Mehikasvi

Mehikasvi eli sukkulentti on kserofyytti eli pitkäaikaiseen kuivuuteen sopeutunut kasvi, jolla on suuret vesisolukot, pieni haihtumispinta-ala ja paksu päällyskalvo. Mehimäisen osan perusteella mehikasvit voidaan jakaa mehivartisiin eli varsisukkulentteihin (muun muassa kaktus- ja tyräkkikasvit) ja mehilehtisiin eli lehtisukkulentteihin (muun muassa maksaruohot ja agaavet) kasveihin.

Sempervivum calcareum, eräs mehitähtilaji.

Aaloen haljennut lehti paljastaa paksun vesivaraston.

Vaikka kaikki kasvit pystyvät varastoimaan lehtiinsä vettä tietyssä määrin, ovat mehikasvit erikoistuneet siihen parhaiten, ja niinpä ne selviävät kuivissa olosuhteissa, missä on vain vähän muita kasveja kilpailemassa elintilasta ja vähän kasvinsyöjäeläimiä. Eräillä mehikasveilla lehdet ovat suhteellisen suurikokoiset ja karvan peittämät, jotta ne voivat kerätä mahdollisimman paljon kosteutta aamukasteesta. Etenkin kaktuksilla ja monilla tyräkkikasveilla lehdet ovat kehittyneet piikeiksi, jotka haihduttavat erityisen vähän vettä ja suojaavat kasvia janoisilta eläimiltä. Niille on kehittynyt yhteyttävä mehivarsi.

Monet mehikasvit ovat niin sanottuja CAM-kasveja (CAM = Crassulacean acid metabolism), jotka liiallisen haihtumisen estämiseksi pitävät ilmarakonsa kiinni päivällä. Yöllä ilmaraot avautuvat, jolloin kasvi ottaa sisään hiilidioksidia ja varastoi sen solunesterakkulaan omenahapoksi, josta jälleen päivällä vapautuu hiilidioksidi yhteyttämistä varten. Hiilidioksidimäärä, jonka kasvi pystyy varastoimaan solunesterakkulaan, on kuitenkin suhteellisen pieni. Tästä syystä CAM-kasvien yhteyttämisen määrä jää melko vähäiseksi.