Sulindaakki

Huoneenlämpötilassa sulindaakki on keltaista kiteistä jauhetta, joka ei käytännöllisesti katsoen liukene veteen happamissa olosuhteissa, mutta paremmin neutraaleihin tai emäksisiin liuoksiin. Yhdiste liukenee etanoliin, metanoliin ja pienissä määrin etyyliasetaattiin.[1]

Sulindaakki on aihiolääke, joka pelkistyy elimistössä aktiiviseksi sulfidijohdannaiseksi. Aktiivisen johdannaisen lisäksi muodostuu myös kipulääkkeenä inaktiivisia metaboliitteja kuten sulfoni ja hydroksyloituja johdannaisia. Sulindaakin aktiivinen sulfidimetaboliitti on syklo-oksigenaasientsyymien inhibiittori eli niin kutsuttu COX-inhibiittori. Syklo-oksigenaasientsyymin toiminnan estyessä prostaglandiinien biosynteesi estyy, mikä lievittää tulehdustilaa elimistössä. Kivunlievityksessä sulindaakin teho on indometasiiniin verrattava, mutta tulehdusta vähentävät vaikutukset ovat heikompia, joskin pitempivaikutteisia. Sulindaakkia voidaan käyttää lievän tai keskivaikean kivun lievittämiseen nivelreumaa, nivelrikkoa tai kihtiä sairastavilla potilailla.[3][2][4][5][6]

Tavallinen annostus sulindaakilla on 100–200 mg kahdesti päivässä, kun se indometasiinilla on 25–50 mg kahdesti tai kolmesti. Valmiste imeytyy suun kautta otettuna ruoansulatuskanavasta yli 90-prosenttisesti. Lääke metaboloituu maksassa ja inaktiiviset hajoamistuotteet erittyvät osittain virtsaan, osittain ulosteeseen.[3][2][4]

Tyypillisimpiä sulindaakin aiheuttamia haittavaikutuksia ovat ruuansulatuskanavan oireet kuten huonovointisuus, vatsakipu ja ummetus. Muihin tulehduskipulääkkeisiin verrattuna riski vatsahaavan saamiseen on alhaisempi. Lääkeaine voi aiheuttaa myös päänsärkyä ja huimausta. Allergiset iho-oireet ovat harvinaisia, joskin hitaasti ilmaantuvia ja toisinaan vakavia, jopa Stevens-Johnsonin oireyhtymä on kuvattu. Maksaan ja haimaan kohdistuu lääkkeestä muita tulehduskipulääkeitä pahempaa rasitusta pitkän puoliintumisajan ja enterohepaattisen kierron vuoksi. Maksaan kohdistuvat sivuvaikutukset ovat sulindaakillakin silti harvinaisempia kuin parasetamolilla. On huomattava, että aktiivisen aineenvaihduntatuotteen puoliintuminen on puolta hitaampi kuin aihiovalmisteen.[2][3][5][7]

On todettu, että rotilla osa sulindaakista erittyy maitoon. Ihmiskokeilla asiaa ei ole varmistettu. Käyttöä raskauden ja imetyksen aikana ei suositella Yhdysvalloissakaan, missä lääkettä on reseptivalmisteena saatavissa.[4]

Suilndaakkisynteesin lähtöaine on 2-metyyli-3-(p-fluorifenyyli)propaanihappo, joka syklisoituu polyfosforihapon vaikutuksesta indanonijohdannaiseksi. Tämä on molekyylinsisäinen Friedel–Crafts-asylointi. Reformatski-reaktio indanonijohdannaisen ja metyylibromiasetaatin välillä sinkin läsnä ollessa muodostaa tertiäärisen alkoholin, josta p-tolueenisulfonihapon vaikutuksesta eliminoituu vettä ja muodostuu alkeeni. Muodostuvan tuotteen orto-asemassa aromaattiseen bentseenirenkaaseen nähden sijaitseva protoni on suhteellisen hapan ja yhdiste reagoi kondensaatioreaktiolla emäksisissä olosuhteissa p-tiometyylibentsaldehydin kanssa. Emäksenä käytetään natriummetoksidia. Emäksisissä olosuhteissa tapahtuu myös esteriryhmän hydrolyysi. Reaktion viimeisessä vaiheessa hapetetaan tioryhmä sulfoksidiryhmäksi natriumperjodaatilla.[6][8]