Sukupuolten välinen palkkaero

Sukupuolten keskipalkkojen eroon on annettu useita syitä. Tutkija Antti Kauhasen mukaan syitä ovat:[8]

• Ammatillinen eriytyminen eli se, että miehet työskentelevät aloilla, joilla maksetaan korkeampaa palkkaa kuin naisten suosimilla aloilla. Miesten suosimia aloja ovat esimerkiksi rakennus- ja kuljetusala, kun naisten aloja ovat hoito-, palvelu- ja myyntityö.
• Koulutusvalinnat. Miehet hankkivat usein teknillisen tai luonnontieteellisen koulutuksen, joka vie korkeapalkkaisiin töihin. Naiset valitsevat usein kasvatustieteellisen, humanistisen tai terveys- ja sosiaalialan koulutuksen, joka johtaa matalampipalkkaisiin töihin.
• Miesten ja naisten sijoittuminen erilaisiin työtehtäviin yksittäisen teollisuusyrityksen sisällä. Miehet sijoittuvat suhteellisen usein hyvin palkattuihin tutkimus- ja kehitystehtäviin sekä tuotannon suunnitteluun ja johtoon. Naistoimihenkilöiden osuus on suuri taloushallinnossa ja henkilöstöpuolella.
• Miehet sijoittuvat naisia selvästi useammin johtajiksi.
• Miehillä on naisia enemmän työkokemusta, koska naiset ovat miehiä selvästi enemmän pois työelämästä lasten takia.

Syiksi sille, että palkkaerot eivät työtehtävä, koulutus, työkokemus ja esimiesasema huomioon otettunakaan kokonaan katoa, on esitetty esimerkiksi:[8]

• Miehet tekevät naisia enemmän ylityötunteja.
• Miehet pyytävät palkankorotuksia naisia useammin.
• Naisia syrjitään.

Professori ja tutkimusjohtaja Mika Malirannan mukaan sukupuolten palkkaeroja selittävät työaika, työkokemus ja työtehtävät. Miehet tekevät naisia pitempää työpäivää, naiset menettävät työtunteja ja työkokemusta lastenhoidon vuoksi, ja miehet hakeutuvat korkeapalkkaisiin töihin ja johtoasemiin kun naiset valitsevat useammin matalapalkkaisen työn.[14]

Tutkija Pauli Sumasen mukaan miesten tekemät suuremmat työtunnit selittävät koko palkkaeron.[14] Naisten keskimääräinen työviikko Suomessa on 32 tuntia ja miesten 38 tuntia.[15] Työaikaerossa on kyse osaksi siitä, että työnkuvia on muutettu monilla naisvaltaisilla aloilla siten, ettei kaikille työntekijöille tarjota enää kokopäivätyötä[16].

Sekä suuri- että pienituloisimmissa on eniten miehiä ja näin on kaikissa työikäisten ikäryhmissä. Naisten tuloerot ovat pienempiä. Evan johtaja Emilia Kullaksen mukaan erot eivät johdu naiseudesta vaan naisten valinnoista: naiset tekevät vähemmän töitä ja ovat harvemmin yrittäjinä. Naiset myös kouluttautuvat eri aloille kuin miehet: melkein puolet korkeakoulutetuista miehistä on insinöörejä, naisista 6 %. Muissa insinöörivetoisissa maissa, kuten Virossa ja Saksassa, naisinsinöörien osuus on aivan toista; Suomessa valinnat ovat sukupuolittuneita. Teinien valintoihin vaikuttaminen on kuitenkin vaikeaa.[17]

Naisia on erittäin vähän yrityksensä myynnillä rikastuneista yrittäjistä. Jo sotealan avaaminen markkinoille nostaisi alan naisten tuloja, myös yritysten omistajina. Tasa-arvoministerinkään mukaan laeilla ei voi vaikuttaa työmarkkinoiden sukupuolittumiseen, mutta koulu ja työmarkkinajärjestöt voivat ja uudistetut perhevapaat alkavat tasata tilannetta. 18–20-vuotiaissa naisilla ovat suuremmat tulot muun muassa miesten asevelvollisuuden vuoksi. Nuoret ovat pienituloisimpia. Hyvätuloisimpia olivat lapsiperheiden isät; heistä 30 % oli suurituloisimmassa kymmenyksessä.[17]

Professori Katariina Salmela-Aron ym. tutkimus osoitti, että miehet yleensä tavoittelevat työelämässä rahaa, statusta, uraa ja itsensä kehittämistä. Tällaiset ihmiset hakeutuvat parempipalkkaisille aloille, usein teknisille ja matemaattis-luonnontieteellisille. Naisille yleensä tärkeämpää on työn ja perheen yhdistäminen ja muiden auttaminen. He hakeutuvat toisille aloille, joilla on usein pieni palkka, useimmiten sosiaali- ja terveysalalle.[18]

