Suistokrokotiili

Nuori suistokrokotiili on väriltään haaleankeltainen. Sillä on ruumiissa ja hännässä mustia raitoja ja täpliä. Väritys säilyy tällaisena, kunnes krokotiili kasvaa aikuiseksi. Aikuisena suistokrokotiilin ruumiin väri on paljon tummempi, ja siellä täällä voi olla vaaleanruskeita tai harmaita alueita. Vatsa on väriltään valkoinen tai keltainen. Ruumiin alaosassa on raitoja, mutta ne eivät ulotu vatsaan asti. Häntä on harmaa, ja siinä on tummia läiskiä[3].

Terve suistokrokotiiliuros saavuttaa tyypillisesti 4,8–5 metrin pituuden, mutta voi kasvaa 6–7-metriseksikin[3]. Suurinta varmistettua kokoennätystä pitää hallussaan ”Lolongiksi” nimetty eläin, jolla oli pituutta 6,17 metriä ja painoa 1 075 kiloa[4]. Myös suurempia pituuksia on ilmoitettu, mutta niiden uskotaan olevan liioiteltuja[5], sillä yli viisimetriset suistokrokotiilit ovat harvinaisia[2]. Naaraspuoliset suistokrokotiilit eivät kasva yhtä suuriksi kuin urokset. Jo 2,5 metriä pitkää yksilöä voi pitää suurena, eivätkä naaraat tavallisesti kasva kolmea metriä pidemmiksi[2]. Viisi metriä pitkä aikuinen suistokrokotiili painaa yleensä 400–500 kiloa[2], mutta uros voi painaa 770 kiloa.

Suistokrokotiililla on suurikokoinen pää. Leuat ovat järeät, ja hampaita on 64–68 kappaletta[3]. Suistokrokotiileilla on erittäin vahvat leuat ja niiden purentavoimaksi on mitattu jopa 1,1 tonnia.

Suistokrokotiileja esiintyy runsaimmin pohjoisessa Australiassa sekä Uuden-Guinean ja Indonesian saarilla, mutta populaatioita on lisäksi muun muassa Kiinassa, Intiassa, Vietnamissa, Thaimaassa sekä Sri Lankalla[6]. Joillakin mainituista alueista krokotiilit ovat erittäin harvassa tai saattavat olla kuolleet sukupuuttoon. Yleisesti ottaen suistokrokotiililla ei kuitenkaan ole sukupuuttoon kuolemisen vaaraa, sillä se on levittäytynyt laajalle. Lisäksi pohjoisessa Australiassa ja Uudessa-Guineassa populaatiot ovat vahvat. Suistokrokotiili onkin Maailman luonnonsuojeluliiton IUCN-luokituksen mukaan elinvoimainen[3][7].

Suistokrokotiileja esiintyi ennen niinkin kaukana kuin Afrikan idänpuoleisella rannikolla Seychellien saaristossa, mutta eurooppalaisten tulo lopetti krokotiilien leviämisen siellä. Rannikolla eläneitä krokotiileja oli luultu niilinkrokotiileiksi, mutta myöhemmin niiden osoitettiin olleen suistokrokotiileja.

Suistokrokotiili elää lähinnä joissa ja rannikkoalueilla, mutta se viihtyy myös soilla. Nimensä mukaisesti matelija kestää hyvin suolapitoisuuksia. Se voisi kuitenkin elää myös makeassa vedessä. Suistokrokotiililla ei ole varsinaisesti muita uhkia kuin ihminen. Joskus tiikereiden on nähty saalistavan suistokrokotiileja niiden hyökätessä.[8]

Suistokrokotiili

Suistokrokotiilin ravintoon kuuluu laaja valikoima muita eläimiä. Se syö muun muassa rapuja, kilpikonnia, käärmeitä, lintuja, puhveleita, apinoita ja nautakarjaa. Nuoret krokotiilit joutuvat tyytymään pieniin kaloihin ja matelijoihin, hyönteisiin sekä sammakkoeläimiin.

Saalistaessaan suistokrokotiili vaanii vedessä niin, että ainoastaan sen sieraimet ja silmät ovat pinnan yläpuolella. Kun saalis tulee riittävän lähelle, krokotiili syöksyy vedestä kohti sitä ja yleensä tappaa sen yksittäisellä leukojen loksautuksella. Sitten krokotiili vetää saaliin mukanaan pinnan alle ja syö sen.

Suistokrokotiili kykenee käyttämään häntäänsä saaliseläimensä jalkojen luiden murtamiseen. Ne saalistavat yleensä öisin, mutta joskus myös päivällä.

• Tutkija Adam Brittonin suistokrokotiili-aiheinen sivu
• Toinen Adam Brittonin esitelmä suistokrokotiilista (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suistokrokotiili Animal Diversity Web -sivustolla
• Australia Zoon suistokrokotiilit (Arkistoitu – Internet Archive)