Näännytyssota (Egypti–Israel)

Gamal Abdel Nasser Suezin kanavalla näännytyssodan aikana.

Egypti oli kärsinyt merkittävän tappion Israelia vastaan vuonna 1967 käydyn kuuden päivän sodan aikana. Israel miehitti koko Siinain, ja kansakunta oli sokissa. Egyptin johtaja Gamal Abdel Nasserille sota oli valtava arvovaltatappio niin kotimaassa, kuin laajemmin arabimaailmassa. Yhdistyneet kansakunnat antoivat marraskuussa 1967 päätöslauselman 242, jonka mukaan Israelin tuli vetäytyä miehittämiltään alueilta. Lisäksi sopimuksessa mainittiin, että jokaisella valtiolla sekä kansalla on oikeus elää rauhassa ilman jatkuvaa sotimista. Israel, Egypti ja Jordania hyväksyivät sopimuksen, mutta Palestiinan vapautusjärjestö kieltäytyi.[3] Poliittinen paine Egyptissä tehdä asialle jotain oli suuri, mutta toisaalta Nasserilla oli hyvin vähän keinoja taivutella Israel neuvotteluihin Egyptin kanssa.[2]

Vaikka Egypti oli kärsinyt mittavia tappioita kuuden päivän sodan aikana, se oli sodan jälkeen alkanut varustautua nopeasti uudelleen etenkin Neuvostoliitosta saatujen aseiden avulla. Egyptissä uskottiin myös, että Neuvostoliiton tuki estäisi Israelia iskemästä Siinailta Egyptin puolelle. Toisaalta maassa tiedettiin, että avoin sota olisi suosinut Israelia, jolle olisi edullista käydä nopeita sotia vihollisensa maaperällä.[1]

Egyptiläisen tykistön haavoittama israelilainen sotilas.

Bahr al-Baqar ilmaiskun jälkeen.

Egypti aloitti kesällä 1968 Siinailla myöhemmin nimellä näännytyssota tunnetuksi tulleen sissisodan. Sen käyttämiä taistelukeinoja olivat esimerkiksi tykistökeskitykset Israelin linnoituksiin, sekä rajan yli ajoittain tehdyt kommandoiskut. Egyptin tavoitteena oli pakottaa Israel vetäytymään sen kuuden päivän sodan aikana valtaamalta alueelta, pakottamalla Israel pitämään jatkuvasti yllä sotilaallista valmiutta. Alueiden miehityksestä tuli näin hyvin kallista.[1] Egyptissä sodalla oli aluksi kansallista itsetuntoa kohottava vaikutus.[2]

Israelin pääministeri Levi Eshkol kuoli helmikuussa 1969 ja hänen seuraajansa oli Israelin ensimmäinen naispääministeri Golda Meir. Meir oli asenteltaan edeltäjäänsä paljon jyrkempi ja haluttomampi kompromisseihin.[1]

Sotatoimet kiihtyivät maaliskuussa 1969, jolloin Egypti sanoutui irti maiden välisestä aseleposopimuksesta. Israel vastasi alkamalla tehdä omia kommandoiskujaan Egyptiin, sekä tekemällä sen sisäosiin saakka pommituksia.[1] Iskujen kulutusvaikutus alkoi näkyä myös Egyptissä. Esimerkiksi Suezin kanavan varren kaupungit kärsivät huomattavia vahinkoja niiden asukkaiden muuttaessa jatkuvan uhan alta muualle Egyptiin. Erityisen tuhoisa isku tapahtui huhtikuussa 1970, jolloin israelilaiset koneet pommittivat erehdyksessä Bahr al-Baqarissa sijainnutta koulua surmaten lähes 50 lasta.[2]

Tilanteen kehittyminen johti Neuvostoliiton lisääntyvään läsnäoloon Egyptissä.[1] Näännytyssota oli kuluttanut huomattavasti Egyptin omaa kykyä puolustaa ilmatilaansa, ja vuoden 1970 alussa Nasser päätti luovuttaa sen käytännössä kokonaan Neuvostoliiton harteille.[2] Syyskuussa 1970 maassa oli jopa 15 000 Neuvostoliitosta tullutta sotilasneuvonantajaa. Egypti sai Neuvostoliitosta myös uudenaikaisia ilmatojuntajärjestelmiä, sekä MiG-hävittäjiä. Alkukesästä 1970 tapahtui jopa välikohtaus, jonka aikana käytiin avoin ilmataistelu neuvostoliittolaisten ja israelilaisten koneiden välillä. Avoimen konfliktin uhka kasvoi ja Yhdysvallat yritti ponnistella aselevon puolesta. Elokuussa 1970 maiden välille saatiinkin aikaiseksi tosin lyhytikäiseksi jäänyt aseleposopimus. Egypti rikkoi sopimuksen ehtoja tuomalla sotilaskalustoa sopimuksen kieltämälle vyöhykkeelle. Israel päätti neuvottelut Egyptin kanssa, mutta tilanne muuttui jälleen Nasserin kuoltua sydänkohtaukseen syyskuussa 1970.[1]

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun eli CIA:n teettämä kartta Neuvostoliiton SA-2 ja SA-3-ilmatorjuntaohjuksista Egyptissä toukokuussa 1970.

Näännytyssota ei periaatteessa ollut loppunut Egyptin kannalta ongelmien ratkaisuun. Konfliktin aikana oli kuollut tuhansia egyptiläisiä sotilaita ja siviilejä.[1] Egyptistä oli tullut osa Neuvostoliiton valtapiiriä, ja sen painostuksesta katkaistiin suhteet Yhdysvaltoihin. Talous oli romahtanut. Näännytyssota esti esimerkiksi liikennöinnin aloittamisen Suezin kanavan kautta.[2] Maa oli kuitenkin näännytyssodan aikana onnistunut tuomaan Suezin kanavan tuntumaan ilmatorjuntakapasiteettia, jolla oli huomattava vaikutus myöhemmin käydyssä vuoden 1973 sodassa.[1]

Israelissa näännytyssota oli lisännyt maan riippuvuutta Yhdysvalloista, josta se sai aseita. Yhdysvaltojen sotilaallinen ja taloudellinen tuki Israelille kääntyi näännytyssodasta lähtien voimakkaaseen kasvuun. Yhdysvaltojen presidentin Richard Nixonin presidenttikauden alkuvuosina Israeliin annettiin 500–600 miljoonaa dollaria vuosittain, ja määrä kasvoi edelleen jom kippur -sodan jälkeen. Ennen näännytyssotaa Yhdysvaltojen politiikka oli ennemminkin pyrkinyt pitämään yllä tasapainoa Israelin ja arabimaiden välillä. Suurin syy tähän muutokseen oli Neuvostoliiton tuki Egyptille ja Syyrialle. Kehitys oli osa Neuvostoliiton vastaista patoamispolitiikkaa ja Nixonin doktriinia, jossa korostui eri ystävävaltioiden strateginen merkitys Yhdysvalloille.[1]

Yksi näännytyssodan vaikutus oli myös Israelin ydinaseohjelman kiihtyminen. Israel oli yksi harvoista maista, jotka eivät vuonna 1968 allekirjoittaneet kansainvälistä ydinsulkusopimusta. Yhdysvalloille kuitenkin vakuutettiin, että Israel ei tekisi ydinkokeita tai tunnustaisi virallisesti niiden olemassaoloa. Tällaiset lupaukset riittivät Yhdysvalloille, joka ei painostanut Israelia liittymään sopimukseen.[1]