Suni

Sunin suvun nimi Neotragus tulee kreikan sanoista neos (”uusi”) ja tragos (”urosvuohi”). Lajinimi moschatus tulee uuslatinasta ja viittaa myskiin, joka antaa eläimelle pistävän ominaishajun. Nimitys suni on peräisin Kaakkois-Afrikasta.[4]

Sunin ruumiinpituus on 57–62 senttiä, säkäkorkeus 33–38 senttiä ja paino 4–6 kiloa. Naaraat ovat hieman uroksia suurempia.[5] Hännän pituus on 8–13 senttiä. Turkin yleisväri on punertavanruskea. Vatsapuoli, kurkku, leuka ja jalkojen sisäosat ovat valkoiset. Selkä on tummempi kuin jalat ja kyljet. Pää ja kuono ovat punertavat, joskin silmiä ympäröi pään muuta väriä vaaleampi rengas. Jaloissa on heti sorkkien yläpuolella musta juova.[4] Vain uroksilla on 6,5–13,3 senttiä pitkät, mustat, harjanteiset, taaksepäin osoittavat sarvet. Sunilla on hoikka ruumiinrakenne ja sen takajalat ovat ruumiin kokoon suhteutettuna suuret.[6] Korvat ovat suuret ja leveät. Niiden ulkopinnat ovat tuhkanharmaat ja sisäpuolet vaaleanpunaiset.[5] Sunin silmänedusrauhaset ovat ruumiin kokoon nähden suuremmat kuin millään muulla Afrikan antiloopilla. Rauhasten erite tuoksuu voimakkaasti myskille.[5][7]

Sunia tavataan Afrikan kaakkoisosissa. Pohjoisessa lajia elää Kenian Aberdarevuoristossa ja Mount Kenyalla, ja rannikkoa pitkin aina Tanajoelle saakka. Levinneisyysalueen eteläraja kulkee St. Lucian suomaalla KwaZulu-Natalin koillisosassa, Etelä-Afrikassa. Tansaniassa sitä tavataan maan itäososissa ja joillain rannikon saarilla, kuten Sansibarissa ja Mafialla, mutta ei Pemballa. Muita lajin levinneisyysalueen maita ovat Mosambik, Zimbabwe ja Malawi.[1]

Sunin elinympäristöä ovat rannikoiden tiheiköt ja metsät, vuoristometsät 2 700 metrin korkeuteen asti, kuivat lehtipuutiheiköt ja muut alueet, joissa on tiheä aluskasvillisuus. Laji on mahdollisesti hyötynyt siitä, että ihmistoiminta on kasvattanut sekundäärisen kasvillisuuden alaa.[1]

Sunikannan kooksi arvioidaan 365 000 yksilöä, eikä se ole uhanalainen. Suni on mukautuva ja kestää kohtalaista metsästystä. Sitä metsästetään sen piilottelevista elintavoista ja hyvästä suojaväristä huolimatta koirilla, ansoilla ja verkoilla. Suuressa osassa levinneisyysaluetta kanta on luultavasti vakaa, mutta on taantumassa alueilla, joilla metsästyspaine on suuri, ja suojelualueilla, joilla elää liikaa njaloja (Tragelaphus angasii). Liian suureksi kasvanut njalapopulaatio vähentää sunien tarvitsemien pensaiden määrää. Maanviljelyn laajenemisen, asutuksen leviämisen, salametsästäjien ja vapaana liikkuvien koirien takia suni on hävinnyt suuresta osasta Etelä-Afrikkaa, jossa laji on nykyään harvinainen. Esiintymistiheys vaihtelee eri alueilla. Esimerkiksi Sansibarissa ja Lengwen kansallispuistossa Malawissa yksilötiheys on 13,0–17,0/km², mutta Mkuzin riistansuojelualueella Etelä-Afrikassa vain 0,9/km². Tärkeitä suojelualueilla eläviä sunipopulaatioita on myös muun muassa Aberdaren, Mount Kenyan ja Temben kansallispuistoissa sekä Selousin ja Maputon riistansuojelualueilla.[1][6]

Sunit liikkuvat enimmäkseen illalla ja öisin. Muun ajan päivästä ne nukkuvat suojaisassa ja varjoisassa paikassa. Sunit elävät joko pareittain tai pieninä ryhminä, joissa on yksi uros ja muutama naaras. Urokset puolustavat noin kolmen hehtaarin reviiriä. Ne voivat jakaa sen usean naaraan kanssa. Reviirin rajat merkitään silmänedusrauhasen eritteellä ja yhden tai useamman yksilön käyttämillä lantakasoilla. Sunien ääntelyyn on raportoitu sisältävän terävää vihellystä ja heikkoa haukkumista. Sunin elinikä voi olla jopa 10 vuotta.[4]

Sunien vihollisia ovat kissaeläimet, petolinnut ja käärmeet, jotka ovat vähintään sunin kokoisia. Vaaran lähestyessä suni piiloutuu ja jähmettyy paikoilleen. Se pakenee vain jos uhka tulee melkein sen yläpuolelle. Tällöin se loikkaa ylös, kiertelee pensaiden ympärillä ja katoaa aluskasvillisuuden joukkoon.[4]