Suleiman Suuri

Noustuaan valtaistuimelle isänsä jälkeen Suleiman surmautti ensitöikseen kaikki neljä veljeään, minkä jälkeen hän teki useita sotilaallisia valloituksia, joista ensimmäinen oli Belgradin valloitus 1521.[1] Vuonna 1522 hän valloitti piirityksen jälkeen Rodoksen ja antoi johanniitoille mahdollisuuden vetäytyä Maltalle.

29. elokuuta 1526 Suleiman löi Unkarin kuninkaan Ludvig II:n (Lajos II) Mohácsin taistelussa ja miehitti suurimman osan Unkarista ennen kuin luovutti sen hallittavaksi Transilvanian prinssille János Zsigmondille. Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari Kaarle V ja hänen veljensä Ferdinand Itävallan arkkiherttua valloittivat Unkarin uudelleen. Vastatoimena Suleiman yritti valloittaa Unkarin kahdesti. Hän saavutti Wienin vuosina 1529 ja 1532, mutta molemmilla kerroilla sää esti valloituksen. Vuonna 1533 Suleiman kirjoitti Ferdinandin kanssa sopimuksen, joka jakoi Unkarin kahtia Habsburgien ja Szapolyain kesken. Szapolyain kuoltua Unkarin alueet jäivät Ferdinandille, joka yllytti Suleimania annektoimaan Unkarin. Tämä johti useisiin sotiin ja rauhansopimuksiin ennen kuin status quo palautui.

Seuraavina kahtena vuosikymmenenä Suleiman annektoi valtavia alueita Pohjois-Afrikasta Marokosta itään, ja lisäksi koko Lähi-itä Persiasta pohjoiseen annektoitiin. Nopea laajeneminen liittyy lyhyeen meriherruuteen Välimerellä, Punaisellamerellä ja Persianlahdella. Vuonna 1562 hän valloitti Transilvanian. Hän ei ollut aivan yhtä menestyksellinen vuonna 1565, kun Johanniittain ritarikunnan onnistui murtaa Maltan piiritys, joka oli alkanut 18. toukokuuta ja kesti aina 8. syyskuuta asti.

Suleimania on historiallisissa yhteyksissä pidetty vaarallisena ja jopa julmana hallitsijana, mutta valtakunnassaan hänet tunnettiin rehtinä hallitsijana, joka taisteli korruptiota vastaan ja oli taiteiden ja filosofian suuri ihailija. Hänet myös nimettiin yhdeksi suurimmista islamilaisista runoilijoista[1] ja menestyksekkääksi kultasepäksi. Hän ansaitsi lempinimensä Lainantaja uudistettuaan osmanien lakijärjestelmän. Hänen kokoamansa lait käsittivät lähes kaikki senaikaisen elämän alueet.

Suleiman kuoli Szigetvárin taistelun voittoa edeltäneenä yönä vuonna 1566. Szigetvárissa mukana olleiden virkamiesten ja armeijan johtajien oli pidettävä kuolema salassa, jotta Ottomaanivaltakunnan janitsaarisotilaiden kapina estettäisiin. Vain Suleimanin lähimmät ihmiset, hänen lääkärinsä ja perijä Selim saivat heti tiedon sulttaanin kuolemasta. Muulle valtakunnalle asiasta tiedotettiin vasta sotaretken jälkeen.

Suleiman Suuri on haudattu Süleymaniye Camiihin Istanbuliin yhdessä vaimonsa Roxelanan kanssa. Tutkijat uskovat kuitenkin että hänen sydämensä ja muut sisäelimet haudattiin paikan päälle Unkariin, sillä vuonna 2013 alkaneissa kaivauksissa on löydetty siihen viitteitä. Kaivauksissa on löytynyt myös ottomaanien kaupunki Turbek, joka tuhoutui kun Habsburgit 1680-luvulla karkottivat ottomaanit Unkarista.[2]

Hänen kuollessaan suurimmat muslimikaupungit (Mekka, Medina, Jerusalem, Damaskos ja Bagdad), monet Balkanin provinsseista aina Itävaltaan asti ja suurin osa Pohjois-Afrikkaa kuuluivat hänen valtakuntaansa.

Lännessä Suleimanin hovi oli kuuluisa vauraudesta ja yleellisistä juhlista. Hänen viidennen poikansa ympärileikkausta juhlittiin kolme viikkoa. Kerrotaan, että hän ei koskaan käyttänyt samaa asua kahdesti ja että hänen käyttämänsä astiat olivat kultaisia tai hienoimmasta posliinista valmistettuja.[1] Suleimanin aikakauden loiston suurimpia muistomerkkejä ovat mestariarkkitehti Sinanin rakennukset.[1]

Suleiman rikkoi perinteitä nostamalla kaksi orjaa korkeisiin asemiin. Ensimmäinen oli Ibrahim pašša (İbrahim Paşa), joka nousi suurvisiiriksi 13 vuoden ajaksi.^lähde? Toinen oli ukrainalainen Anastasija Lisovska[3] (tunnetaan myös useilla muilla nimillä kuten Roxelana ja Hürrem) ortodoksipapin tytär, joka kohosi haaremin arvoaskelmilla ylös, ja hänestä tuli Suleimanin lempivaimo valtakunnan ja muun maailman hämmästykseksi. Hänen kanssaan Suleiman sai tyttären Mihrimarin (Mihrumâh) ja pojat Mehmed (kuoli nuorena), Selim, Bayezid ja Cihangir (syntyi fyysisesti vammaisena).^lähde? Hänestä kertoo ukrainalaisen kirjailijan Pavlo Zahrebelnyin romaani Roksolana (1980)[3].

Suleimanin kuolemaa ennakoiden kamppailu hänen valtaistuimensa perimisestä alkoi jo hänen elinaikanaan. Ilmeisesti Hürremin lietsomassa valtataistelussa Suleiman murhautti Ibrahimin, joka tuki Suleimanin ensimmäistä poikaa Mustafaa ja korvasi hänet vävyllään Rustem Paššalla (Rustem Paşa). Ilmeisesti pelätessään Mustafan suosion armeijassa uhkaavan valtaansa Suleiman kuristutti myöhemmin myös Mustafan. Näin hän avasi Hürremin pojille tien valtaistuimelle.

Hürremin kuoltua 1558 veljesten Bayezid ja Selim välinen kiista puhkesi avoimeksi sodaksi. Seuraavana vuonna Suleimanin tukema Selim voitti Bayezidin armeijan Konyan taistelussa, jonka jälkeen Bayezid pakeni Persiaan. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen Suleiman sai suostuteltua Persian šaahi Tamasp I:n järjestämään Bayezidin salamurhan 1562.[4]

• Stoneman, Richard: Matkaopas historiaan: Turkki. Puijo, 1993. ISBN 951-579-033-6.

• Mika Waltarin romaani Mikael Hakim kertoo fiktiivisesti Suleimanin poikien välisestä valtataistelusta.