Vaativimmissa töissä pitäisi asettaa ura selvästi perheen edelle. Miehet pystyvät siihen useammin kuin naiset, koska kodin hoivavastuu jakautuu epätasa-arvoisesti.[19][20] 91 % äideistä käyttää ainakin tunnin päivässä kotitöihin, verrattuna vain 31 % miehistä, joilla on lapsia.[21] Naiset käyttävät Suomessa keskimäärin 3,6 tuntia päivässä kotitöihin ja lastenhoitoon. Miehet käyttävät kotitöihin ja lastenhoitoon huomattavasti vähemmän aikaa.[22]

Sosiologi Steven Goldbergin mukaan korkean statuksen asemat kuuluvat kaikissa yhteiskunnissa pääasiassa miehille. Tämä johtuu siitä, että aseman korkea status saa miehet – voimakkaammin kuin naiset – käyttäytymään tavalla, jolla he saavuttavat tuon statuksen. Goldbergin mukaan tämä johtuu miehen fysiologiasta.[23] Goldbergin mukaan miehillä on suuri määrä testosteronia, mikä tekee miehistä luonnollisesti kilpailullisempia kuin naiset. Testosteroni tekee miehistä Goldbergin mukaan myös aggressiivisia ja valtaa tavoittelevia, mikä johtaa siihen että miehet vievät yhteiskunnan korkeat asemat ja naisille jäävät alemmat asemat.[24] Goldbergin teoria liittyy siihen, että miehellä on keskimäärin korkeampi motivaatio saavuttaa asema kuin keskimäärin naisella. Goldbergin mukaan se ei tarkoita että korkean motivaation mies on asemassa parempi kuin nainen, ja hän ei näe syytä miksei samasta työstä voi maksaa samaa palkkaa naiselle. Goldbergin mukaan olemassa myös korkean motivaation naisia. He saavuttavat, vaikkakin melko harvoin, korkeimman aseman yhteiskunnassa. Korkea motivaatio ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen suoriutuisi korkeassa asemassa muita paremmin.[25]

Katso myös: Sukupuoli ja psykologia

Työsuorituksista on vaikea löytää aineistoa muilta kuin juristeilta. Ghazala Azmatin ja Rosa Ferrerin tutkimuksessa mitattiin yhdysvaltalaisjuristien työtunteja ja asiakkaiden hankintaa: miehet laskuttivat 10 % enemmän tunteja ja hankkivat yli kaksinkertaisen rahamäärän uusilta asiakkailta. Azmatin mukaan työtunnit ja runsaampi asiakkaiden hankkiminen selittävät pitkälti palkkaerot ja sama voi koskea muitakin aloja. Niitä puolestaan selittivät pienet lapset sekä naisten vähäisempi kunnianhimo, he halusivat firman osakkaiksi paljon miehiä harvemmin.[26]

Stanfordin Rebecca Diamondin mukaan miehet tienaavat Uber-kuljettajina 7 % enemmän tunnissa, vaikka kyseessä on puhdas provisiopalkka ja voisi olettaa asiakkaiden suosivan naiskuljettajia, joita on 27 %, ja syrjivän miehiä. Miehet kuitenkin ajavat 50 % enemmän kyytejä viikossa ja lopettavat harvemmin ja ovat siksi naisia kokeneempia, mikä selittää 30 % erosta. He myös ajavat 2 % nopeammin, kuten muutkin miesautoilijat (jotka silti ajavat naisia vähemmän kolareita kilometriä kohden) mikä selittää 50 % erosta. Miehet myös valitsevat ajaa kalleimpina tunteina ja viikonpäivinä ja kalleimmissa paikoissa ja reiteillä, kuten lentokenttäajoissa, mikä selittää 20 % erosta.[27] Diamondin mielestä tämä osoittaa, että jopa uudessa keikkataloudessa, jossa, toisin kuin esimerkiksi rahoitusalalla, äärimmäiset pitkät työviikot ja täysin tauoton työura eivät ole niin tärkeitä, palkkaero ei mene nollaan ja kokemuserolla on vaikutusta palkkaan. Syrjinnästä ei ole kyse vaan sukupuolten preferenssieroista ja enemmästä työnteosta. Naiset tekevät Uberilla vähemmän tunteja ja ajavat hitaammin, mutta niin he tekevät muuallakin yhteiskunnassa.[27]