Sugar Ray Robinson

Walker Smith Jr. syntyi Aileyssä, Georgiassa ja vietti nuoruutensa Detroitissa ja Harlemissa. Detroitissa Smithin perheen koti sijaitsi aivan Barrowien, eli raskaansarjan maailmanmestari Joe Louisin, perheen talon vieressä, mikä osaltaan vaikutti nuoren Walker Smithin innostukseen nyrkkeilyä kohtaan.[4] Kun Smithin vanhemmat erosivat, hän muutti äitinsä kanssa New Yorkiin, jossa hän alkoi harrastaa nyrkkeilyä George Gainsford -nimisen valmentajan kellariinsa perustaman nyrkkeilykerhon kautta. Kerran eräisiin nyrkkeilykilpailuihin piti täyttää kärpässarjalaisen paikka ja tuolloin liian nuori Walker tarjoutui lähtemään. Gainsford ilmoitti hänet kilpailuihin uransa lopettaneen Ray Robinson -nimisen amatöörinyrkkeilijän nyrkkeilylisenssillä ja nimi jäi.[4]

Amatööriurallaan Sugar Ray Robinson voitti kaikki 85 otteluaan tyrmäten heistä 69. Vuosina 1939–1940 hän voitti sekä paikallisen että valtakunnallisen Golden Gloves -mestaruuden. Amatöörinä hänen painoluokkiaan olivat höyhen- että kevytsarja.[4]

Sugar Ray Robinson aloitti ammattilaisuransa vuonna 1940 voittamalla Madison Square Gardenissa New Yorkissa käydyssä ottelussa Joe Echevarrianin tyrmäyksellä toisessa erässä.[4] Robinson voitti uransa 40 ensimmäistä kamppailua ennen tappiotaan Jake LaMottalle pisteillä 5. helmikuuta 1943 Detroitissa. Ottelun jälkeen LaMotta ja Robinson kohtasivat vielä viisi kertaa, joista jokainen päättyi Robinsonin voittoon.[5] Tappion jälkeen Robinson pääsi nopeasti takaisin voittojen tielle ja voitti seuraavat yhdeksänkymmentä otteluaan.[6] Vuonna 1942 hän voitti entisen maailmanmestarin Fritzie Zivicin ja tulevan maailmanmestarin Marty Servon kaikin tuomariäänin. 76:nnessa ammattilaisottelussaan avoimesta välisarjan maailmanmestaruudesta 26. joulukuuta 1946 New Yorkin Madison Square Gardenissa Robinson kohtasi Tommy Bellin ja voitti kamppailun kaikin tuomariäänin. Hän puolusti mestaruuttaan viisi kertaa Jimmy Doylea, Chuck Tayloria, Bernard Docusenia, Kid Gavilania ja Charlie Fusaria vastaan ennen kuin luopui siitä voittamattomana.

Jimmy Doylen tapaus tuli surulisenkuuluisaksi siksi, että Doyle kuoli saamiinsa vammoihin samaisena iltana, kun Sugar Ray oli tyrmännyt hänet titteliä puolustaessaan. Tapauksen tekee karmivammaksi myös se, että Robinson oli nähnyt unta etukäteen ottelustaan, että Doyle kuolisi tämä johdosta. Hän halusi peruuttaa ottelun, mutta hänet ylipuhuttiin ja hänen paha enneunensa kävi toteen.[7]

14. helmikuuta 1951 Robinson haastoi Jake LaMottan, jonka oli kohdannut urallaan jo viidesti aikaisemmin, keskisarjan maailmanmestaruusottelussa ja voitti kamppailun teknisellä tyrmäyksellä 13. erässä. Robinsonin ensimmäinen haastaja oli britti Randy Turpin. 10. heinäkuuta Lontoossa käydyssä kamppailussa Turpin vei voiton pisteillä. Robinson kohtasi Turpinin heti seuraavassa ottelussaan saman vuoden syyskuun 12. päivänä ja otti tittelin takaisin itselleen teknisellä tyrmäyksellä 10. erässä. Keskisarjan mestaruuttaan Robinson puolusti voitokkaasti Carl "Bobo" Olsonia ja Rocky Grazianoa vastaan. Hän otteli raskaan keskisarjan mestaruudesta 25. kesäkuuta 1952 Yankee Stadiumilla Bronxissa Joey Maximia vastaan mutta hävisi 14. erän teknisellä tyrmäyksellä. Robinson johti ottelua tuomaripisteissä vielä 13. erän jälkeen mutta ei helteen uuvuttamana enää noussut tuolistaan 14. erään. Joulukuussa Robinson ilmoitti luopuvansa keskisarjan maailmanmestaruudesta ja lopettavansa uransa. Hän kuitenkin palasi nyrkkeilykehiin vuonna 1955. Hän kohtasi joulukuussa hallitsevan keskisarjan maailmanmestarin Carl "Bobo" Olsonin titteliottelussa ja vei voiton tyrmäyksellä toisessa erässä. 18. toukokuuta 1956 hän puolusti mestaruuttaan Olsonia vastaan tyrmäämällä tämän neljännessä erässä. 2. tammikuuta 1957 hän kuitenkin hävisi mestaruuden Gene Fullmerille. Hän kohtasi Fullmerin uudelleen mestaruusottelussa samana vuonna 1. toukokuuta ja voitti tyrmäyksellä viidennessä erässä. Ensimmäisen kerran Robinson puolusti mestaruuttaan Carmen Basilioa vastaan 23. syyskuuta, mutta hävisi pistein 9–6, 5–9 ja 6–8. 25. maaliskuuta 1958 hän kohtasi Basilion uudelleen ja tällä kertaa itse voitti pisteillä ottaen itselleen viidennen kerran keskisarjan maailmanmestaruuden. 22. tammikuuta hän hävisi mestaruuden Paul Penderille ja hävisi haastajana Penderille uudelleen saman vuoden kesällä, molemmilla kerroilla tuomariäänin 2–1. Myöhemmin urallaan hän voitti vielä Gene Fullmerilta NBA:n mestaruuden.

Kaikkiaan Robinson otteli ammattilaisena 200 kilpailuottelua, joista voitti 175 (tyrmäyksellä 109), hävisi 19 ja kuusi päättyi ratkaisemattomaan. Uransa hän lopetti 44-vuotiaana vuonna 1965. Robinsonin uran tappioista 16 ajoittui vuoden 1955 jälkeiseen aikaan, viisi viimeisimpiin 15:n otteluun.

Robinsonilla oli sokeritauti ja hän joutui käyttämään insuliinia. Eräässä vaiheessa uraansa hän kärsi huumeriippuvuudesta. Vanhemmalla iällä hän sairastui Alzheimerin tautiin. Hän kuoli 67 vuoden iässä.