvoston keskuksena[17]. Nykyinen Sungun maalaiskunta on perustettu vuonna 2004[18].

Sungun kautta kulkee Karhumäen, Tolvojan ja Suurlahden välinen maantie. Kylästä on linja-autoyhteys Karhumäkeen. MMS:n taajamassa ja Bor-Pudantsevissa on laivalaiturit.[19]

Kunnan pääelinkeino on maatalous, jota harjoittaa Karhumäen meijerin aputalous ja viisi yksityisviljelijää. Lisäksi on asukkaiden palstaviljelmiä, lohenkasvatuslaitos ja kaksi mehiläistarhaa. 1990-luvun talousromahduksen jälkeen on siirrytty pitkälti luontaistalouteen.[4]

Keskuskylän palveluihin kuuluu lastentarha, keskikoulu, vapaa-ajantalo, kirjasto, pieni poliklinikka, posti ja muutama kauppa. Bor-Pudantsevissa ja Kažmassa on kulttuuritalo, kirjasto ja kauppa.[20]

Hašezeron kylän lähellä on kivikautisia asuinpaikkoja ja Pajanitsyn lounaispuolella keskiaikainen linnamäki. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluvat Oneženyn kirkko, Batovon, Hašezeron, Keftenitsyn, Pajanitsyn, Regimatkan ja Tšerkasyn tsasounat sekä vanhat asuin- ja talousrakennukset.[21] 1600–1700-lukujen vaihteessa pystytetty Pajanitsyn tsasouna on valtakunnallinen rakennussuojelukohde ja ainutlaatuinen esimerkki Äänisniemelle aikoinaan tyypillisestä puuarkkitehtuurista[22]. Valtakunnallinen status on myös ilmeisesti 1600-luvun lopulla rakennetulla Keftenitsyn tsasounalla[23]. Kolmas suojelukohde, entisen Tšasovenskajan kylän tsasouna, paloi marraskuussa 2012[24]. Sungussa ja Pajanitsyssa on toisessa maailmansodassa kaatuneiden neuvostosotilaiden hautapaikat[21].

Putkozeron rannalla sijaitsee lomakylä Zaonego. Matkailijoita houkuttelevat seudun kauniit maisemat sekä kalastus- ja metsästysmahdollisuudet.[25]

• Generalnyi plan i pravila zemlepolzovanija i zastroiki Šungskogo selskogo poselenija Medvežjegorskogo munitsipalnogo raiona Respubliki Karelija. Tom 2: Materialy po obosnovaniju projekta 2012. Moskva: Institut regionalnoi strategii. Viitattu 16.3.2013. (venäjäksi)
• Karelija: entsiklopedija, tom 3. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.

• Sungun kunnan sivusto (venäjäksi)
• Sungun kunta Karhumäen piirin sivustolla (venäjäksi)
• Sunku Karjalan tasavallan matkailusivustolla (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
• Kuvia Keftenitsyn tsasounasta (venäjäksi)
• Kuvia Pajanitsyn tsasounasta (venäjäksi)