Suiku

Suijunjoen pomorilaiskylä mainitaan ensimmäisen kerran 1400-luvun asiakirjoissa. Sen asukkaat harjoittivat kalastusta, metsästystä, karjanhoitoa ja 1600-luvun lopulle saakka myös suolankeittoa. Novgorodin verolääniin kuulunut kylä joutui Solovetskin luostarin alaisuuteen vuonna 1613.[4]

Kylän ensimmäinen Pyhän Nikolaoksen kirkko rakennettiin uudelleen jo 1500-luvun lopulla. Myöhemmin sen rinnalle pystytettiin Pyhän Paraskevan ja Pyhän Klemens Roomalaisen kirkot kellotapuleineen. Komeat puukirkot joutuivat neuvostoaikana rappiolle ja ne paloivat vuonna 1947. Suijussa oli paljon myös vanhauskoisia, joilla oli omat rukoushuoneensa.[4]

Suijun miehet lähtivät 1800-luvun lopulle saakka keväisin Muurmannin rannikolle turskan, koljan ja ruijanpallaksen pyyntiin. Vuosisadan puolivälissä kylässä oli 30–50 merikelpoista alusta. Paikallisista merenkulkijoista tunnetaan Novaja Zemljan ja Huippuvuorten vesillä purjehtinut Jakov Tširakin, joka vuonna 1767 avasi ensimmäisenä reitin Matotškin Šarin kautta Karanmerelle.[4]

Arkangelin kuvernementin Kemin kihlakuntaan kuulunut Suijun volosti erotettiin Sorokasta vuonna 1866[4]. Se rajoittui pohjoisessa Vienan Kemiin ja Usmanaan, lännessä Voijärveen ja Suikujärveen ja etelässä Sorokkaan[5]. Vuonna 1905 kylässä oli 245 taloa, 1023 asukasta, kunnantalo, kyytiasema ja koulu. Volostiin kuului myös Mjagrekan vanhauskoinen naisskiitta ja Papinsaarella sijainnut saha.[6]

Venäjän vallankumouksen aikoihin Suikuun pystytettiin bolševikkivalta, jonka paikallinen merkkimies oli itäkarjalaisten kansannousussa tapettu Sergei Ložkin. Suijun volosti liitettiin Karjalan työkansan kommuuniin vuonna 1920.[4] Vuosina 1926–1927 se muutettiin Kemin piiriin kuuluneeksi kyläneuvostoksi[7]. Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan kylässä oli 1115 asukasta, joista 114 oli karjalaisia. Kyläneuvostoon kuului myös Suijun asema ja joukko muita Muurmannin radan asutuksia[8] sekä 1930-luvun alkuun mennessä avattu tiilitehdas[9].

Vuonna 1929 kylään perustettiin kalastuskolhoosi Put Lenina, joka menestyi Stalinin vainoihin saakka varsin hyvin. Vuonna 1969 avattiin Petroskoin kiilletehtaan Suijun osasto.[10]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen perustettiin Belomorskin piiriin kuulunut Suijun kylähallintoalue, joka rajoittui pohjoisessa Kemin piiriin, idässä Vienanmereen, etelässä Belomorskin kaupunkiin ja lännessä Tunkuan kylähallintoalueeseen. Mannerosan lisäksi siihen kuuluivat Suijunjoen suun edustalla Vienanmeressä oleva Suijunsaari sekä kauempana Vienanmeren Äänislahdessa sijaitsevat Suuren- ja Pienen-Susmoin saaret. Vuonna 1987 kylähallintoalueella oli noin 500 asukasta. Kylähallinnon alaisuuteen kuului keskuskylän lisäksi Suuri-Susmoi, joka sijaitsee samannimisellä saarella 60 kilometriä Suijusta itään. Suijun kylässä oli 450 asukasta vuonna 1996.[11]

Suijun ohi kulkee Muurmannin rata, jolla on samanniminen rautatieasema. Lähistöllä sijaitsee Terbeostrovin granaattiesiintymä. Olonga-niminen yritys tuottaa rakennuskiveä.[2] Kylän palveluihin kuuluvat koulu, kerhotalo, kotiseutumuseo, lääkintäasema ja kaksi kauppaa. Historiallisia kohteita ovat entinen volostinhallinto ja kaksi asuintaloa.[12]