Summit Series 1974

Summit Series 1974 oli jatkoa kaksi vuotta aiemmin pelatulle Summit Seriesille. Tuossa turnauksessa Kanadan ja Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueet olivat kohdanneet toisensa parhailla mahdollisilla kokoonpanoillaan. Toisin kuin vuoden 1972 Summit Seriesissä vuonna 1974 Kanadan joukkueessa ei pelannut NHL-pelaajia. Joukkue oli muodostettu WHA-sarjan pelaajista[1]. He olivat jääneet pois edellisestä sarjasta.

Ottelusarja pelattiin samanlaisella ohjelmalla kuin ensimmäisessä turnauksessakin. Otteluja oli kahdeksan, joista neljä ensimmäistä pelattiin eri puolella Kanadaa ja neljä seuraavaa Neuvostoliitossa Moskovassa. Tällä kertaa Neuvostoliitto voitti turnauksen[1]. Neuvostoliitto onnistui kaatamaan Kanadan ammattilaisryhmän neljä kertaa kahdeksasta pelistä[1]. Kolme kohtaamista päättyi tasan ja yhden voitti Kanada[1]. Tuo peli pelattiin Torontossa.

Bobby Hull, joka siirtyi vuonna 1972 NHL:stä Winnipeg Jetsiin WHA-liigan samoin kuin Gordie Howe, joka pelasi myös vuonna 1972 WHA-liigassa, saivat nyt mahdollisuuden pelata Neuvostoliittoa vastaan, koska edellisessä turnauksessa WHA-pelaajat suljettiin turnauksesta pois NHL:ää kilpailevan sarjan syntymisen vuoksi. Koska tällä kertaa Kanadan miehistö koostui WHA-liigan pelaajista NHL -pelaajien sijaan, oli Kanada jonkin verran heikompi kuin kaksi vuotta aiemmin. Heikkous johtui lähinnä siitä, että WHA oli uusi sarja tuolloin, jonka pelaajat koostuivat suurimmaksi osaksi pienemmistä sarjoista tulleista pelaajista, sekä muutamista NHL-tähdistä ja veteraaneista. Kanadan joukkueesta Paul Henderson, Frank Mahovlich ja Pat Stapleton olivat ainoat, jotka pelasivat molemmissa Summit Serieseissä.

Ottelut

17.9.1974 Québec
Kanada 33 Neuvostoliitto
19.9.1974 Toronto
Kanada 41 Neuvostoliitto
21.9.1974 Winnipeg
Kanada 58 Neuvostoliitto
23.9.1974 Vancouver
Kanada 55 Neuvostoliitto
1.10.1974 Moskova
Neuvostoliitto 32 Kanada
3.10.1974 Moskova
Neuvostoliitto 52 Kanada
5.10.1974 Moskova
Neuvostoliitto 44 Kanada
6.10.1974 Moskova
Neuvostoliitto 32 Kanada

Pistepörssi

NimiOttelutMaalitSyötötPisteet
1. Bobby Hull8729
2. Aleksandr Jakušev7538
3. Ralph Backstrom8448
4. Gordie Howe7347
5. Valeri Harlamov8257
6. Vladimir Petrov7167
7. Andre Lacroix8167
8. Boris Mihailov7426
9. Mark Howe7246
10. John McKenzie8235

Joukkueet

Neuvostoliitto

Kanada

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. Honkavaara, Aarne ym.: Kaukalon leijonat, s. 136. US-Mediat Oy, 1989.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.